Stressaantuneet lapset
Stressaantuneet lapset
▪ ”En minä ehtinyt. Minua väsyttää”, sanoi kahdeksanvuotias Pablo, kun opettaja kyseli häneltä läksyistä. Tämä uneliaan näköinen espanjalaispoika ei ole ainoa, jonka ovat uuvuttaneet pitkät, joskus jopa yli 12-tuntiset päivät oppitunteineen ja kotitehtävineen. Miksi lapsilla on näin pitkiä päiviä?
Jotkut vanhemmat järjestävät lapsilleen kerhotoimintaa ja harrastuksia, jotta näillä riittäisi tekemistä siihen asti kun isä tai äiti tulee kotiin. Toiset laativat lapselleen vaativan aikataulun, jotta tämä loistaisi koulussa ja pääsisi menestyksekkään uran alkuun. Tämä tavoite mielessään monet eteläkorealaiset vanhemmat lähettävät nuoret yksityiskouluihin, joissa opetus on tehostettua ja viikko-ohjelma näännyttävä. Toisinaan päivä alkaa aamulla kello 7.30 ja jatkuu keskiyöhön tai vielä pidempään jopa seitsemänä päivänä viikossa. The New York Times -lehden raportissa sanotaan tällaisista vanhemmista: ”He ovat valmiita melkein mihin tahansa saadakseen lapsensa huippuyliopistoihin.”
Espanjalaisessa viikkolehdessä Mujer hoy todetaan: ”Vaateliaat vanhemmat haluavat lapsilleen kaikkein parasta, mutta he odottavat näiltä huippusuorituksia.” Täyttääkseen vanhempiensa odotukset lapset voivat vaatia itseltään liikaa, mikä voi olla äärimmäisen stressaavaa. Erään ahdistuneisuutta ja stressiä tutkivan espanjalaisyhdistyksen johtaja Antonio Cano sanoo: ”Havaintojemme mukaan lapset ovat ylikuormitettuja.” Erään toisen asiantuntijan mukaan 40 prosentilla alle 15-vuotiaista espanjalaislapsista on liikaa stressiä. Tällainen paine vaatii veronsa ja voi johtaa jopa itsemurhaan. Esimerkiksi Etelä-Koreassa ”itsemurha on 10–19-vuotiaiden nuorten toiseksi yleisin kuolinsyy liikenneonnettomuuksien jälkeen”, kerrotaan The New York Times -lehdessä.
Nuorten tulee tietenkin työskennellä koulussa ahkerasti, ja vanhempien pitäisi auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin, sillä nuo vuodet eivät koskaan palaa. Opettajana toimiva Irene Arrimadas kuitenkin muistuttaa: ”Lapset eivät ole aikuisia. He eivät selviydy pitkistä, uuvuttavista päivistä.” Rakastavat vanhemmat, jotka tajuavat tämän, huolehtivat siitä, että heidän lapsillaan on riittävästi aikaa levätä ja osallistua tervehenkiseen toimintaan perheen kanssa. Viisas kuningas Salomo kirjoitti tasapainon merkityksestä: ”Parempi on kourallinen lepoa kuin kahmalollinen kovaa työtä ja tuulen tavoittelua.” (Saarnaaja 4:6.) *
[Alaviite]
^ kpl 5 Lasten kokemista paineista lisää: ”Suorituspaineita koulussa ja muualla”, Herätkää! 4/2009.