Abraham ja Saara – voit jäljitellä heidän uskoaan!

JUMALAAPELKÄÄVÄÄ patriarkka Abrahamia sanotaan ”kaikkien niiden isäksi, jotka – – uskovat” (Roomalaisille 4:11). Myös hänen rakkaalla, jumalisella vaimollaan Saaralla oli uskoa (Heprealaisille 11:11). Miksi he olivat erinomaisia uskon esimerkkejä? Mitä koetuksia he kestivät? Mitä arvoa heidän elämäntarinallaan on meille?

Abraham ilmaisi uskoa, kun Jumala käski hänen lähteä kodistaan. Jehova sanoi: ”Lähde matkaan maastasi ja sukulaistesi luota ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä osoitan sinulle.” (1. Mooseksen kirja 12:1.) Tuo uskollinen patriarkka totteli, sillä meille kerrotaan: ”Uskon vaikutuksesta Abraham kutsun saatuaan totteli lähtemällä paikkaan, joka hänen oli määrä saada perinnöksi, ja hän lähti, vaikkei tiennyt, minne oli menossa.” (Heprealaisille 11:8.) Mietihän, mitä tämä muutto merkitsi.

Abraham asui Urissa, joka sijoittuu nykyiseen Etelä-Irakiin. Ur oli kukoistava mesopotamialainen keskus, joka kävi kauppaa Persianlahden ympäristössä ja todennäköisesti myös Induksen laaksossa sijaitsevien maiden kanssa. Sir Leonard Woolley, joka johti Urin järjestelmällisiä kaivauksia, kertoo, että Abrahamin aikaan useimmat sikäläiset talot oli rakennettu tiilestä ja niissä oli rapatut ja valkoiseksi kalkitut seinät. Esimerkiksi eräs vauras kaupunkilainen asui kaksikerroksisessa rakennuksessa, johon kuului kivetty sisäpiha. Pohjakerrokseen sijoitettiin kotieläimet ja vieraat. Ensimmäisessä kerroksessa seinän viertä kiersi puinen parveke, jolta pääsi perheen yksityishuoneisiin. Tällaiset 10–20 huoneen asunnot olivat ”verrattain tilavia, ja niissä saattoi viettää laatuunkäyvää, mukavaa, itämaisten standardien mukaan ylellistäkin elämää”, sanoo Woolley. Ne olivat ”ennen kaikkea sivistyneen kansan koteja ja täyttivät pitkälle kehittyneen kaupunkilaiselämän vaatimukset”. Jos Abraham ja Saara vaihtoivat tällaisen kodin telttaelämään, he tekivät suuria uhrauksia totellakseen Jehovaa.

Abraham perheineen muutti ensin Haranin kaupunkiin Pohjois-Mesopotamiaan ja sieltä edelleen Kanaaniin. Matkaa kertyi noin 1600 kilometriä – aikamoinen muutto iäkkäälle pariskunnalle! Haranista lähtiessään Abraham oli 75-vuotias ja Saara 65-vuotias (1. Mooseksen kirja 12:4).

Miltä Saarasta mahtoi tuntua, kun Abraham ilmoitti, että he lähtisivät Urista? Häntä on saattanut huolestuttaa lähtö  miellyttävästä, turvallisesta kodista, muutto vieraaseen maahan, jonka asukkaat saattaisivat olla vihamielisiä, ja sopeutuminen alhaisempaan elintasoon. Saara oli kuitenkin alistuvainen ja piti Abrahamia ’herranaan’ (1. Pietarin kirje 3:5, 6). Joidenkin oppineiden mielestä tämä oli ilmaus Saaran ”tavanomaisesta, kunnioittavasta asenteesta ja käytöksestä häntä [Abrahamia] kohtaan”, osoitus ”siitä, miten hänellä oli todellisuudessa tapana ajatella ja tuntea”. Huomattavinta oli kuitenkin Saaran luottamus Jehovaan. Hän on erinomainen alistuvaisuuden ja uskon esimerkki kristityille vaimoille.

On totta, että meitä ei pyydetä ilmaisemaan tottelevaisuuttamme Jumalaa kohtaan lähtemällä kodistamme, vaikka jotkut kokoaikaiset evankelistat ovatkin lähteneet kotimaastaan voidakseen saarnata hyvää uutista jossakin toisessa maassa. Palvelemmepa Jumalaa missä tahansa, hän huolehtii tarpeistamme niin kauan kuin asetamme hengelliset asiat ensi sijalle elämässämme (Matteus 6:25–33).

Saara enempää kuin Abrahamkaan ei katunut päätöstä, jonka he tekivät. ”Jos he olisivat tosiaan muistaneet jatkuvasti sitä paikkaa, josta he olivat lähteneet, heillä olisi ollut tilaisuus palata”, sanoo apostoli Paavali. Mutta he eivät palanneet. He luottivat siihen, että Jehovasta ”tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä”, ja uskoivat hänen lupauksiinsa. Jos haluamme jatkuvasti omistaa kokosieluisen antaumuksemme Jehovalle, meidänkin tulee uskoa hänen lupauksiinsa. (Heprealaisille 11:6, 15, 16.)

Hengelliset ja aineelliset rikkaudet

Kun Abraham saapui Kanaaniin, Jumala sanoi hänelle: ”Sinun siemenellesi minä annan tämän maan.” Sen jälkeen Abraham rakensi alttarin Jehovalle ja ”huusi avukseen Jehovan nimeä”. (1. Mooseksen kirja 12:7, 8.) Jehovan avulla Abrahamista tuli varakas,  ja hänen leirinsä oli runsasväkinen. Erään kerran hän katsasti yhteensä 318 harjaantunutta miestä, jotka olivat hänen huonekunnassaan syntyneitä orjia, ja siksi on arveltu, että ”kaikkiaan hänen ryhmäänsä on täytynyt kuulua pitkälti yli tuhat henkeä”. Joka tapauksessa ihmiset pitivät häntä ”Jumalan asettamana johtomiehenä”. (1. Mooseksen kirja 13:2; 14:14; 23:6.)

Abraham otti johdon palvonnassa ja opetti huonekuntaansa kuuluvia ’noudattamaan Jehovan tietä, jotta he tekisivät vanhurskautta ja oikeutta’ (1. Mooseksen kirja 18:19). Abrahamin esimerkki voi kannustaa nykyisiä kristittyjä perheenpäitä: hän opetti menestyksellisesti huonekuntansa jäseniä luottamaan Jehovaan ja toimimaan vanhurskaasti. Ei olekaan sen vuoksi yllättävää, että Saaran egyptiläinen palvelijatar Hagar ja Abrahamin vanhin palvelija samoin kuin tämän patriarkan poika Iisak luottivat Jehova Jumalaan (1. Mooseksen kirja 16:5, 13; 24:10–14; 25:21).

Abraham pyrki säilyttämään rauhan

Abrahamin elämänvaiheet osoittavat, että hänen persoonallisuutensa oli sopusoinnussa Jumalan persoonallisuuden kanssa. Abraham ei antanut paimentensa ja veljenpoikansa Lootin paimenten välisen riidan jatkua vaan ehdotti leirien erottamista ja kehotti Lootia, joka oli nuorempi, valitsemaan mieleisensä maan. Abraham oli rauhantekijä. (1. Mooseksen kirja 13:5–13.)

Jos meidän on joskus valittava, pidämmekö kiinni oikeuksistamme vai teemmekö myönnytyksiä rauhan säilyttämiseksi, meidän kannattaa muistaa, että Jehova ei antanut Abrahamin kärsiä sen johdosta, että tämä oli huomaavainen Lootia kohtaan. Päinvastoin Jumala lupasi tämän jälkeen antaa Abrahamille ja hänen siemenelleen kaiken sen maan, jonka Abraham saattoi nähdä katsellessaan eri ilmansuuntiin (1. Mooseksen kirja 13:14–17). ”Onnellisia ovat rauhantekijät, koska heitä tullaan kutsumaan ’Jumalan pojiksi’”, sanoi Jeesus (Matteus 5:9).

Kuka olisi Abrahamin perillinen?

Siementä koskevista lupauksista huolimatta Saara pysyi hedelmättömänä. Abraham esitti asian Jumalalle. Perisikö hänen palvelijansa Elieser kaiken hänen omaisuutensa? Ei, sillä Jehova sanoi: ”Tämä mies ei peri sinua, vaan se, joka tulee sinun sisästäsi, perii sinut.” (1. Mooseksen kirja 15:1–4.)

Lasta ei kuitenkaan kuulunut, joten 75-vuotias Saara luopui toivosta tulla raskaaksi. Hän sanoi siksi Abrahamille: ”Jehova on sulkenut minut synnyttämästä lapsia. Yhtyisitkö palvelijattareeni. Ehkä voin saada lapsia hänestä.” Silloin Abraham otti Hagarin sivuvaimokseen ja yhtyi häneen, ja tämä tuli raskaaksi. Heti kun Hagar huomasi olevansa raskaana, hän alkoi halveksia emäntäänsä. Katkerana Saara valitti asiasta Abrahamille ja nöyryytti Hagaria, mikä sai palvelijattaren pakenemaan. (1. Mooseksen kirja 16:1–6.)

Abraham ja Saara toimivat hyvässä uskossa ja noudattivat siihen aikaan yleisesti hyväksyttyä menettelyä. Se ei kuitenkaan ollut Jehovan tapa tuottaa Abrahamin siemen. Meidänkin kulttuurissamme voidaan joitakin toimintatapoja pitää joissakin olosuhteissa sopivina, mutta se ei välttämättä merkitse sitä, että Jehova hyväksyy ne. Hänen näkemyksensä tilanteestamme voi olla aivan erilainen. Meidän tulee sen tähden etsiä Jumalan ohjausta ja rukoilla, että hän osoittaa meille, miten hän haluaa meidän toimivan. (Psalmit 25:4, 5; 143:8, 10.)

Mikään ei ole ”liian poikkeuksellista Jehovalle”

Lopulta Hagar synnytti Abrahamille Ismaelin. Tämä poika ei kuitenkaan ollut luvattu Siemen. Vaikka Saara oli vanha, hän synnyttäisi tuon perillisen itse (1. Mooseksen kirja 17:15, 16).

Kun Jumala ilmoitti, että Saara synnyttäisi miehelleen pojan, ”Abraham lankesi  kasvoilleen ja nauroi ja sanoi sydämessään: ’Syntyykö satavuotiaalle miehelle lasta, ja synnyttääkö Saara, niin, synnyttääkö yhdeksänkymmenen vuoden ikäinen nainen?’” (1. Mooseksen kirja 17:17.) Kun enkeli toisti sanoman Saaran kuullen, tämä ’nauroi itsekseen’. Mikään ei ole kuitenkaan ”liian poikkeuksellista Jehovalle”. Voimme luottaa siihen, että hän voi tehdä kaiken, mitä hän tahtoo. (1. Mooseksen kirja 18:12–14.)

”Uskon vaikutuksesta sai itse Saarakin voimaa tulla raskaaksi siemenestä, vaikka hän oli ohi ikärajan, koska hän piti uskollisena häntä, joka oli luvannut.” (Heprealaisille 11:11.) Aikanaan Saara synnytti Iisakin, jonka nimi merkitsee ’naurua’.

Ehdoton luottamus Jumalan lupauksiin

Jehova osoitti Iisakin olevan kauan odotettu perillinen (1. Mooseksen kirja 21:12). Abrahamin on siksi täytynyt olla järkyttynyt, kun Jumala pyysi häntä uhraamaan poikansa. Abrahamilla oli kuitenkin hyvät syyt luottaa ehdottomasti Jumalaan. Eikö Jehova kykenisi herättämään Iisakin kuolleista? (Heprealaisille 11:17–19.) Eikö Jumala ollut osoittanut voimansa elvyttämällä ihmeen avulla Abrahamin ja Saaran lisääntymiskyvyn, niin että Iisakin syntymä yleensäkin oli mahdollinen? Abraham oli varma siitä, että Jumala pystyi täyttämään lupauksensa, ja siksi hän totteli alttiisti. Häntä tosin viime kädessä estettiin surmaamasta poikaansa. (1. Mooseksen kirja 22:1–14.) Abrahamin rooli tässä tilanteessa auttaa meitä kuitenkin ymmärtämään, miten vaikeaa Jehova Jumalalle on täytynyt olla se, että hän ”antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä” (Johannes 3:16; Matteus 20:28).

Koska Abraham uskoi Jumalaan, hänelle oli ilman muuta selvää, ettei Jehovan lupausten perillinen voisi mennä naimisiin kenenkään vääriä jumalia palvovan kanaanilaisen kanssa. Miten kukaan jumalaapelkäävä isä tai äiti voisi hyväksyä sitä, että hänen lapsensa menisi naimisiin jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole Jehovan palvelija? Abraham etsi sen vuoksi Iisakille sopivan vaimon sukulaistensa joukosta yli 800 kilometrin päästä Mesopotamiasta. Jumala siunasi nuo ponnistelut ilmaisemalla, että Rebekka oli nainen, jonka hän oli valinnut Iisakin morsiameksi ja Messiaan esiäidiksi. Jehova tosiaan ’siunasi Abrahamia kaikessa’. (1. Mooseksen kirja 24:1–67; Matteus 1:1, 2.)

Siunauksia kaikille kansakunnille

Abraham ja Saara antoivat hyvän esimerkin koettelemusten kestämisestä ja Jumalan lupauksiin luottamisesta. Näiden lupausten täyttymys liittyy ihmiskunnan ikuisiin tulevaisuudennäkymiin, sillä Jehova vakuutti Abrahamille: ”Sinun siemenesi välityksellä  kaikki maan kansakunnat siunaavat itsensä, koska olet kuunnellut ääntäni.” (1. Mooseksen kirja 22:18.)

Abraham ja Saara olivat tietysti epätäydellisiä niin kuin mekin. Mutta kun heille selvisi, mikä oli Jumalan tahto, he tottelivat heti – kustannuksista välittämättä. Sen vuoksi Abraham muistetaankin ”Jehovan ystävänä” ja Saara ’pyhänä naisena, joka pani toivonsa Jumalaan’ (Jaakobin kirje 2:23; 1. Pietarin kirje 3:5). Kun pyrimme jäljittelemään Abrahamin ja Saaran uskoa, mekin voimme saada kallisarvoisen, läheisen suhteen Jumalaan ja hyötyä niistä suurenmoisista lupauksista, jotka Jehova antoi Abrahamille (1. Mooseksen kirja 17:7).

[Kuva s. 26]

Koska Abraham ja Saara ilmaisivat uskoa, Jehova antoi heille pojan heidän vanhoilla päivillään

[Kuva s. 28]

Abrahamin esimerkki auttaa meitä ymmärtämään, miltä Jehovasta tuntui antaa ainosyntyisen Poikansa kuolla