Siirry sisältöön

Vasemmalla: vihkiäisohjelma pidettiin paikallisessa vuokrasalissa. Oikealla: kaksi rakennusta, joista tehtiin uudet koulutustilat.

19. MARRASKUUTA 2019
KENIA

Uudet koulutustilat vihitty Keniassa

Uudet koulutustilat vihitty Keniassa

Keniassa Eldoretissa vihittiin 9. marraskuuta 2019 uusi raamattukoulukeskus. Kenian haaratoimistokomiteaan kuuluva veli Bengt Olsson esitti vihkiäispuheen 1 199 kuulijalle. Heidän joukossaan oli noin 500 kokoaikaista erikoispalvelijaa, jotka olivat tulleet tilaisuuteen maan eri osista. Näissä 433 neliömetriä käsittävissä tiloissa on määrä pitää Valtakunnan julistajien koulua ja Kierrosvalvojien ja heidän vaimojensa koulua. Vuosittain on tarkoitus pitää ainakin neljä Valtakunnan julistajien koulun kurssia.

Koulut toimivat haaratoimiston omistamissa rakennuksissa, jotka on remontoitu koulun tarpeisiin sopiviksi. Entiseen lähetyskotiin tehtiin pesula, keittiö ja ruokailutilat. Valtakunnansali muutettiin luokkahuoneeksi. Työt aloitettiin 1. huhtikuuta 2019 ja saatiin suurimmalta osin valmiiksi syyskuun 9. päivään mennessä.

Veli Olsson sanoi koulutuskeskuksen merkityksestä: ”Itä-Afrikassa on valtavat mahdollisuudet kasvulle. Valmennuksella, jota oppilaat saavat kouluissa, on varmasti tärkeä merkitys. Se auttaa heitä huolehtimaan niistä, jotka tulevaisuudessa virtaavat Jehovan vuorelle.” (Miika 4:1.)