”Jos joku – – pakottaa sinua palvelukseen”

”SINÄ siellä! Lopeta se, mitä olet tekemässä, ja tule tänne kantamaan tämä kuorma puolestani.” Miten luulet kiireisen juutalaisen reagoineen ensimmäisellä vuosisadalla, jos roomalainen sotilas sanoi hänelle näin? Jeesus kehotti vuorisaarnassaan: ”Jos joku, jolla on valtaa, pakottaa sinua palvelukseen yhden kilometrin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.” (Matteus 5:41.) Miten Jeesuksen kuulijat ymmärsivät tuon neuvon, ja mitä sen pitäisi merkitä meille nykyään?

Jotta voisimme vastata näihin kysymyksiin, meidän täytyy tietää jotakin entisaikojen pakollisesta palveluksesta. Jeesuksen ajan israelilaisille tuo käytäntö oli aivan liiankin tuttu.

Pakollinen palvelus

Todisteita Lähi-idässä käytössä olleesta pakollisesta palveluksesta (eli verotyöstä) on aina 1700-luvulta eaa. asti. Muinaisesta syyrialaisesta Alalakhin kaupungista löydetyissä hallinnollisissa teksteissä kerrotaan verotyöläisten joukoista, jotka valtio pakotti palvelukseensa. Syyrian rannikolla Ugaritissa vuokratilallisilla oli samankaltaisia velvollisuuksia, ellei kuningas myöntänyt heille vapautusta.

Valloitettuja ja alistettuja kansoja pantiin usein pakkotyöhön. Egyptiläiset työvoudit pakottivat israelilaiset orjat valmistamaan tiiliä. Myöhemmin israelilaiset panivat Luvatun maan kanaanilaiset asukkaat orjatyöhön, ja Daavid ja Salomo toimivat aikanaan samoin. (2. Mooseksen kirja 1:13, 14; 2. Samuelin kirja 12:31; 1. Kuninkaiden kirja 9:20, 21.)

Kun israelilaiset pyysivät itselleen kuningasta, Samuel selitti, millaiset oikeudet kuninkaalla olisi. Hän ottaisi alamaisiaan palvelemaan vaununajajina ja ratsumiehinä, kyntämään maata, korjaamaan satoa, valmistamaan aseita ja niin edelleen. (1. Samuelin kirja 8:4–17.) Vaikka Jehovan temppelin rakentamisen aikana vierasmaalaisia pidettiin orjatyössä, ”keitään Israelin pojista Salomo ei tehnyt orjiksi, sillä he olivat sotureina ja hänen palvelijoinaan ja hänen ruhtinainaan ja hänen adjutantteinaan ja hänen vaununajajiensa ja ratsumiestensä päällikköinä” (1. Kuninkaiden kirja 9:22).

Niistä israelilaisista, jotka työskentelivät rakennushankkeiden hyväksi, kerrotaan 1. Kuninkaiden kirjan 5:13, 14:ssä: ”Kuningas Salomo otatti pakkotyövelvollisia koko Israelista, ja pakkotyövelvollisia kertyi kolmekymmentätuhatta miestä. Ja hän lähetti heitä Libanonille vuoroittain kymmenentuhatta kuukaudeksi. Kuukauden he olivat aina Libanonilla, kaksi kuukautta kotonaan.” ”Ei voi olla epäilystäkään”, sanoo eräs tutkija, ”että Israelin ja Juudan kuninkaat teettivät verotöitä varmistaakseen palkattoman työvoiman saamisen rakennushankkeitaan ja kruunun mailla tehtäviä töitä varten.”

Taakka oli Salomon hallituskaudella raskas – niin raskas, että kun Rehabeam uhkasi lisätä  kansan kuormaa, koko Israel kapinoi ja kivitti pakkotyövelvollisten valvojan (1. Kuninkaiden kirja 12:12–18). Pakollista palvelusta ei kuitenkaan lakkautettu. Rehabeamin pojanpoika Asa kutsui Juudan kansan luokseen rakentamaan Geban ja Mispan kaupunkeja, ja tällöin ”ketään ei vapautettu” (1. Kuninkaiden kirja 15:22).

Rooman vallan alaisuudessa

Vuorisaarna osoittaa, että ensimmäisen vuosisadan juutalaiset tiesivät, että heidät voitaisiin ”pakottaa – – palvelukseen”. Tämä ilmaus vastaa kreikkalaista sanaa ag·ga·reuʹō, joka viittasi alun perin persialaisten kuriirien toimintaan. Heillä oli oikeus ottaa käyttöönsä miehiä, hevosia, laivoja tai mitä tahansa muuta, mitä he tarvitsivat tehtävänsä suorittamiseen.

Jeesuksen päivinä Israel oli roomalaisten miehittämä, ja Rooma oli omaksunut vastaavanlaisen järjestelmän. Itäisissä provinsseissa väestöä voitiin vaatia tekemään pakollista työtä joko säännöllisesti tai satunnaisesti sen lisäksi, että he maksoivat tavanomaiset veronsa. Tällaiset työt olivat vähintäänkin epäsuosittuja. Lisäksi eläinten, ajajien tai vaunujen luvattomat pakko-otot valtion kuljetustehtäviin olivat yleisiä. Historioitsija Michael Rostovtzeffin mukaan hallintomiehet ”yrittivät säädellä ja systematisoida – – [pakko-ottojärjestelmää], mutta tuloksetta, sillä niin kauan kuin se oli olemassa, se johti väkisinkin huonoihin seurauksiin. Prefektit, jotka yrittivät vilpittömästi lakkauttaa järjestelmään liittyvän mielivaltaisuuden ja sorron, julkaisivat ediktin toisensa jälkeen – –. Instituutio pysyi kuitenkin sortavana.”

”Kuka tahansa voitiin pakottaa kantamaan armeijan varusteita tietyn matkaa”, sanoo eräs kreikan kielen tutkija, ja ”ketä tahansa voitiin vaatia tekemään mikä hyvänsä palvelus, jonka miehittäjät päättivät hänen harteilleen sälyttää”. Näin kävi kyreneläiselle Simonille, jonka roomalaiset sotilaat ”pakottivat palvelukseen”, kantamaan Jeesuksen kidutuspaalua (Matteus 27:32).

Myös rabbiinisissa teksteissä viitataan tähän epäsuosittuun instituutioon. Esimerkiksi muuan rabbi pantiin kuljettamaan myrttiä  erääseen palatsiin. Työntekijöitä saatettiin ottaa työnantajilta muihin tehtäviin, mutta työnantajien piti silti maksaa heidän palkkansa. Haltuun voitiin ottaa kuormajuhtia tai härkiä. Jos niitä yleensäkään palautettiin, ne olivat todennäköisesti sellaisessa kunnossa, ettei niistä enää ollut työhön. Pakko-oton katsottiin ymmärrettävästikin merkitsevän samaa kuin pysyvä takavarikoiminen. Siksi eräässä juutalaisessa sananlaskussa todetaan: ”Aggareia on kuin kuolema.” Muuan historioitsija kertoo: ”Kylä saattoi joutua perikadon partaalle, jos sieltä otettiin aggareiaksi kyntöhärkiä varsinaisten vetojuhtien sijasta.”

Voi vain kuvitella, miten vastenmielisinä tällaisia palveluksia pidettiin, varsinkin kun niitä vaadittiin usein ylimielisesti ja epäoikeudenmukaisesti. Juutalaiset vihasivat heitä hallitsevia pakanavaltoja eivätkä voineet sietää sitä, että heitä nöyryytettiin tällaisella harmillisella työllä. Mistään meidän päiviimme asti säilyneestä laista ei käy ilmi, kuinka pitkän matkaa kansalaista voitiin pakottaa kantamaan jotakin kuormaa. Moni ei todennäköisesti halunnut jatkaa yhtään askelta pitemmälle kuin laki vaati.

Kaikesta huolimatta Jeesus viittasi juuri tähän instituutioon sanoessaan: ”Jos joku, jolla on valtaa, pakottaa sinua palvelukseen yhden kilometrin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.” (Matteus 5:41.) Tämän kuullessaan jotkut ovat varmasti pitäneet häntä kohtuuttomana. Mitä hän oikein tarkoitti?

Miten kristittyjen tulisi suhtautua?

Yksinkertaisesti sanottuna Jeesus neuvoi kuulijoitaan, että jos viranomainen pakotti heidät johonkin lailliseen palvelukseen, heidän tuli suorittaa se halukkaasti ja tuntematta vastenmielisyyttä. Heidän tuli siis maksaa ”keisarille, mikä on keisarin”, unohtamatta velvollisuuttaan maksaa ”Jumalalle, mikä on Jumalan” (Markus 12:17). *

Lisäksi apostoli Paavali kehotti kristittyjä: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille, sillä ei ole valtaa muutoin kuin Jumalalta; olemassa olevat vallat ovat suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina. Sen tähden se, joka vastustaa tätä valtaa, on asennoitunut Jumalan järjestelyä vastaan – –. Mutta jos teet pahaa, niin pelkää, sillä se ei kanna miekkaa tarkoituksetta.” (Roomalaisille 13:1–4.)

Näin Jeesus ja Paavali tunnustivat kuninkaan tai valtion oikeuden rangaista niitä, jotka rikkovat esitettyjä vaatimuksia. Millaisesta rangaistuksesta saattoi olla kyse? Ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla elänyt kreikkalainen filosofi Epiktetos antaa tästä viitteen: ”Jos sinulle esitetään odottamaton pakkoluovutuskäsky ja sotilas ottaa nuoren aasisi, päästä se menemään. Älä vastustele, älä nurise, jottet aasin menettämisen lisäksi vielä saisi iskujakin.”

Toisinaan kristityt ovat kuitenkin niin  menneisyydessä kuin nykyäänkin tunteneet, etteivät he voi hyvin omintunnoin mukautua valtion vaatimuksiin. Joskus seuraukset ovat olleet vakavia. Joitakuita kristittyjä on tuomittu kuolemaan. Toiset ovat viettäneet useita vuosia vankilassa, koska he ovat kieltäytyneet osallistumasta toimintaan, jota he eivät ole pitäneet puolueettomana (Jesaja 2:4; Johannes 17:16; 18:36). Joissakin tilanteissa kristityt taas ovat tunteneet, että he voivat tehdä niin kuin heitä vaaditaan tekemään. Esimerkiksi jotkut kristityt katsovat, että he voivat hyvin omintunnoin suorittaa siviilihallinnon alaisuudessa palvelusta, joka on yleishyödyllistä työtä. Tähän saattaisi sisältyä vanhusten tai vammaisten auttaminen, palokunnassa palveleminen, rantojen puhdistaminen, puistoalueiden hoitaminen, kirjastossa työskenteleminen ja niin edelleen.

Tilanne on tietenkin erilainen eri maissa. Siksi jokaisen kristityn tulee noudattaa omaa Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan päättäessään, voiko hän mukautua vaatimuksiin vai ei.

Toisen kilometrin kulkeminen

Jeesuksen opettama periaate halukkuudesta täyttää sopivat pyynnöt ei sovellu pelkästään suhteeseemme valtioon vaan myös jokapäiväisiin ihmissuhteisiin. Esimerkiksi joku, jolla on valtaa sinuun nähden, voi pyytää sinua tekemään jotakin, minkä mieluummin jättäisit tekemättä mutta mikä ei riko Jumalan lakia. Miten suhtaudut? Sinusta voi tuntua, että sinua pyydetään käyttämään kohtuuttomasti aikaasi ja voimiasi, ja saatat närkästyä. Tämä voi johtaa molemminpuoliseen vihamielisyyteen. Jos toisaalta suostut nyreästi, saatat menettää sisäisen rauhasi. Mikä siis ratkaisuksi? Tee niin kuin Jeesus neuvoi: kulje toinenkin kilometri. Älä tee ainoastaan sitä, mitä sinua pyydetään tekemään, vaan jopa enemmän. Tee se halukkaasti. Tällaisessa mielenvireessä sinusta ei tunnu, että sinua käytetään hyväksi, vaan olet vapaa päättämään itse, mitä teet.

”Monet ihmiset tekevät läpi elämänsä vain sen, mitä heidän on pakko tehdä”, huomauttaa eräs kirjoittaja. ”Heille elämä on kova koettelemus, ja he ovat aina väsyneitä. Toiset tekevät enemmän kuin velvollisuus vaatii ja antavat itseään auliisti.” Itse asiassa monissa tilanteissa on mahdollista valita, kulkeeko yhden kilometrin pakon edessä – vai kaksi. Ihminen, joka valitsee ensimmäisen vaihtoehdon, saattaa olla kiinnostunut omien oikeuksiensa vaatimisesta. Toisen vaihtoehdon valitseminen voisi kuitenkin johtaa joihinkin elämän palkitsevimmista kokemuksista. Millainen ihminen sinä olet? Olet todennäköisesti paljon onnellisempi ja tuotteliaampi, jos et pidä sitä, mitä teet, pelkkänä velvollisuutena tai pakkona vaan sellaisena, mitä haluat tehdä.

Entä jos sinulla puolestaan on valtaa? Ei selvästikään ole rakkaudellista eikä kristillistä käyttää valtaansa niin, että pakottaa toiset tekemään jotakin vastentahtoisesti. ”Kansakuntien hallitsijat herroina niitä hallitsevat, ja suuret pitävät niitä vallan alla”, sanoi Jeesus. Mutta näin ei ole kristittyjen keskuudessa. (Matteus 20:25, 26.) Omaa valtaa korostamalla voi kyllä saada tuloksia, mutta miten paljon paremmat suhteet vallitsevatkaan kaikkien kesken, jos pyynnöt ovat ystävällisiä ja järkeviä ja niitä noudatetaan kunnioittavasti ja iloisesti! Halukkuus kulkea kaksi kilometriä vain yhden sijasta voi tosiaankin rikastuttaa elämääsi.

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 25]

PAKKO-OTON VÄÄRINKÄYTTÖÄ

Pakko-ottoa käytettiin usein tekosyynä palvelusten vaatimiselle, mikä käy ilmi säädöksistä, joilla tällaisia väärinkäytöksiä pyrittiin estämään. Vuonna 118 eaa. Egyptin hallitsija Ptolemaios Euergetes II määräsi, etteivät viranomaiset saaneet ”pakottaa maan asukkaita tekemään [heille] henkilökohtaisia palveluksia” eivätkä ”ottaa käyttöön (aggareuein) heidän karjaansa omia tarkoituksiaan varten”. Säädös jatkui: ”Kenenkään ei tule vaatia luovutettavaksi – – veneitä omaan käyttöönsä millään verukkeella.” Eräässä vuodelta 49 peräisin olevassa piirtokirjoituksessa, joka löydettiin Egyptistä niin sanotusta suuren keitaan temppelistä, roomalainen prefekti Vergilius Capito myönsi, että sotilaat olivat suorittaneet laittomia takavarikkoja, ja määräsi, että ”kenenkään ei tule ottaa tai vaatia luovutettavaksi – – mitään, ellei hänellä ole minun kirjallista valtuutustani”.

[Kuva s. 24]

Kyreneläinen Simon pakotettiin palvelukseen

[Kuva s. 26]

Monia todistajia on vangittu, koska he eivät ole tinkineet kristillisestä kannastaan