Veli Femi Durodola ja hänen vaimonsa Jana heräsivät aamulla kello 5, kun eräs seurakunnan vanhin soitti heille. Veli sanoi: ”Älkää murehtiko vaan hankkiutukaa valmiiksi. Venäläisiä sotilaita on tulossa Kiovaan.” Jana kertoo, että siinä vaiheessa jännitys valtasi koko hänen kehonsa.

Tuo vasta avioitunut pariskunta pukeutui, keitti viimeiset kahvit, jotka he nauttisivat kotonaan, ja lukivat päivän tekstin. Se kuului: ”Te olette voimakkaita, jos pysytte tyyninä ja säilytätte luottamuksenne.” (Jesaja 30:15.) Femi esitti hartaan rukouksen Jehovalle. Sitten Femi, joka on kotoisin Nigeriasta, ja Jana, joka on syntyperäinen ukrainalainen, ottivat hätäreppunsa, jättivät kaiken muun taakseen ja lähtivät pakoon kohti Alankomaita.

Tällaista ovat kokeneet monet veljet ja sisaret, jotka ovat päättäneet paeta Ukrainasta sen jälkeen, kun Venäjä tunkeutui maahan 24. helmikuuta 2022. Ukrainassa on noin 130 000 Jehovan todistajaa. Tähän mennessä yli 36 000 todistajaa on päättänyt lähteä kodeistaan, ja heistä yli 16 000 on paennut muihin maihin. Moni jättää taakseen kotinsa, työpaikkansa ja seurakuntansa. Konfliktin aikana 18–60-vuotiaat ukrainalaismiehet eivät ole saaneet lähteä maasta. Muiden maiden kansalaiset ovat kuitenkin poikkeus.

Kun pakolaiset nousevat juniin ja busseihin ja aloittavat rasittavan matkansa turvaan, heillä on mukanaan vain välttämättömät tavarat. He eivät aina edes tiedä lopullista määränpäätä, mutta Jehovaan luottaen he lähtevät sodan repimistä kaupungeista tietämättä, palaavatko he koskaan.

”Jätimme kaiken taaksemme. Otimme mukaan vain jotain pientä”, Jana sanoo. ”Tilanne palautti mieleemme sen, että vain suhde Jehovaan on tärkeä.”

Ilmahälytyssireenit soivat, ja räjähtävien ammusten jyminä kuului sisar Lilija Antonjukin kotiin Kiovassa. Tiellä oli palaneita autoja ja rakennusten ja siltojen jäänteitä.

Lilija ja hänen 17-vuotias tyttärensä Oleksandra päättivät lähteä. He matkustivat täpötäydessä junassa useita päiviä kohti Puolaa. Ruokaa oli hyvin vähän, ja he joutuivat seisomaan useita tunteja. Sisarten olo helpottui, kun he saapuivat Przemyśliin, Puolaan.

”Kun näimme veljet, joilla oli JW.ORG-kilvet, tiesimme, että kaikki järjestyisi”, Lilija sanoo. Sisaret vietiin valtakunnansaliin, jossa he pääsivät lämmittelemään, syömään ja lepäämään, kunnes heidät siirrettiin nopeasti yksityiskoteihin.

Lilija, joka on sittemmin jatkanut matkaansa Saksaan, sanoo: ”Tunsimme Jehovan huolenpidon, ja uskomme vahvistui. Olen todella kiitollinen Jehovalle hänen rakkaudestaan ja veljistä ja sisarista, jotka ovat valmiita auttamaan vaikeina aikoina.”

Sisar Anastasija Kovalova kuvailee, miten sotajoukot tekivät ilmahyökkäyksen Zaporižžjan kaupunkiin. Asunnostaan hän näki kranaattitulituksesta syntyneet kirkkaat välähdykset ja kuuli räjähdysten ääniä. Jatkuva pommitus oli niin traumaattista Anastasijan veljen 7-vuotiaalle pojalle ja 3-vuotiaalle tyttärelle, että perhe päätti lähteä. Anastasija kertoo: ”Koska emme voineet ottaa paljoa mukaan, meiltä puuttui vaatteita ja muuta tarpeellista. Veljet kuitenkin huolehtivat kaikesta. Meillä oli se, mitä tarvitsimme, ja jopa enemmän.” Anastasija, hänen veljensä vaimo Anja ja lapset matkustivat Puolan kautta Saksaan.

Aina kun ilmahälytyssireenit soivat, Anastasija Štšukina ja hänen äitinsä Olha Lysenko suojautuivat pienen talonsa kylmään kellariin. Nämä tienraivaajasisaret palvelivat tarvealueella pienessä Brajilivin kaupungissa Vinnytsjan alueella. Kun tilanne kävi vaaralliseksi, he päättivät lopulta lähteä, vaikka ratkaisu oli vaikea. He ottivat mukaan vain välttämättömät tavarat ja matkustivat junalla kaksi vuorokautta voimatta nukkua juuri ollenkaan. Pako ei ollut helppo Olhalle, joka on 58-vuotias ja huonokuntoinen. He saapuivat Rzeszówiin Puolaan yöllä kello 2. Siellä heidän hengellinen perheensä oli ottamassa heitä vastaan. Anastasija kertoi: ”Vaikka oli jo yö, veljet olivat odottamassa meitä. Olemme suunnattoman kiitollisia Jehovalle ja veljille ja sisarille.”

Sumyn kaupungissa veli Andrzej Chyba, joka on Puolan kansalainen, ja hänen Britanniasta oleva vaimonsa Elizabeth värjöttelivät erään veljen talon kellarissa viiden muun ihmisen kanssa. Yläpuolelta kuului hävittäjälentokoneiden ääntä, ja lähellä ammuttiin ja pommitettiin. Veljet rohkaisivat mieltään katsomalla raamatullisen videon ”Oi Jehova – – sinuun olen pannut luottamukseni”, jossa kerrotaan siitä, mitä kuningas Hiskia teki, kun assyrialaiset aikoivat hyökätä Jerusalemiin.

”Veljet ovat viestittäneet meille monia raamatullisia ajatuksia, kuten kehotuksen lukea psalmi 27”, sanoo Andrzej, joka on nyt vaimonsa kanssa Puolassa.

Luotamme siihen, että Jehova siunaa veljiämme, jotka ovat menettäneet kaiken aineellisen (Filippiläisille 3:8). He odottavat hänen lupaamaansa aikaa, jolloin ei ole enää sotaa.