Abrolhos avaa silmät
Abrolhos avaa silmät
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRASILIASTA
BRASILIASSA Bahian osavaltion rannikolla 1500-luvulla kulkeneet merimiehet varoittivat koralliriutoista toisia merimiehiä sanoen: ”Abra os olhos!” (Pitäkää silmät auki!) Perimätiedon mukaan tästä usein toistetusta varoituksesta muotoutui viiden alueella sijaitsevan pikkusaaren yhteisnimi: Abrolhos.
Saariryhmä sijaitsee Atlantin eteläosassa vain 80 kilometrin päässä rannikkokaupungeista Caravelasista ja Alcobaçasta. Saaret ovat kuitenkin niitä ympäröivien koralliriuttojen vuoksi vaikeapääsyisiä. Kartoittamattomat riutat ja rajut Atlantin myrskyt olisivat riittäneet pitämään useimmat merenkulkijat poissa näiltä vesiltä, ellei niille olisi houkutellut iso raha: ryhävalas.
Ryhävalaiden pyyntiä ja katselua
Abrolhosin valaista tuli rannikon kalastajakylille tärkeä tulolähde 1800-luvulla. Valaanpyytäjille pidettiin ennen pyyntiin lähtöä erikoismessu, jossa paikallinen pappi siunasi heidän aluksensa, ja sen jälkeen he soutivat tai purjehtivat saariryhmän luo pienillä avoveneillä. Miten tuo valtavan kokoinen eläin saatiin tapettua? Pyytäjät käyttivät hyväkseen valaan äidillisiä vaistoja. He harppunoivat ensin poikasen ja houkuttelivat sitten sen avulla emon lähietäisyydelle. Tapetut valaat hinattiin mantereelle, missä niiden arvokas rasva otettiin talteen jossakin Caravelasin kuudesta valaanjalostustehtaasta.
Elinkeinon alamäki alkoi kuitenkin 1800-luvun puolivälissä, kun paikalliset valaanrasvamarkkinat romahtivat. Kymmeniä vuosia jatkuneen pyynnin jälkeen ryhävalas ei 1900-luvun taitteessa enää juuri lisääntynyt Abrolhosissa, ja valaanpyynti saarten tuntumassa hiipui. Viimeinen valas harppunoitiin siellä vuonna 1929.
Uusi luku Abrolhosin historiassa alkoi vuonna 1983, kun sen viidestä saaresta ja Abrolhosin koralliriutasta – kaikkiaan 910 neliökilometrin alueesta – muodostettiin kansallispuisto. Valaita ei ollut juuri nähty 50 vuoteen, mutta vuonna 1987 tutkijat raportoivat havainneensa niitä puiston vesillä ja päättivät tutkia asiaa enemmän. Hämmästyksekseen he totesivat, että ryhävalas oli palannut lisääntymään saarten läheisyyteen.
Uutiset valaiden paluusta sekä Abrolhosin kasvava maine kadotettuna paratiisina alkoivat houkutella sinne jonkin verran vierailijoita. Eräänä kirkkaana kesäaamuna muuan perhe nousi pieneen kalastusalukseen Caravelasissa ja lähti kuusituntiselle matkalle
kohti Abrolhosia. Näin yksi heistä kuvaili käyntiä saarilla.Suurten hattujen muuri
”Kun soutajamme Manoel puikkelehti eteenpäin Parcel das Paredes -riutan lomassa, ymmärsin, miksi portugalilaiset merenkulkijat muinoin pelkäsivät näitä vesiä. Merenpohjasta nousee monivärisiä korallipilareita, jotka ovat jopa 20 metriä korkeita ja pinnan lähellä 50 metriä leveitä. Paikalliset sanovat niitä suuriksi hatuiksi, koska ne ovat muodoltaan ylösalaisin käännettyjä kartioita. Vedenpinnan alapuolella monet niistä ovat kasvaneet yhteen ja muodostaneet valtavia kaaria ja käytäviä ja peräti 20 kilometriä pitkiä muureja, jotka rikkovat vedenpinnan. Näistä muodostuu Parcel das Paredes, ’muurien riutta’.
Riutan jälkeen horisontissa alkoi näkyä Abrolhos. Viisi saarta näyttävät kaukaa katsottuina jättimäisiltä ovikiiloilta, jotka kelluvat valtameressä. Geologit arvelevat, että kaukaisessa menneisyydessä ylöspäin kohoavan laavan aiheuttama paine irrotti nämä valtavat lautat merenpohjasta. Siksi kaikki saaret ovat pinnanmuodostukseltaan samanlaisia: vedestä jyrkästi nouseva kallioseinämä kaakkoisreunalla ja kapealle rantakaistaleelle loivasti laskeutuva rinne lounaisreunalla.
Seuraavaksi erotimme majakan ja hajanaisen rivin kaksikerroksisia taloja suurimmasta saaresta Santa Bárbarasta. Brasilian uusiutuvien luonnonvarojen ja ympäristöinstituutin (IBAMA) henkilökunta sekä saaressa asuvat merivoimien sotilashenkilöt ovat riippuvaisia huoltoaluksesta, joka käy saaressa joka toinen viikko. On helppo kuvitella, että alusta odottavat innokkaasti myös saaren vuohet – saarelaisten hätäruokavara. Tänne ei saa perustaa täysihoitoloita, hotelleja, baareja eikä ravintoloita. Turistit, jotka haluavat jäädä yöksi, saavat nukkua veneissä saarten rannassa.
Samalla kun Manoel laski ankkuria varovasti veteen pitäen silmällä koralliriuttoja, kaksi IBAMAn vartijaa nousi alukseemme kertomaan meille luonnonpuiston säännöistä. Turistit pääsevät vain kahteen saareen, Siribaan ja Redondaan, ja heidän tulee kulkea merkittyjä polkuja pitkin, aina vartijan seurassa. Kalastaminen on kielletty, eikä saarilta saa ottaa mukaansa matkamuistoja, ei edes pikkukiveä
rannalta. Valaiden tarkkailukin on tiukasti säännösteltyä. Niitä saa lähestyä kerralla vain kolme alusta, eivätkä alukset saa mennä sataa metriä lähemmäs. Jos valas tulee alusta kohti, moottori on sammutettava ja käynnistettävä uudelleen vasta sitten kun valas nousee jälleen pintaan. Alusten on poistuttava paikalta, jos valas osoittaa pienimpiäkin levottomuuden merkkejä.”Katseen vangitseva linnusto
”Linnut viihtyvät täällä. Tropiikkilinnut, naamiosuulat, ruskosuulat, keisarifregattilinnut ja nokitiirat pesivät kaikki Abrolhosissa.
Kiipeillessämme vierailumme ensimmäisenä päivänä Siriban rantakallioilla IBAMAn tutkija Jordan osoitti meille suulien ja suomutropiikkilintujen pesiä. Suula haluaa pesiä avoimella paikalla, mutta suomutropiikkilintu hakeutuu kallionkoloihin suojaan kovilta tuulenpuuskilta, jotka voivat helposti puhaltaa pesän kumoon.
Lintujen kiistaton tähti on fregattilintu, joka on suurin piirtein kanan kokoinen. Paritteluaikana uroksen silmiinpistävä kurkkupussi muuttuu kirkkaanpunaiseksi ja paisuu jalkapallon kokoiseksi. Lintu on merestä riippuvainen mutta paradoksaalisesti pelkää sitä. Sillä ei ole paljon rasvaa sulissaan, joten se ei pysty sukeltamaan itselleen kaloja kastumatta läpimäräksi.
Fregattilintu korvaa vedenpitävyyden puutteet lentotaidoillaan. Siipien kärkiväli on vaikuttavat kaksi metriä, minkä ansiosta se löytää lämpimiä ilmavirtoja ja voi pysyä ilmassa liikuttamatta siipiä juuri lainkaan, samalla kun se pitää silmällä vastentahtoista kalastuskumppaniaan suulaa. Heti kun suula saa kalan, fregattilintu syöksyy alaspäin ja ryhtyy hyökkäykseen aseenaan pitkä, koukkupäinen nokka. Joskus se nappaa kalan suoraan suulan nokasta. Jos suula säikähdyksestä pudottaa saaliinsa, fregattilintu syöksähtää sen perään ja ottaa sen taitavasti kiinni ennen kuin se molskahtaa mereen. Entä jos suula ehtii nielaista kalan? Tyrannimainen fregattilintu on tiettävästi jopa ajanut suulaa takaa ja pakottanut sen oksentamaan ateriansa!”
Merenalainen maailma
”Vierailumme toisena päivänä tutkimme vedenalaista maailmaa. Veden lämpötila ei saarten tuntumassa laske koskaan alle 24 asteen, ja näkyvyys voi olla 15 metriä. Tyynen matalikon tutkimiseen ei tarvita kalliita sukelluslaitteita. Snorkkeli, naamari ja räpylät riittävät. Auringonvalo tulvii veden alle ja heijastuu takaisin kalaparvista,
vihreistä, liiloista ja keltaisista koralleista sekä punaisista sienieläimistä ja levistä. Me suorastaan kylvemme värikkäässä valossa. Muihin trooppisiin riuttoihin verrattuna täällä on melko vähän korallilajeja, mutta joitakin niistä ei löydy muualta.Kirkkaansinisessä vedessä saaren ympärillä elää yli 160 kalalajia, joiden muoto ja koko vaihtelevat laidasta laitaan. Satunnaisesti nähtyjen valekarettikilpikonnien lisäksi täällä on eväkeisarikaloja, kaulusvälskärikaloja, nokkakaloja, papukaijakaloja, valtavia meriahvenia sekä mureenoja. Kalat ovat niin kesyjä, että ne kirjaimellisesti syövät kädestä, ja kun syötävä loppuu, ne lisäpalojen toivossa näykkäisevät pehmeästi sormista.”
Valaiden paluu
”Kolmannen päivän iltapäivänä lähdimme takaisin kohti Caravelasia ristiriitaisin tuntein. Olin lumoutunut Abrolhosista mutta myös pettynyt, koska emme olleet nähneet ensimmäistäkään valasta. Mutta kun olimme tehneet matkaa puolisen tuntia, Manoel huudahti yhtäkkiä: ’Valas, ohoi! Valas, ohoi!’ Parinsadan metrin päähän oli ilmestynyt kolme ryhävalasta – kaksi aikuista ja yksi poikanen. Erotimme selvästi niiden valtavien evien valkoisen alapuolen. Yksi niistä tuli ehkä uteliaisuuttaan lähemmäksi ja ui muutaman minuutin rinnallamme. En uskonut silmiäni, kun valas hyppäsi. Se nosti suunnattoman ruumiinsa puoliksi ylös vedestä ja paiskautui sitten alas selälleen. Mereen syntyi ammottava vako! Saarten jäädessä vähitellen yhä kauemmas taaksemme saatoimme vielä nähdä valaiden pyrstöevät ja pinnasta silloin tällöin nousevan höyrysuihkun. Olimme iloisia siitä, että ryhävalas oli tekemässä paluuta.”
Epävarma tulevaisuus
Valaanpyytäjät saattavat nykyään olla poissa, mutta jäljellä on muita uhkia. Olisi epärealistista ajatella, että nämä saaret voitaisiin säästää ympäristöongelmilta. Eräs merentutkija sanoi, että jonkin saariryhmän suojeleminen ja siellä liikkumisen rajoittaminen eivät riitä, jos kaikki sen ympärillä on tuhoutumassa.
Monet tiedemiehet uskovat, että lämpötilan nousu maapallolla on syynä Parcel das Paredes -riutan vaalenemiseen, joka on merkki riutan pienen pienten levien katoamisesta. On ilmeisesti väistämätöntä, että mantereen metsänhakkuut ja maaperän eroosio, jotka lisäävät jokien mereen tuoman lietteen määrää, vaikuttavat lopulta myös saarten koralleihin. Ja kun saarilla käy vuosittain yhä enemmän turisteja, luonnonsuojelijoiden täytyy pysyä valppaina, jottei Abrolhosin koskematon kauneus koituisi sen kohtaloksi.
Toistaiseksi mikään näistä Abrolhosin taivaanrannalla näkyvistä pilvistä ei ole varjostanut sen turmeltumatonta kauneutta – sen mahtavia, taiturimaisia valaita, kiehtovia lintuja ja ainutlaatuisia koralleja. Vielä viisisataa vuotta löytymisensä jälkeen Abrolhos avaa edelleen silmät. Käynti saarilla on silmien juhlaa ja unohtumaton elämys.
[Kartta s. 15]
(Ks. painettu julkaisu)
BRASILIA
ABROLHOS
[Kartta s. 15]
ABROLHOSIN SAARIRYHMÄ
Siriba
Redonda
Santa Bárbara
Guarita
Sueste
[Kuva s. 15]
Abrolhosin majakka vuodelta 1861
[Kuva s. 16]
Fregattilintu
[Kuva s. 16]
Aivokoralli
[Lähdemerkintä]
Enrico Marcovaldi/Abrolhos Turismo
[Kuva s. 16]
Eväkeisarikala
[Kuva s. 16, 17]
Naamiosuula
[Kuva s. 16, 17]
Redonda
[Lähdemerkintä]
Foto da ilha: Maristela Colucci
[Kuva s. 17]
Mureena
[Kuva s. 17]
Kaulusvälskärikala
[Kuva s. 17]
Suomutropiikkilintu
[Kuva s. 18]
Ryhävalas ja sen poikanen