Hesekiel 44:1–31
44 Hän vei minut takaisin pyhäkön ulommalle itään päin olevalle portille,+ ja se oli suljettu.+
2 Jehova sanoi minulle: ”Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei saa avata, eikä kukaan ihminen kulje siitä, sillä Jehova, Israelin Jumala, on tullut siitä sisään,+ ja siksi sen täytyy pysyä suljettuna.
3 Mutta päämies tulee istumaan siinä ja syömään ruokaa* Jehovan edessä,+ koska hän on päämies. Hän tulee sisään portin eteishallin kautta, ja sen kautta hän menee ulos.”+
4 Sitten hän vei minut pohjoisportin kautta temppelin eteen. Kun katsoin, näin, että Jehovan kirkkaus oli täyttänyt Jehovan temppelin.+ Silloin minä kumarruin maahan asti.+
5 Jehova sanoi minulle: ”Ihmisen poika, ole valppaana,* katsele ja kuuntele tarkkaan kaikkea, mitä minä kerron Jehovan temppelin säädöksistä ja laeista. Kiinnitä tarkkaan huomiota temppelin sisäänkäyntiin ja kaikkiin pyhäkön uloskäynteihin.+
6 Sinun on sanottava kapinalliselle Israelin kansalle: ’Näin sanoo suvereeni Herra Jehova: ”Israelin kansa, inhottavat tapanne saavat riittää.
7 Kun te tuotte minun pyhäkkööni ulkomaalaisia, jotka ovat sydämeltä ja lihalta ympärileikkaamattomia, he häpäisevät temppelini. Te tuotte minulle ruokaani,* rasvaa ja verta, samaan aikaan kun liittoani rikotaan kaikkien teidän inhottavien tapojenne takia.
8 Te ette ole huolehtineet pyhistä asioistani,+ vaan olette antaneet toisten tehtäväksi huolehtia pyhäkkööni liittyvistä velvollisuuksista.”’
9 ’Näin sanoo suvereeni Herra Jehova: ”Kukaan Israelissa asuva ulkomaalainen, joka on sydämeltä ja lihalta ympärileikkaamaton, ei saa tulla pyhäkkööni.”’
10 ’Mutta leeviläisten, jotka etääntyivät kauas minusta,+ kun Israel etääntyi minusta palvellakseen iljettäviä epäjumaliaan,* täytyy kantaa rikkomuksensa seuraukset.
11 Heistä tulee pyhäkkööni palvelijoita, jotka valvovat temppelin portteja+ ja palvelevat temppelissä. He teurastavat kokonaispolttouhrin ja teurasuhrin kansan puolesta ja seisovat kansan edessä palvelemassa heitä.
12 Koska he palvelivat heitä heidän iljettävien epäjumaliensa edessä ja heistä tuli kompastuskivi, joka sai Israelin kansan tekemään syntiä,+ minä olen kohottanut käteni ja vannonut, että heidän täytyy kantaa rikkomuksensa seuraukset’, julistaa suvereeni Herra Jehova.
13 ’He eivät saa lähestyä minua palvellakseen pappeinani, eivätkä he saa lähestyä mitään pyhiä tai erittäin pyhiä esineitäni. Heidän on kannettava kaikista inhottavista teoistaan koituva häpeä.
14 Minä asetan heidät huolehtimaan temppeliin liittyvistä velvollisuuksista, kaikesta palveluksesta ja kaikesta, mitä siellä tulee tehdä.’+
15 ’Ne leeviläispapit, Sadokin pojat,*+ jotka huolehtivat pyhäkkööni liittyvistä velvollisuuksista, kun israelilaiset etääntyivät minusta,+ saavat lähestyä minua palvellakseen minua ja seisoa edessäni uhratakseen minulle rasvan+ ja veren’,+ julistaa suvereeni Herra Jehova.
16 ’Juuri he tulevat pyhäkkööni, lähestyvät pöytääni palvellakseen minua+ ja huolehtivat velvollisuuksista, joita heillä on minua kohtaan.+
17 Kun he tulevat sisemmän esipihan portteihin, heillä tulee olla päällään pellavavaatteet.+ Heillä ei saa olla päällään mitään villaista, kun he palvelevat sisemmän esipihan porteissa tai sen sisäpuolella.
18 Heillä tulee olla päässään pellavaturbaani, ja lyhyiden pellavahousujen tulee peittää heidän lanteensa.+ Heillä ei saa olla päällään mitään hiostavaa.
19 Ennen ulompaan esipihaan menoa – ulompaan esipihaan, missä kansa on – heidän tulee riisua vaatteet, joita he käyttivät palvellessaan,+ ja jättää ne pyhiin ruokailuhuoneisiin.*+ Sitten heidän tulee pukeutua toisiin vaatteisiin, etteivät he vaatteillaan siirtäisi pyhyyttä kansaan.*
20 He eivät saa ajella päätään paljaaksi,+ eivätkä he saa antaa hiustensa kasvaa pitkiksi. Heidän tulee leikata hiuksensa.
21 Papit eivät saa juoda viiniä tullessaan sisempään esipihaan.+
22 He eivät saa ottaa vaimokseen leskeä eivätkä naista, josta on erottu.+ He saavat mennä naimisiin vain joko Israelin kansaan kuuluvan neitsyen tai papin lesken kanssa.’+
23 ’Heidän tulee opettaa kansalleni, mikä on pyhää ja mikä tavallista, ja selittää heille, mikä on epäpuhdasta ja mikä puhdasta.+
24 Heidän tulee toimia tuomareina oikeusasioissa+ ja antaa minun oikeudellisten päätösteni mukaisia tuomioita.+ Heidän tulee noudattaa lakejani ja säädöksiäni, jotka koskevat kaikkia juhliani,+ ja pyhittää sapattini.
25 He eivät saa mennä lähelle kuollutta ihmistä, ettei heistä tule epäpuhtaita. He saavat kuitenkin tulla epäpuhtaiksi isänsä, äitinsä, poikansa, tyttärensä, veljensä tai naimattoman sisarensa vuoksi.+
26 Kun pappi on puhdistunut, hänen tulee odottaa seitsemän päivää.
27 Sinä päivänä, jona hän menee pyhään paikkaan, sisempään esipihaan, palvellakseen pyhässä paikassa, hänen tulee uhrata syntiuhrinsa’,+ julistaa suvereeni Herra Jehova.
28 ’He saavat perinnökseen tämän: minä olen heidän perintönsä.+ Teidän ei tule antaa heille mitään omaisuutta Israelissa, koska minä olen heidän omaisuutensa.
29 Juuri he saavat syödä vilja-,+ synti- ja syyllisyysuhrin,+ ja kaikki, mikä Israelissa on Jumalalle vihittyä, tulee heille.+
30 Paras osa kaikesta kypsästä ensisadostanne ja kaikenlaisista lahjoituksistanne kuuluu papeille.+ Teidän tulee antaa papille ensimmäiset karkeat jauhonne.+ Tämä johtaa siihen, että kotejanne siunataan.+
31 Pappien ei tule syödä lintua tai muuta eläintä, joka löydetään kuolleena tai joka on raadeltu.’+
Alaviitteet
^ Kirjaim. ”leipää”.
^ Kirjaim. ”kohdista sydämesi”.
^ Kirjaim. ”leipääni”.
^ ”Iljettäviä epäjumalia” vastaavalla heprean sanalla voi olla yhteys ’lantaa’ merkitsevään sanaan, ja sillä ilmaistaan halveksuntaa.
^ Tai ”huoneisiin”.
^ Kirjaim. ”pyhittäisi kansaa”.