SAARA seisoi keskellä huonetta ja katseli ympärilleen. Kuvittele mielessäsi Lähi-idän nainen, jolla on hätkähdyttävän kauniit tummat silmät. Näkyikö noissa ilmeikkäissä silmissä häivähdys surua? Jos näkyi, se ei olisi ollut mikään ihme. Taloon liittyi paljon muistoja. Hän oli viettänyt siellä lukemattomia onnellisia hetkiä rakkaan aviomiehensä Abrahamin kanssa. * Yhdessä he olivat tehneet siitä kodin.

Abraham ja Saara asuivat vauraassa Urissa – kaupungissa, jossa oli paljon käsityöläisiä ja kauppiaita – joten heillä oli varmasti omaisuutta. Mutta Saaralle koti merkitsi muutakin kuin vain pelkkää tavaroiden säilytyspaikkaa. Se oli paikka, jossa hän ja hänen miehensä olivat vuosien varrella kokeneet monia iloja ja pettymyksiä. He olivat esittäneet siellä lukemattomia rukouksia rakkaalle Jumalalleen Jehovalle. Saara oli epäilemättä hyvin kiintynyt kotiinsa.

Silti Saara oli valmis jättämään taakseen kaiken, mikä oli hänelle tuttua. Vaikka hän oli kenties jo kuusissakymmenissä, hän oli lähdössä matkalle kohti tuntematonta. Saaran elämä tulisi olemaan täynnä vaaroja ja vaikeuksia, eikä näköpiirissä ollut paluuta takaisin. Mikä oli syynä näin perinpohjaiseen muutokseen? Entä mitä me voimme oppia hänen uskostaan?

Todennäköisesti Saara oli asunut Urissa lapsesta asti. Nykyään tuosta kaupungista on jäljellä vain rauniot, mutta Saaran päivinä kauppalaivat liikennöivät pitkin Eufratia ja sen kanavia ja toivat kukoistavaan Urin kaupunkiin arvokkaita tavaroita niin läheltä kuin kaukaa. Kapeat, kiemurtelevat kujat kuhisivat ihmisiä, laivat kilpailivat paikoista satamalaitureilla, ja basaarit suorastaan pursuivat erilaisia tavaroita. Tuossa vilkkaassa kaupungissa Saara kasvoi aikuiseksi. Hän oppi tuntemaan monia sen asukkaita nimeltä, ja he puolestaan muistivat hänet, koska hän oli poikkeuksellisen kaunis nainen. Saaralla oli kaupungissa myös paljon sukulaisia.

Saara tunnetaan Raamatussa vahvasta uskostaan. Hän ei kuitenkaan palvonut monien Urin asukkaiden tavoin kuunjumalaa, jolle omistettu torni hallitsi kaupungin maisemaa. Saara palvoi tosi Jumalaa Jehovaa. Raamatun kertomuksesta ei ilmene, mistä hän sai tietoa Jehovasta. Hänen isänsä palvoi ainakin jossain vaiheessa epäjumalia. Oli miten oli, Saara meni naimisiin häntä kymmenen vuotta vanhemman Abrahamin kanssa * (1. Mooseksen kirja 17:17). Abrahamia kutsuttiin myöhemmin ”kaikkien niiden isäksi, jotka – – uskovat” (Roomalaisille 4:11). Saara ja Abraham rakensivat hienon ja lujan avioliiton – liiton, jolle oli ominaista kunnioitus, hyvä viestintä ja halu työskennellä yhdessä vaikeiden ongelmien ratkaisemiseksi. Tärkein asia heidän avioliitossaan oli kuitenkin se, että he molemmat rakastivat Jumalaa.

Saara rakasti aviomiestään syvästi, ja he perustivat kodin Uriin, lähelle sukulaisiaan. Ennen pitkää he kokivat pettymyksen. Raamattu kertoo, että  Saara ”pysyi hedelmättömänä; hänellä ei ollut lasta” (1. Mooseksen kirja 11:30). Tuohon aikaan ja tuossa kulttuurissa tilanne oli Saaralle erityisen raskas. Silti hän pysyi uskollisena Jumalalleen sekä miehelleen. Luultavasti heidän isättömästä veljenpojastaan Lootista tuli heille kuin oma poika. Elämä eteni omalla painollaan, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttui.

Abraham oli täynnä intoa tullessaan Saaran luokse. Hän hädin tuskin uskoi, mitä oli juuri tapahtunut. Jumala, jota he palvoivat, oli puhunut hänelle – ja jopa näyttäytynyt hänelle, epäilemättä enkelin välityksellä. Kuvittele, miten Saara katsoi kauniilla silmillään kiinteästi Abrahamia ja kysyi uteliaisuudesta pakahtumaisillaan: ”Mitä hän sanoi sinulle? Kerro minulle!” Ehkä Abraham istui ensin alas kootakseen ajatuksensa. Sitten hän kertoi Saaralle Jehovan sanat: ”Lähde maastasi ja sukulaistesi luota ja tule siihen maahan, jonka minä osoitan sinulle.” (Apostolien teot 7:2, 3.) Innostuksen tasaannuttua he alkoivat miettiä tehtävää, jonka Jehova oli heille antanut. Heidän olisi jätettävä taakseen turvalliset, mukavat olot ja ryhdyttävä elämään paimentolaisina. Miten Saara reagoisi? Abraham varmasti katsoi häntä tarkkaavaisesti. Olisiko Saara halukas hyväksymään näin suuren elämänmuutoksen?

Saaran edessä oleva valinta voi kuulostaa meistä vieraalta. Saattaisimme ajatella: ”Jumala ei ole koskaan pyytänyt minua tai puolisoani tekemään mitään tuollaista.” Mutta tosiasiassa meidän kaikkien täytyy tehdä samankaltainen valinta. Elämme materialistisessa maailmassa, joka kannustaa meitä panemaan etusijalle oman mukavuuden, omaisuuden ja turvallisuuden. Raamattu toisaalta kannustaa meitä tekemään toisenlaisen valinnan: asettamaan hengelliset asiat etusijalle eli keskittymään oman mukavuutemme sijasta Jumalan tahdon tekemiseen. (Matteus 6:33.) On hyvä mietiskellä Saaran esimerkkiä ja samalla pohtia, millaisen valinnan itse teemme omassa elämässämme.

Kun Saara pakkasi tavaroitaan, hänen eteensä tuli ongelma. Mitä hän ottaisi mukaan ja mitä ei? Jotkin tavarat olivat liian isoja aasien ja kamelien kannettaviksi, toiset taas muuten epäkäytännöllisiä paimentolaisina eläville. Heidän pitäisi myydä tai antaa pois suuri osa omaisuudestaan. Myös kaupunkielämän helppous olisi menneisyyttä; Saaralla ei olisi enää samanlaista mahdollisuutta käydä toreilla tai basaareissa hankkimassa viljaa, lihaa, hedelmiä, vaatteita tai muita välttämättömyyksiä ja mukavuustuotteita.

Ehkä vieläkin vaikeampaa Saaralle oli luopua kodistaan, jossa saattoi olla jopa ylellisyyksiä. Arkeologit ovat saaneet selville, että joissakin Urin taloissa oli yli 10 huonetta sekä juokseva vesi ja viemäröinti. Vaatimattomassakin talossa oli sentään katto pään päällä, seinät ympärillä ja ovi, jonka saattoi teljetä. Tarjoaisiko teltta samanlaisen suojan varkailta? Tai  leijonilta, leopardeilta, karhuilta ja susilta, jotka olivat kaikki yleisiä Raamatun maissa tuohon aikaan?

Entäpä sukulaiset? Ketkä heistä Saara joutuisi hyvästelemään? Jumalan käsky ”lähde maastasi ja sukulaistesi luota” on saattanut olla erityisen koetteleva Saaralle. Luultavasti hänellä oli veljiä ja sisaria – ja näiden lapsia – sekä tätejä ja setiä, joihin hän lämpimänä ja rakastavana naisena oli hyvin kiintynyt. Hän ei mahdollisesti näkisi heitä enää koskaan. Silti Saara oli urhea ja teki päivästä toiseen valmisteluja matkaa varten.

Haasteista huolimatta kaikki oli pakattu ja Saara oli valmis määräpäivän koittaessa. Terah, suvun patriarkka, lähti Abrahamin ja Saaran matkaan, vaikka olikin jo noin 200-vuotias (1. Mooseksen kirja 11:31). Iäkkäästä isästä huolehtiminen merkitsi Saaralle varmasti paljon työtä. Myös Loot liittyi tähän matkaseurueeseen, joka Jehovan käskyn mukaan ”lähti kaldealaisten maasta” (Apostolien teot 7:4).

Aluksi karavaani suuntasi Eufratia seuraten kohti Harania, joka sijaitsi noin 1000 kilometriä Urista luoteeseen. Matkaseurue asettui Haraniin joksikin aikaa. Terah on saattanut tuolloin olla niin heikossa kunnossa, ettei ole pystynyt jatkamaan matkaa. Perhe viipyikin Haranissa siihen asti, kun Terah 205-vuotiaana kuoli. Jossakin vaiheessa, ennen matkan seuraavaa etappia, Jehova puhui Abrahamille uudelleen ja käski tätä jälleen lähtemään maasta ja menemään siihen maahan, jonka hän osoittaisi. Nyt Jumala antoi käskyn lisäksi seuraavan kiehtovan lupauksen: ”Minä tulen tekemään sinusta suuren kansakunnan.” (1. Mooseksen kirja 12:2–4.) Lähtiessään Haranista Abraham oli 75-vuotias ja Saara 65-vuotias eikä heillä ollut lapsia. Miten Abrahamista voisi tulla suuri kansa? Ottaisiko hän itselleen toisen vaimon? Saara saattoi hyvinkin pohtia tätä, koska moniavioisuus oli yleistä noina päivinä.

Joka tapauksessa he lähtivät Haranista ja jatkoivat matkaa. Mutta nyt heitä oli enemmän. Raamatussa kerrotaan, että Abrahamin perheelle oli kertynyt omaisuutta samoin kuin ”sieluja [ihmisiä], jotka he olivat hankkineet Haranissa” (1. Mooseksen kirja 12:5). Keitä nämä ihmiset olivat? Todennäköisesti palvelijoita. Epäilemättä Abraham ja Saara kertoivat uskostaan niille, jotka olivat halukkaita kuuntelemaan. Siksi joissakin muinaisissa juutalaisissa selityksissä todetaankin, että jakeessa mainitut ihmiset olivat lisäksi käännynnäisiä eli sellaisia, jotka olivat Abrahamin ja Saaran tavoin alkaneet palvoa Jehovaa. Jos tämä pitää paikkansa, Saaran vahva usko on varmasti tehnyt hänestä hyvin vakuuttavan, kun hän on puhunut toisille Jumalastaan ja toivostaan. Meidän on hyödyllistä miettiä Saaran uskoa, koska elämme parhaillaan aikaa, jolloin monien usko ja toivo ovat lähes täysin hiipuneet. Voisitko sinä kertoa jollekulle niistä hyvistä asioista, joita opit Raamatusta?

Sen jälkeen kun he olivat ylittäneet Eufratin – todennäköisesti 14. nisankuuta vuonna 1943 eaa. – he ohjasivat kulkunsa etelään, siihen maahan, jonka Jehova oli heille luvannut (2. Mooseksen kirja 12:40, 41). Kuvittele, miten Saara katseli ympärilleen vaikuttuneena tuon maan kauneudesta, vaihtelevasta maisemasta ja miellyttävästä ilmastosta. Lähellä Sikemiä ja Moren suuria puita Jehova näyttäytyi Abrahamille jälleen. Tällä kertaa hän sanoi: ”Sinun siemenellesi [jälkeläisillesi] minä annan tämän maan.” Ilmauksella ”siemen” oli paljon merkitystä Abrahamille! Mitä luultavimmin se toi hänen mieleensä sen, mitä tapahtui Eedenin puutarhassa. Siellä Jehova oli ennustanut, että aikanaan ilmaantuisi siemen, joka tuhoaisi Saatanan. Abraham oli jo aiemmin kuullut Jehovalta, että hänestä lähtöisin olevan kansan välityksellä kaikki maapallon ihmiset saisivat mahdollisuuden nauttia siunauksista. (1. Mooseksen kirja 3:15; 12:2, 3, 6, 7.)

Perhe ei kuitenkaan ollut immuuni ympäröivän maailman ongelmille. Kanaanin maahan puhkesi nälänhätä, ja Abraham päätti viedä perheensä etelään, Egyptiin. Hän kuitenkin aavisteli, että edessä olisi eräs vaara. Niinpä hän sanoi Saaralle: ”Katsohan! Tiedän hyvin, että sinä olet ulkonäöltäsi kaunis nainen. Siksi käy varmasti niin, että egyptiläiset sinut nähdessään sanovat: ’Tämä on hänen vaimonsa.’ Ja he tappavat minut, mutta sinut he varjelevat elossa. Sanoisitko olevasi minun sisareni, jotta minulle kävisi hyvin sinun takiasi, niin sieluni saa varmasti elää sinun ansiostasi.” (1. Mooseksen kirja 12:10–13.) Miksi Abraham esitti tällaisen epätavallisen pyynnön?

Abraham ei ollut valehtelija eikä pelkuri niin kuin jotkut kriitikot ovat väittäneet. Saara tosiaan oli hänen  sisarpuolensa. Ja Abrahamilla oli hyvä syy olla varovainen. Abraham ja Saara tiesivät, että kaikkein tärkein asia oli Jumalan tarkoitus tuottaa Abrahamin välityksellä erityinen ”siemen” ja kansa. Abrahamin turvallisuus ei siksi saanut vaarantua. Arkeologisten todisteiden mukaan ei ollut mitenkään epätavallista, että vaikutusvaltainen mies Egyptissä ryösti itselleen toisen miehen vaimon ja tappoi aviomiehen. Näin ollen Abraham toimi viisaasti, ja Saara tuki nöyrästi miehensä ratkaisua.

Ennen pitkää Abrahamin pelko osoittautui aiheelliseksi. Saara tosiaan oli ikäisekseen poikkeuksellisen kaunis. Jotkut faraon ruhtinaista häikäistyivät hänen ulkonäöstään ja kertoivat hänestä faraolle. Silloin farao määräsi, että nainen oli tuotava hänen taloonsa! On vaikea kuvitella, miten suurta tuskaa Abraham on tuntenut tai miten peloissaan Saara on ollut. Ilmeisesti Saaraa ei kuitenkaan kohdeltu kuin panttivankia vaan pikemminkin kuin kunniavierasta. Ehkäpä faraolla oli tarkoituksena liehitellä Saaraa ja tehdä häneen vaikutus varallisuudellaan ja sitten neuvotella hänen ”veljensä” kanssa, jotta saisi Saaran vaimokseen. (1. Mooseksen kirja 12:14–16.)

Miltähän Saarasta mahtoi tuntua, kun hän katseli Egyptin maisemia palatsin ikkunasta tai parvekkeelta? Nyt hänellä oli jälleen seinät ympärillä ja katto pään päällä ja hänelle tuotiin herkullisia ruokia. Houkutteliko mukava elämä häntä? Kenties ne ylellisyydet, joista hän oli nauttinut Urissa, kalpenivat palatsin loistoon verrattuna. Saatana olisi epäilemättä ollut erittäin tyytyväinen, jos Saara olisi tavoitellut asemaa faraon vaimona ja hylännyt Abrahamin. Saara ei kuitenkaan tehnyt mitään sellaista. Hän oli uskollinen miehelleen, avioliitolleen ja Jumalalleen. Kunpa nykyisessä moraalittomassa maailmassa kaikki avioliitossa olevat ilmaisisivat samanlaista uskollisuutta! Voisitko sinä jäljitellä Saaran uskollisuutta, kun on kyse omista perheenjäsenistäsi ja ystävistäsi?

Suojellakseen tätä rakastettavaa naista Jehova puuttui tilanteeseen ja aiheutti faraolle sekä tämän perheelle ja palvelusväelle vitsauksia. Kun farao sai tietää, että Saara oli Abrahamin vaimo, hän lähetti Saaran takaisin miehensä luo ja vaati heitä ja kaikkia heidän mukanaan olevia lähtemään Egyptistä. (1. Mooseksen kirja 12:17–20.) Miten helpottunut Abraham olikaan saadessaan rakkaan vaimonsa takaisin! Aiemmin hän oli sanonut Saaralle hellästi: ”Tiedän hyvin, että sinä olet ulkonäöltäsi kaunis nainen.” Mutta paljon tätäkin enemmän Abraham ihaili hänessä kauneutta, joka kumpusi pintaa syvemmältä. Saarassa oli aitoa sisäistä kauneutta, jota Jehova arvostaa. (1. Pietarin kirje 3:1–5.) Tällaista kauneutta me kaikki voimme kehittää. Jäljittelemme Saaran uskoa, kun asetamme hengelliset asiat aineellisten edelle, pyrimme kertomaan toisille siitä, mitä olemme oppineet Jumalasta, ja noudatamme kiusauksia kohdatessamme uskollisesti Jumalan moraalinormeja.