Parempaa kuin ”täydelliset aallot”
Parempaa kuin ”täydelliset aallot”
Kertonut Karl Heinz Schwoerer
Synnyin vuonna 1952 Pittsburghissa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa, mutta olen kasvanut New Smyrna Beachissa Floridassa. Teini-iässä minusta tuli intohimoinen surffaaja. Lainelautailusta tuli tärkein asia elämässäni.
VUONNA 1970 aloin opiskella Embry-Riddlen ilmailualan korkeakoulussa Daytona Beachissa Floridassa. Tarkoituksenani oli ryhtyä liikennelentäjäksi. Tunsin kuitenkin kasvavaa pettymystä hallitusta kohtaan, joka kävi mielestäni epäoikeudenmukaista sotaa Vietnamissa. Inhosin koko järjestelmää samoin kuin muutkin ikäiseni nuoret. Niinpä lopetin koulun, ja minusta tuli hippi. Annoin hiusteni kasvaa pitkiksi ja käytin huumeita.
Tapasin pian Susanin, seikkailunhaluisen tytön, joka oli hyvin lahjakas maalaamisessa ja valokuvaamisessa. Laskin, että jos pitäisimme elämämme yksinkertaisena, voisin työskennellä kuudesta kahdeksaan kuukautta rakennuksilla Floridassa ja loppuvuoden voisimme telttailla Tyynenmeren rannoilla Meksikossa ja muualla Keski-Amerikassa.
Hengellinen nälkä
Huoleton elämä kauniilla trooppisilla rannoilla oli kieltämättä todella miellyttävää. Sue maalasi ja valokuvasi, ja minä surffasin. Parin vuoden jälkeen kuitenkin tajusimme, että elämämme oli epätyydyttävää. Jotain tuntui puuttuvan. Niinpä vuoden 1975 puolivälissä, asuessamme Costa Ricassa Tyynenmeren rannikolla, aloin etsiä hengellistä valistusta. Luin kirjoja idän uskonnoista ja filosofioista, jotka olivat siihen aikaan suosittuja.
Lukemissani kirjoissa opetusten todenmukaisuutta perusteltiin usein Raamatun avulla, joten päättelin, että totuuden tulisi perustua Raamattuun. Niinpä vaihdoin aistiharhoja aiheuttavia sieniä vanhaan Kuningas Jaakon raamatunkäännökseen. Aina iltapäivisin, kun olin surffannut koko aamun, istuin lukemaan Raamattua. Vaikka olinkin tavattoman innostunut Raamatusta, en ymmärtänyt siitä paljoakaan.
”Onko sinulla jotain kysyttävää Raamatusta?”
Elokuussa 1975 matkalla Costa Ricasta Yhdysvaltoihin Sue ja minä pistäydyimme El Salvadorissa lääkeostoksille apteekkiin. Meillä oli vaikeuksia kommunikoida farmaseutin kanssa, ja eräs amerikkalainen asiakas tarjoutui auttamaan meitä. Hän oli 16-vuotias Jenny, joka puhui sujuvasti espanjaa. Hän kertoi, että hän ja hänen vanhempansa olivat Jehovan todistajia ja että he olivat muuttaneet El Salvadoriin auttaakseen ihmisiä tuntemaan Raamattua.
Jenny kysyi minulta: ”Onko sinulla jotain kysyttävää Raamatusta?”
”Kyllä on!” vastasin. Siitä huolimatta, että ulkonäkömme oli hippimuodin mukainen,
Jenny kutsui meidät oikopäätä kotiinsa tapaamaan vanhempiaan, Joe ja Nancy Trembleyä. Otimme kutsun vastaan. Vietimme koko iltapäivän tehden heille kysymyksiä, ja heidän tapansa vastata teki meihin suuren vaikutuksen. He sanoivat aina: ”Etsikää tämä kohta Raamatustanne ja lukekaa se.”Pian ilta oli jo pitkällä, joten he tarjosivat meille yösijaa. He eivät kuitenkaan antaneet Suen ja minun nukkua samassa huoneessa, koska emme olleet naimisissa. Sue ja Jenny valvoivat vielä tuntikausia ja tarkastelivat monia raamatullisia aiheita Aadamista Harmagedoniin.
Vihreä Raamattu
Seuraavana päivänä ennen kuin jatkoimme matkaamme, Joe ja Nancy antoivat meille useita Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä, joitakin kirjoja ja Raamatun. Se oli Pyhän Raamatun Uuden maailman käännös, joka tuohon aikaan oli vihreäkantinen. Joe myös näytti meille valtakunnansalin. Se oli yksinkertainen, vaatimaton rakennus, jossa Jehovan todistajat kokoontuvat tutkimaan Raamattua. Millainen vastakohta se olikaan kristikunnan mahtaileville kirkoille, joissa ihmiset oppivat kovin vähän Raamatusta!
Myöhemmin samana päivänä pysähdyimme tullissa Guatemalan rajalla. Vihreä Raamattumme herätti tullivirkailijoissa hämmennystä. He tunnistivat sen Raamatuksi, jota Jehovan todistajat yleensä käyttävät, mutta me emme todellakaan näyttäneet todistajilta. Ulkonäöstämme huolimatta virkailijat päästivät meidät läpi muutaman minuutin kuluttua. Se hämmästytti meitä, koska yleensä he etsivät autostamme ja tavaroistamme huumeita tai muuta salakuljetettavaa. Niinpä aloimme pitää vihreää Raamattua jonkinlaisena amulettina.
Jatkoimme Raamatun ja raamatullisen kirjallisuuden lukemista ja vakuutuimme siitä, että olimme löytäneet totuuden Jumalasta. Ajaessamme Meksikon läpi odotin innolla kahden viikon surffausta Puerto Escondidossa, joka oli suosikkipaikkani. Olin päättänyt, että nautittuani noista ”täydellisistä aalloista” palaisin Floridaan ja minusta tulisi Jehovan palvelija.
Seuraavat kaksi viikkoa surffasin aamupäivät. Iltapäivisin luin rannalla Raamattua ja Raamatun tutkimisen apuvälineitä. Eräs kahdeksanvuotias tyttö huomasi vihreän Raamatun ja halusi itsepintaisesti viedä meidät jonnekin illalla. Emme ymmärtäneet, minne hän tahtoi meidän lähtevän, mutta sen ymmärsimme, että se liittyi jotenkin vihreään Raamattuun. Kieltäydyimme, mutta hän tuli pyytämään yhä uudelleen. Muutaman päivän kuluttua päätimme lopulta lähteä hänen mukaansa. Hän vei meidät Jehovan todistajien valtakunnansaliin, joka oli pieni, olkikattoinen bamburakennus. Kaikki tulivat kättelemään ja halaamaan meitä kuin vanhoja ystäviä.
Meihin teki vaikutuksen se, miten kunnioittavasti kaikki käyttäytyivät. Jotkut lapset tuijottivat meitä, varmaankin koska he
eivät olleet koskaan nähneet ihmisiä, joilla olisi ollut yhtä pitkät vaaleat hiukset. Heidän vanhempiensa piti jatkuvasti kehottaa heitä keskittymään ohjelmaan. Jehova oli kuitenkin käyttänyt tuollaista lasta saadakseen meidät tulemaan ensimmäiseen kokoukseemme.Päätös palvella Jehovaa
Kahden viikon jälkeen myin kaikki lainelautani ja ajoimme suoraan Floridaan. Siellä aloimme tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja käydä kaikissa seurakunnan kokouksissa. Olimme päättäneet palvella Jehovaa, joten muutimme erillemme ja lopetimme läheisen yhteydenpidon entisten ystäviemme kanssa. Ajoin partani ja leikkautin hiukseni, ja Sue osti muutamia mekkoja. Neljän kuukauden päästä menimme naimisiin, ja vuoden 1976 huhtikuussa meidät kastettiin sen vertauskuvaksi, että olimme vihkiytyneet palvelemaan Jumalaa.
Nyt elämällämme oli tarkoitus. Koska olimme kiitollisia Jehovalle kaikista siunauksista, halusimme kovasti palata johonkin espanjankieliseen maahan saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Seurakuntamme vanhimmat kuitenkin neuvoivat meitä: ”Älkää lähtekö vielä. Vahvistakaa ensin hengellisyyttänne, jotta teillä olisi siellä jotain annettavaa.” Noudatimme heidän neuvoaan, ja siitä eteenpäin tavoitteenamme oli ruveta tienraivaajiksi, kuten Jehovan todistajat kutsuvat kokoaikaisia sananpalvelijoita.
Sue aloitti tienraivauksen tammikuussa 1978. Minäkin halusin tienraivaajaksi, mutta olin vielä pahasti velkaantunut korkeakoulumaksujen vuoksi. Keksin yksinkertaisen ratkaisun. Hakeutuisin konkurssiin, ja sen jälkeen olisin vapaa aloittamaan tienraivauksen.
Vanhimmat neuvoivat kuitenkin viisaasti, ettei minun pitäisi toteuttaa suunnitelmaa. He selittivät, ettei se olisi sopusoinnussa Raamatun periaatteiden kanssa, joiden mukaan meidän on ”käyttäydyttävä rehellisesti kaikessa” (Heprealaisille 13:18). Niinpä jatkoin työntekoa velkojeni maksamiseksi. Lopulta syyskuussa 1979 saavutin tavoitteeni palvella tienraivaajana Suen rinnalla. Sen jälkeen pystyin ansaitsemaan meille elannon tekemällä työtä vain parina päivänä viikossa, koska pidimme elämämme yksinkertaisena.
Brooklynin Betelissä
Huhtikuussa 1980, kun olimme olleet alle vuoden yhdessä tienraivaajina, koimme ison yllätyksen. Jehovan todistajien maailmankeskus Brooklynissa New Yorkissa oli aiemmin ilmoittanut, että siellä tarvitaan rakennustyöntekijöitä, ja olimme jättäneet sinne hakemukset. Nyt meidät kutsuttiin töihin kuukauden varoitusajalla! Tunteemme olivat ristiriitaiset, sillä nautimme todella paljon tienraivauksesta. Emme tienneet, mitä tehdä, joten puhuimme asiasta kahden vanhimman kanssa, ja he auttoivat meitä näkemään, miten hienoa tilaisuutta meille tarjottiin. He kehottivat: ”Kokeilkaa Betel-palvelusta vuoden ajan.” Niinpä myimme kaiken omaisuutemme ja suuntasimme Brooklyniin.
Työskenneltyäni kaksi vuotta rakennuksella minut siirrettiin suunnittelutoimistoon, jossa minulle opetettiin rakennesuunnittelua. Sue työskenteli vuoden verran sitomossa, minkä jälkeen hänet siirrettiin graafiselle osastolle. Vuosittain hääpäivänämme muistelimme kulunutta vuotta, arvioimme olosuhteitamme ja toiveitamme ja päätimme jatkaa Betel-palvelusta.
Vuosien varrella saimme joitakin hienoja, läheisiä ystäviä. Koska Betelissä saatoimme lisäksi palvella Jehovaa ja maailmanlaajuista veljesseuraa erityisen merkityksellisellä tavalla, pysyimme päätöksessämme jäädä sinne. Vuonna 1989 aloimme opetella espanjaa, minkä vuoksi meidät voitiin määrätä espanjankieliseen seurakuntaan Brooklynissa. Meistä tuntui, että saimme nauttia kahden erilaisen maailman parhaista puolista: Betel-palveluksesta ja vieraskielisessä seurakunnassa palvelemisesta.
Erään kerran Jenny, josta kerrottiin aiemmin, vieraili luonamme Betelissä, ja oli mielenkiintoista kuulla hänen kertomuksensa päivästä, jolloin tapasimme hänet El Salvadorissa. Hän oli ollut raamatuntutkistelussa
ja tullut kipeäksi. Kotimatkalla hän päätti pistäytyä ostamaan lääkettä. Jostain syystä hän ei kuitenkaan mennyt tuttuun apteekkiin vaan siihen, jossa me olimme.Ulkomaille
Eräänä päivänä vuonna 1999 osastoni valvoja yllätti minut kysymällä: ”Haluaisitko lähteä kolmeksi kuukaudeksi Australian haaratoimistoon ja työskennellä alueellisen suunnittelutoimiston projektissa?”
Vastasin epäröimättä myöntävästi. Pian olimmekin matkalla Australiaan, jossa palvelimme kolme vuotta. Oli ilo olla mukana auttamassa, kun useisiin Aasian ja Tyynenmeren eteläosien maihin suunniteltiin haaratoimistotiloja. Kun palasimme Brooklyniin vuonna 2003, meitä odotti uusi yllätys. Meitä pyydettiin jälleen ulkomaille, tällä kertaa palvelemaan alueelliseen valtakunnansalitoimistoon Brasilian haaratoimistoon, joka sijaitsee vähän matkaa São Paulon suurkaupungin ulkopuolella.
Täällä palvelemme edelleen. Toimisto valvoo valtakunnansalien rakentamista useimmissa Etelä-Amerikan maissa. Työssäni matkustan rakennustyömaille auttamaan ja kannustamaan rakentajia heidän työssään, ja Sue on voinut olla mukanani näillä matkoilla.
Oikean tärkeysjärjestyksen säilyttäminen
Täytyy myöntää, että pidän edelleen surffaamisesta, mutta olen löytänyt jotakin parempaa kuin ”täydelliset aallot”. Siksi olen pitänyt surffaamisen sille kuuluvalla paikalla, tapana virkistäytyä. Suen rakkaudellisella tuella olen keskittynyt tärkeämpään asiaan: rakastavan Jumalamme Jehovan palvelemiseen.
Meille on tärkeintä käyttää elämäämme ja kykyjämme Valtakunnan etujen ja Jehova Jumalan puhtaan palvonnan edistämiseen. Olemme oppineet, että tärkeintä ei ole se, missä palvelemme Jehovaa, vaan se, että palvelemme häntä kokosieluisesti. (Kolossalaisille 3:23.)
[Huomioteksti s. 25]
”Pidän edelleen surffaamisesta, mutta olen löytänyt jotakin parempaa kuin ’täydelliset aallot’.”
[Kuva s. 22, 23]
Minusta otettu kuva, jota käytettiin surffifestivaalin julisteessa.
[Kuva s. 23]
13-vuotiaana.
[Kuva s. 23]
Hippielämä osoittautui epätyydyttäväksi.
[Kuvat s. 25]
Ylhäällä: Auttamassa valtakunnansalin rakentamisessa.
Oikealla: Suen kanssa nykyään.