TAIVAALTA tuli vettä kaatamalla, ja Nooa ja hänen perheensä olivat kerääntyneet yhteen lähelle toisiaan. Voimme mielikuvituksen silmin nähdä, miten he istuivat hämärässä öljylampun loimussa ja kuuntelivat silmät suurina, kun vesi ryöppysi arkin katolle ja piiskasi sen kylkiä. Pauhun on täytynyt olla korviahuumaava.

Nooan katsellessa rakasta, uskollista perhettään – vaimoaan sekä kolmea poikaansa ja näiden vaimoja – hänen sydämensä oli varmasti täynnä kiitollisuutta. Tuona synkkänä hetkenä häntä epäilemättä lohdutti se, että hänen rakkaimpansa olivat siinä hänen lähellään, kaikki turvassa. Todennäköisesti hän esitti perheensä puolesta yhteisen kiitosrukouksen, korottaen ääntään niin että se kuului ulkoa kantautuvan kohinan yli.

Nooalla oli vahva usko, ja juuri tuon uskon vuoksi hänen Jumalansa Jehova halusi suojella hänet ja hänen perheensä elossa (Heprealaisille 11:7). Mutta tarvitsivatko he uskoa vain siihen asti kun alkoi sataa? Päinvastoin se olisi välttämätön ominaisuus edessä olevina haastavina päivinä. Se on erittäin tärkeä meillekin näinä kuohuvina aikoina, joten katsotaanpa, mitä voimme oppia Nooan uskosta.

Rankkasade jatkui ”neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä” (1. Mooseksen kirja 7:4, 11, 12). Kun vedenpinta nousi nousemistaan, Nooa saattoi nähdä, miten hänen Jumalansa Jehova samanaikaisesti sekä suojeli vanhurskaita että rankaisi pahoja.

Vedenpaisumus pysäytti enkelien keskuudessa puhjenneen kapinan. Saatanan itsekkyys oli tarttunut moniin heistä, niin että he hylkäsivät ”oikean asuinpaikkansa” taivaassa voidakseen elää naisten kanssa maan päällä. Noista liitoista syntyi enkelien ja ihmisten sekamuotoja, joita kutsuttiin nefileiksi. (Juudaksen kirje 6; 1. Mooseksen kirja 6:4.) Saatana epäilemättä riemuitsi, kun kapina alkoi, sillä sen myötä ihmiskunta, Jehovan maanpäällisten luomistekojen huipentuma, turmeltui entisestään.

Tulvavesien kohotessa kapinallisten enkelien oli pakko luopua aineellisesta ruumiistaan ja palata henkimaailmaan, eivätkä he enää koskaan voisi ottaa itselleen liharuumista. He jättivät vaimonsa ja jälkeläisensä vedenpaisumuksen armoille hukkumaan muiden mukana.

Jehova oli Hanokin päivistä lähtien lähes seitsemänsadan vuoden ajan varoittanut ihmiskuntaa siitä, että hän tuhoaisi jumalattomat (1. Mooseksen kirja 5:24; Juudaksen kirje 14, 15). Tilanne oli sen jälkeen vain pahentunut; maa oli turmeltunut ja tullut täyteen väkivaltaa. Nyt pahat kohtaisivat loppunsa. Iloitsivatko Nooa ja hänen perheensä heidän kuolemastaan?

Eivät, eikä myöskään heidän armollinen Jumalansa iloinnut (Hesekiel 33:11). Jehova oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen mahdollisimman monia. Hän oli antanut Hanokille tehtäväksi esittää varoitussanomaa ja käskenyt Nooaa rakentamaan arkin. Nooa oli perheineen uurastanut tuon valtavan hankkeen hyväksi vuosikymmeniä kaikkien nähden. Lisäksi Jehova oli kehottanut häntä toimimaan  ”vanhurskauden saarnaajana”, ja Hanokin tavoin hän oli varoittanut ihmisiä tulevasta tuomiosta (2. Pietarin kirje 2:5). Miten he olivat suhtautuneet siihen? Jeesus, joka seurasi tapahtumia taivaasta, sanoi myöhemmin Nooan aikalaisista: ”[He] eivät panneet merkille, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois.” (Matteus 24:39.)

Kuvittele, millaista Nooalla ja hänen perheellään oli ensimmäisten 40 päivän ajan sen jälkeen kun Jehova oli sulkenut arkin oven. Kaatosateen rummuttaessa arkin kattoa päivä toisensa jälkeen noille kahdeksalle luultavasti muodostui jonkinlainen päivärytmi, kun he pitivät huolta toisistaan ja asuintiloistaan sekä karsinoissa olevista eläimistä. Jossain vaiheessa koko tuo jättimäinen rakennelma vavahti – ja nytkähti liikkeelle! Se kohosi vesien mukana yhä ylemmäs, kunnes ”se kellui korkealla maan yläpuolella” (1. Mooseksen kirja 7:17). Miten vaikuttava näyte Kaikkivaltiaan Jumalan Jehovan voimasta!

Nooa oli varmasti hyvin kiitollinen paitsi siitä, että hänen perheensä oli turvassa, myös siitä, että Jehova oli armollisuudessaan varoittanut arkin ulkopuolelle jääneitä ihmisiä heidän välityksellään. Työntäyteiset vuodet eivät ehkä aina olleet tuntuneet kovin palkitsevilta, kun ihmiset eivät olleet ilmaisseet vastakaikua. Nooan veljiä ja sisaria ja näiden lapsia oli todennäköisesti elossa ennen vedenpaisumusta, mutta hänen lähiomaisiaan lukuun ottamatta kukaan ei ollut kuunnellut häntä (1. Mooseksen kirja 5:30). Ollessaan nyt arkin sisällä turvassa nuo kahdeksan saivat varmaankin lohtua siitä, että he olivat käyttäneet paljon aikaa kertoakseen ihmisille mahdollisuudesta pelastua.

Jehova ei ole muuttunut Nooan ajan jälkeen (Malakia 3:6). Jeesus Kristus sanoi, että meidän aikamme muistuttaisi paljon ”Nooan päiviä” (Matteus 24:37). Elämme poikkeuksellisen vaikeaa aikaa, jonka on määrä päättyä tämän turmeltuneen maailman tuhoon. Jumalan kansa julistaa nykyäänkin varoitussanomaa kaikille, jotka haluavat kuunnella. Ilmaisetko sille vastakaikua? Jos uskot, että tuo elämää pelastava sanoma on totta, liitytkö mukaan kertomaan siitä muille? Nooa ja hänen  perheensä olivat tästä hyvänä esimerkkinä meille kaikille.

Arkin ajelehtiessa kuohuvalla merellä sen vankoista puurakenteista ehkä kuului jatkuvaa nitinää ja natinaa. Huolestuttiko se Nooaa? Pysyisikö arkki ehjänä kovassa aallokossa? Tämän kysymyksen saattavat herättää jotkut epäilijät nykyään, mutta Nooa ei epäillyt. Raamatun mukaan hän rakensi arkin ”uskon vaikutuksesta” (Heprealaisille 11:7). Mihin hän uskoi? Jehova oli tehnyt liiton eli sopimuksen siitä, että hän veisi Nooan ja kaikki arkissa olevat turvallisesti vedenpaisumuksen läpi (1. Mooseksen kirja 6:18, 19). Eikö maapallon, sen elollisten ja koko kaikkeuden Luoja pystyisi pitämään tuon aluksen koossa? Ehdottomasti. Nooa luotti Jehovan varmaan lupaukseen, ja hänet perheineen ”vietiin turvallisesti veden läpi” (1. Pietarin kirje 3:20).

Viimein 40 vuorokauden kuluttua sade lakkasi. Meidän kalenterimme mukaan elettiin joulukuuta 2370 eaa. Perheen jännittävä matka arkissa ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Tuo ihmisiä ja eläimiä täynnä oleva alus ajelehti yksinään merellä, joka peitti koko maapallon vuorten huippuja myöten (1. Mooseksen kirja 7:19, 20). Luultavasti Nooa hoiti raskaammat työt poikiensa Seemin, Haamin ja Jafetin kanssa, niin että eläimet voitiin ruokkia ja ne pysyivät puhtaina ja terveinä. Sama Jumala, joka oli tehnyt noista luonnonvaraisista eläimistä sen verran säyseitä, että ne olivat menneet arkkiin, pystyi tietysti myös pitämään ne sellaisina koko vedenpaisumuksen ajan. a

Ilmeisesti Nooa piti tapahtumista tarkasti kirjaa, ja muistiinmerkintöjen perusteella tiedetään, milloin sateet alkoivat ja päättyivät. Tiedämme myös, että maa oli veden vallassa 150 päivää. Lopulta vedet alkoivat laskea, ja eräänä päivänä arkki pysähtyi pehmeästi ”Araratin vuorille” nykyisen Turkin alueelle. Oltiin huhtikuussa 2369 eaa., ja kesäkuussa, 73 päivää myöhemmin, vuorten huiput tulivat näkyviin. Kolme kuukautta myöhemmin syyskuussa Nooa päätti poistaa osan arkin katosta. Raskas työ palkittiin, kun sisään virtasi valoa ja raikasta ilmaa. Jo aiemmin Nooa oli alkanut testata, joko lähiseuduilla pystyisi asumaan turvallisesti: hän oli päästänyt vapaaksi ensin korpin, joka lenteli ulkona ja palasi aina välillä lepäämään arkin päälle, ja sitten kyyhkysen, joka palasi hänen luokseen, kunnes se viimein löysi itselleen pesäpaikan. (1. Mooseksen kirja 7:24–8:13.)

Kaikkein tärkeimpiä Nooalle olivat epäilemättä hengelliset asiat. Luultavasti perhe kokoontui säännöllisesti yhteen rukoilemaan ja keskustelemaan taivaallisesta Isästään, joka suojeli heitä. Nooa tukeutui Jehovaan kaikissa tärkeissä ratkaisuissa. Edes silloin, kun hän näki, että maa oli runsaan vuoden kuluttua vedenpaisumuksen alusta ”täysin kuiva”, hän ei avannut ovea ja johtanut ihmisiä ja eläimiä arkin uumenista ulos (1. Mooseksen kirja 8:14). Sen sijaan hän odotti sanaa Jehovalta.

Perheenpäät voivat nykyään oppia paljon tuosta uskollisesta miehestä. Hän oli järjestyksellinen, ahkera ja kärsivällinen ja suojeli läheisiään. Mutta ennen kaikkea hän piti Jehova Jumalan tahdon ensi sijalla. Jos jäljittelemme Nooan uskoa näissä suhteissa, se koituu siunaukseksi kaikille rakkaillemme.

Lopulta Jehova käski Nooaa: ”Lähde arkista, sinä ja vaimosi ja poikasi ja poikiesi vaimot sinun kanssasi.” Tottelevaisesti perhe astui ulos eläimet perässään. Tapahtuiko se yhtenä kaoottisena ryntäyksenä? Kaukana siitä. Raamatussa kerrotaan, että kaikki ”lähtivät arkista suvuittain”. (1. Mooseksen kirja 8:15–19.) Päästyään ulos Nooa ja hänen perheensä vetivät sisäänsä raikasta vuoristoilmaa, ja katsellessaan Araratin ylänköjä he näkivät edessään puhdistetun maan. Poissa olivat nefilit, väkivaltaisuudet, kapinalliset enkelit ja koko paha maailma! b Ihmiskunta saattoi aloittaa kaiken alusta.

 Nooa tiesi, mitä tehdä. Hän aloitti Jumalan palvonnasta. Hän rakensi alttarin, valitsi eläimiä, joita Jumala piti puhtaina ja joita oli tuotu arkkiin ”seitsemän kutakin”, ja uhrasi Jehovalle polttouhrin (1. Mooseksen kirja 7:2; 8:20). Miellyttikö se Jehovaa?

Raamattu vastaa rohkaisevasti: ”Jehova tunsi rauhoittavaa tuoksua.” Tuska, jota hän oli tuntenut sydämessään maailman ollessa täynnä väkivaltaa, väistyi, ja sen tilalle tuli rauhoittava, miellyttävä tunne, kun hän näki maan päällä uskollisen perheen, joka palvoi häntä ja oli päättänyt tehdä hänen tahtonsa. Jehova ei odottanut heiltä täydellisyyttä, sillä samassa jakeessa jatketaan: ”Ihmisen sydämen taipumus on paha hänen nuoruudestaan lähtien.” (1. Mooseksen kirja 8:21.) Millä muulla tavoin Jehova ilmaisi kärsivällisyyttä ja myötätuntoa ihmiskuntaa kohtaan?

Jumala poisti kirouksen, jonka hän oli langettanut maalle Aadamin ja Eevan kapinan jälkeen ja joka oli tehnyt maanviljelystä poikkeuksellisen vaikeaa. Nooan isä Lemek oli antanut pojalleen nimeksi Nooa, joka merkitsee luultavasti ’lepoa’ tai ’lohdutusta’, ja hän oli ennustanut, että tämä toisi ihmisille levon tuosta kirouksesta. Nooa varmastikin säteili ilosta tajutessaan, että nyt hän näkisi tuon ennustuksen täyttymyksen ja maa tuottaisi satoa pienemmällä vaivalla. Hän ryhtyikin pian viljelemään maata. (1. Mooseksen kirja 3:17, 18; 5:28, 29; 9:20.)

Samalla Jehova antoi kaikille Nooan jälkeläisille selviä, yksinkertaisia lakeja ohjaamaan heitä elämässä. Niihin sisältyivät muun muassa ihmisen tappamista ja veren väärinkäyttöä koskevat kiellot. Lisäksi hän solmi ihmiskunnan kanssa liiton ja lupasi, ettei enää koskaan hävittäisi elämää maan päältä vedenpaisumuksessa. Merkiksi sanansa luotettavuudesta hän antoi ihmisten nähdä ensimmäisen kerran suurenmoisen luonnonilmiön – sateenkaaren. Vielä tänäkin päivänä jokainen sateenkaari on lohduttava muistutus Jehovan rakkaudellisesta lupauksesta. (1. Mooseksen kirja 9:1–17.)

Jos kertomus Nooasta olisi pelkkä satu, se voisi hyvinkin päättyä tuohon sateenkaareen. Mutta hän oli todellinen ihminen, eikä hänen elämänsä ollut näin helppoa. Siihen aikaan ihmiset elivät pitkään, ja tuon uskollisen miehenkin oli kestettävä vielä 350 vuotta, jotka toivat hänelle paljon surua ja murhetta. Hän teki vakavan virheen juodessaan itsensä kerran juovuksiin, mutta tilannetta pahensi hänen pojanpoikansa Kanaanin vielä vakavampi synti, josta oli surulliset seuraukset tämän jälkeläisille. Nooa ehti nähdä seuraavien sukupolvien syyllistyvän epäjumalanpalvelukseen, väkivaltaisuuteen ja muihin synteihin Nimrodin päivinä. Toisaalta hän sai nähdä poikansa Seemin olevan vahva uskon esimerkki omalle perheelleen. (1. Mooseksen kirja 9:21–28; 10:8–11; 11:1–11.)

Nooan tavoin meidänkin täytyy kestää uskollisina, vaikka muut eivät välittäisi tosi Jumalasta tai lakkaisivat palvelemasta häntä. Jehova arvostaa tällaista uskollisuutta suuresti. Jeesus Kristus sanoi: ”Joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 24:13.)