Abraham – rohkea mies

Abraham katselee, kun hänen perheensä ja palvelijansa valmistautuvat lähtemään Kanaaniin (1. Mooseksen kirja 12:1–5). Koko tuon suuren joukon toimeentulo riippuu hänestä, ja seuratessaan heidän toimiaan hän tiedostaa vastuunsa heistä. Miten hän huolehtisi heistä aineellisesti vieraassa maassa? Olisiko se ollut helpompaa vauraassa Urissa, jonka ympärillä oli laajoja laitumia, hedelmällistä maata ja runsaasti vettä? Entä jos hän sairastuu tai kuolee tuossa uudessa maassa? Kuka silloin pitää huolen hänen huonekunnastaan? Jos Abrahamin mielessä risteilee tällaisia kysymyksiä, hän ei anna pelon lamauttaa itseään. Hän on päättänyt toimia Jumalan käskyn mukaisesti, tuli mitä tuli. Näin hän ilmaisi todellista rohkeutta.

 MITÄ ON ROHKEUS? Rohkeus on voimaa, pelottomuutta ja urhoollisuutta; se on arkuuden ja pelkuruuden vastakohta. Jumalalta saatava rohkeus ei välttämättä merkitse sitä, ettei koskaan pelkäisi vaan että ryhtyy toimiin peloistaan huolimatta.

MITEN ABRAHAM ILMAISI ROHKEUTTA? Abraham oli valmis toimimaan eri tavalla kuin muut. Hän kasvoi ympäristössä, jossa ihmiset palvoivat monia jumalia ja jumalankuvia. Hän uskalsi kuitenkin toimia oikeaksi katsomallaan tavalla pelkäämättä, mitä muut siitä sanoisivat. Hän valitsi rohkeasti oman tiensä elämässä ja alkoi palvoa vain yhtä Jumalaa – Jehovaa, ”Korkeinta Jumalaa” (1. Mooseksen kirja 14:21, 22).

Abraham pani palvontansa aineellisten etujen edelle. Hän oli valmis luopumaan mukavasta elämästään Urissa ja lähtemään erämaahan, sillä hän luotti täysin siihen, että Jehova tyydyttäisi hänen ja hänen perheensä aineelliset tarpeet. Ehkä hän vuosien saatossa ajatteli joskus Urin mukavuuksia, mutta hänen luottamuksensa Jumalan huolenpitoon oli ehdoton. Koska Jehova oli hänen elämässään kaikkein tärkein, hän pystyi tottelemaan hänen käskyjään rohkeasti.

MITÄ VOIMME OPPIA? Voimme jäljitellä Abrahamia kehittämällä rohkeutta totella Jehovaa silloinkin kun muut eivät tee niin. Raamattu esimerkiksi osoittaa, että ne, jotka asennoituvat Jehova Jumalan puolelle, voivat kohdata vastustusta, ehkäpä hyvää tarkoittavien sukulaisten ja ystävien taholta (Johannes 15:20). Mutta jos olemme vakuuttuneet siitä, mitä olemme oppineet Jehovasta, puolustamme uskoamme, aina kunnioittavalla tavalla (1. Pietarin kirje 3:15).

Lisäksi voimme luottaa Jumalan lupaukseen huolehtia niistä, jotka uskovat häneen. Silloin uskallamme keskittyä elämässä aineellisen sijasta hengellisiin asioihin. (Matteus 6:33.) Miten se on näkynyt erään perheen elämässä?

Dougilla ja Beckyllä on kaksi pientä poikaa, mutta siitä huolimatta he halusivat muuttaa maahan, jossa tarvittiin enemmän Raamatun hyvän uutisen julistajia. Otettuaan asioista huolellisesti selvää ja rukoiltuaan paljon he päättivät toteuttaa suunnitelmansa. ”Muutto pienten lasten kanssa kysyi rohkeutta, kun emme tienneet tarkkaan, miten kaikki sujuisi”, Doug kertoo. ”Mutta jo suunnittelun alkuvaiheessa keskustelimme Abrahamin ja Saaran esimerkistä. Meitä kannusti suuresti se, miten he luottivat Jehovaan ja miten hän oli aina heidän tukenaan.”

”Olemme saaneet valtavia siunauksia”, sanoo Doug perheensä elämästä ulkomailla. ”Elämä on paljon yksinkertaisempaa, joten pystymme viettämään suurimman osan ajasta yhdessä perheenä saarnaten, jutellen ja leikkien poikien kanssa. Sitä vapauden tunnetta on vaikea pukea sanoiksi.”

Kaikki eivät tietenkään voi tehdä näin suuria muutoksia, mutta meistä jokainen voi jäljitellä Abrahamin esimerkkiä pitämällä Jumalan palvonnan ensi sijalla elämässään ja luottamalla hänen tukeensa. Näin noudatamme Raamatun kehotusta ”olla rohkealla mielellä ja sanoa: ’Jehova on minun auttajani; en pelkää.’ ” (Heprealaisille 13:5, 6.)

[Huomioteksti s. 7]

Jumalalta saamansa rohkeuden avulla ihminen ryhtyy toimiin peloistaan huolimatta.

 [Tekstiruutu/Kuva s. 8]

Hengellinen nainen ja hyvä vaimo

Saara avioitui hyvin hengellisen miehen kanssa, mutta hän itsekin oli erinomainen esimerkki uskosta. Hänet mainitaan Raamatussa nimeltä kolme kertaa mallina, jota hengellismieliset naiset voivat jäljitellä (Jesaja 51:1, 2; Heprealaisille 11:11; 1. Pietarin kirje 3:3–6). Vaikka siinä kerrotaan hänestä suhteellisen vähän, hänestä syntyy erittäin miellyttävä kuva.

Ajatellaanpa esimerkiksi Saaran ensireaktiota, kun Abraham kertoi hänelle Jumalan käskystä lähteä Urista. Miettikö hän, minne he oikein olivat lähdössä ja mitä varten? Oliko hän huolestunut heidän toimeentulostaan? Oliko hänestä vaikea jättää ystävät ja sukulaiset tietämättä, milloin hän näkisi heitä uudestaan vai näkisikö enää koskaan? Tällaiset kysymykset epäilemättä nousivat hänen mieleensä, mutta siitä huolimatta hän lähti halukkaasti luottaen siihen, että Jehova siunaisi häntä hänen tottelevaisuutensa johdosta. (Apostolien teot 7:2, 3.)

Saara oli paitsi tottelevainen Jumalan palvelija myös esimerkillinen vaimo. Hän ei kilpaillut miehensä kanssa perheen asioiden hoitamisessa, vaan kehitti syvää kunnioitusta häntä kohtaan ja tuki häntä rakkaudellisesti hänen luotsatessaan perhettä. Näin hänen hyvät sisäiset ominaisuutensa kaunistivat häntä. (1. Pietarin kirje 3:1–6.)

Ovatko tällaiset ominaisuudet hyväksi vaimoille nykyään? ”Olen oppinut Saarasta sen, että voin kertoa miehelleni vapaasti mielipiteeni asioista”, sanoo Jill, joka on ollut onnellisesti naimisissa yli 30 vuotta. ”Miehelläni on kuitenkin perheenpäänä vastuu tehdä lopulliset päätökset. Kun hän on tehnyt ratkaisun, minun velvollisuuteni on tehdä kaikkeni, jotta se tuottaisi hyviä tuloksia.”

Ehkäpä koskettavin asia, minkä voimme oppia Saarasta, on se, että vaikka hän oli hyvin kaunis, hän ei ylpistynyt siitä (1. Mooseksen kirja 12:10–13). Nöyrästi hän tuki Abrahamia heidän yhteisen elämänsä myötä- ja vastoinkäymisissä. Abraham ja Saara olivat kiistatta uskollinen, nöyrä ja rakastava aviopari, ja he olivat siunaukseksi toisilleen.