VARMASTI jokainen on huolten keskellä tuntenut tarvitsevansa jonkun toisen apua. Kun jokin asia painaa mieltämme, käännymme luultavasti sellaisen ystävän puoleen, joka ymmärtää ja jolla on kokemusta ongelmastamme. Myötätuntoinen ja kokenut ystävä on kullanarvoinen.

Jotkut ajattelevat samalla tavoin rukoilemisesta. Sen sijaan että he lähestyisivät Jumalaa, joka saattaa tuntua liian ylhäiseltä ja pelottavalta, he esittävät pyyntönsä mieluummin jollekin pyhimykselle. He uskovat, että koska pyhimykset ovat kokeneet ihmisille ominaisia vaikeuksia ja koettelemuksia, he olisivat myötätuntoisempia. Esimerkiksi joku, jolta on kadonnut jotain hyvin arvokasta, saattaisi rukoilla ”Pyhää” Antonius Padovalaista, jota pidetään kadonneiden ja varastettujen esineiden suojeluspyhimyksenä. Rukoillessaan sairaan eläimen puolesta joku toinen saattaisi kohdistaa sanansa ”Pyhälle” Franciscus Assisilaiselle tai ollessaan toivottomalta tuntuvassa tilanteessa ”Pyhälle” Juudas Taddeukselle.

Miten voimme saada selville, onko Raamatun mukaan sopivaa rukoilla pyhimyksiä? Rukouksemme on tarkoitettu viime kädessä Jumalalle, joten kuuleeko hän niitä? Entä mitä mieltä hän on pyhimyksille esitettävistä rukouksista?

Pyhimysten rukoileminen perustuu katolisen kirkon oppiin pyhimyksistä rukousten välittäjinä. Erään tietosanakirjan mukaan perusajatuksena on, että ”anomuksen esittää sellainen, jolla on Jumalan silmissä oikeus toimia siten, jotta tarpeessa oleva saisi armon” (New Catholic Encyclopedia). Koska pyhimyksillä ajatellaan olevan siunattu asema Jumalan edessä, heitä rukoileva toivoo sen perusteella saavansa erityissuosiota.

Opettaako Raamattu näin? Jotkut sanovat, että apostoli Paavali laski kirjeissään perustan pyhimysten rukoilemiselle. Hän kirjoitti esimerkiksi Rooman kristityille: ”Minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja hengen rakkauden kautta ahkeroimaan kanssani Jumalalle puolestani esitettävissä rukouksissa.” (Roomalaisille 15:30.) Pyysikö Paavali toisia kristittyjä välittämään hänen anomuksensa Jumalalle? Eivätkö pikemminkin he olisi pyytäneet Paavalia, Kristuksen apostolia, toimimaan välittäjänä heidän puolestaan? Todellisuudessa Paavali osoitti, että meidän on sopivaa pyytää toisia kristittyjä rukoilemaan Jumalaa puolestamme. On kuitenkin aivan eri asia rukoilla jotakuta, jonka uskotaan olevan taivaassa, esittämään pyyntömme Jumalalle puolestamme. Miksi?

 Jeesus toteaa Johanneksen evankeliumissa: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Johannes 14:6.) Hän sanoo myös: ”Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Johannes 15:16, Kirkkoraamattu 1992.) Jeesus ei sanonut, että rukoukset tulisi osoittaa hänelle ja että hän sitten puhuisi Jumalalle puolestamme. Sen sijaan rukouksemme tulevat kuulluiksi vain jos esitämme ne Jumalalle Jeesuksen kautta.

Kun Jeesuksen opetuslapset pyysivät, että hän opettaisi heitä rukoilemaan, hän vastasi: ”Aina kun rukoilette, sanokaa: ’Isä, olkoon sinun nimesi pyhitetty.’ ” (Luukas 11:2.) ”Aina” eli joka kerta kun rukoilemme, meidän tulee siis puhua itse Jumalalle – ei Jeesukselle eikä kenellekään muulle. Näiden Jeesuksen yksiselitteisten opetusten valossa on johdonmukaista, että rukoukset tulee esittää hänen välityksellään Jumalalle, ei pyhimyksille eikä muille esirukoilijoille.

Rukoileminen on olennainen osa Jumalan palvontaa, ja kenen tahansa muun palvominen on selvästi vastoin Raamatun opetuksia (Johannes 4:23, 24; Ilmestys 19:9, 10). Siksi meidän tulisi rukoilla vain Jumalaa.

Vuorisaarnassaan Jeesus kertoi esimerkin lapsesta, joka pyytää isältään syötävää. Antaisiko isä lapselleen leivän sijasta kiven tai kalan sijasta myrkkykäärmeen? (Matteus 7:9, 10.) Lastaan rakastava isä ei varmasti toimisi näin.

Ajatellaanpa samanlaista vertausta vanhemman näkökannalta. Kuvittele, että lapsesi haluaa esittää sinulle vilpittömän pyynnön. Olet pitänyt huolta siitä, että välinne ovat hyvät, ja olet aina ollut helposti lähestyttävä. Mutta koska lapsi pelkää aiheetta reaktiotasi, hän pyytää jotakuta toista välittämään pyyntönsä sinulle. Miltä sinusta tuntuisi? Entä jos hän ottaa tavaksi puhua sinulle vain tuon toisen ihmisen välityksellä ja aikoo kaikesta päätellen toimia niin vastakin? Et varmaankaan olisi hyvilläsi. Rakastavat vanhemmat haluavat lastensa lähestyvän heitä suoraan ja pyytävän tarvitsemaansa arkailematta.

Selittäessään vertausta ruokaa pyytävästä lapsesta Jeesus sanoi: ”Jos siis te, vaikka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaakaan hyvää niille, jotka pyytävät häneltä!” (Matteus 7:11.) Epäilemättä vanhemmat haluavat kovasti antaa hyvää lapsilleen. Taivaallisen Isämme halu kuulla rukouksemme ja vastata niihin on vielä voimakkaampi.

Jumala haluaa meidän rukoilevan suoraan häntä, vaikka omat heikkoutemme painaisivat mieltämme. Hän ei anna rukoustemme kuuntelemista kenenkään muun tehtäväksi. Raamattu kehottaa: ”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän itse tukee sinua.” (Psalmit 55:22.) Sen sijaan että turvautuisimme pyhimysten tai muiden apuun välittäjinä, meidän on hyvä omaksua myönteinen näkemys Jehova Jumalasta.

Taivaallinen Isämme on kiinnostunut meistä yksilöinä. Hän haluaa auttaa meitä selviytymään ongelmistamme ja pääsemään lähelle häntä (Jaakobin kirje 4:8). Voimme olla hyvin onnellisia siitä, että meillä on mahdollisuus lähestyä Jumalaamme ja Isäämme, ”rukouksen Kuulijaa” (Psalmit 65:2).