Afrikanmarabu – väheksytty lintu

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KENIASTA

 ”Afrikanmarabua pahempaa pahanilmanlintua en ole ikinä tavannut.” (The World’s Wild Places—Africa’s Rift Valley)

AFRIKAN lukuisista linnuista harva on saanut osakseen niin paljon ankaraa arvostelua kuin afrikanmarabu. Lintu kuvaillaan yleensä ilkeäksi, rumaksi ja pahansuovaksi. Afrikanmarabulla on selvästikin vakavia suhdetoimintavaikeuksia.

Kiehtovatko sinua hienonnäköiset ja kauniisti laulavat linnut? Afrikanmarabu ei kyllä ole kumpaakaan. Linnulla on paljas vaaleanpunainen pää ja kaula, ja se näyttää varsin pahantuuliselta ja surkealta. Aikuisilla linnuilla roikkuu kaulassa ilmalla täyttyvä punertava kurkkupussi, joka muistuttaa paksua solmiota. Monien mielestä kurkkupussi ei ainakaan paranna tämän luontokappaleen ulkonäköä. Kenian kansallismuseon ornitologian osaston pääjohtaja tri Leon Benun kuitenkin muistuttaa meitä: ”Sen että kurkkupussi näyttää meistä rumalta, ei tarvitse merkitä sitä, että se olisi afrikanmarabusta ruma.” Siitä huolimatta kukaan ei vielä tiedä kurkkupussin biologista tarkoitusta.

Afrikanmarabun ruokailutavat eivät myöskään millään muotoa viehätä tarkkailijoita. Ensinnäkin se on raadonsyöjä. Kun raatoja ei löydy, sen tiedetään tappavan toisia lintuja tyydyttääkseen suurta ruokahaluaan. Ei siis ihme, että monet ihmiset näyttävät vihaavan lintua silmittömästi.

Kömpelöstä ulkonäöstään ja piirteistään huolimatta afrikanmarabulla on monia ihailtavia ominaisuuksia. Lähde mukaan tutustumaan paremmin tähän paljon parjattuun lintuun.

Lintumaailman jättiläinen

Afrikanmarabu on luultavasti suurin kattohaikaroihin kuuluva lintu. Aikuinen koiras voi kasvaa 1,5 metrin mittaiseksi ja painaa yli 8 kiloa. Naaraat ovat hieman pienempiä. Linnun suuri kiilamainen nokka voi kasvaa yli 30 senttimetrin pituiseksi – se on melkoinen ase lihankappaleiden repimisessä raadosta.

Vaikka tämä kattohaikara on näin suuri, se on taitava lentäjä. Afrikanmarabun siipiväli on yli 2,5 metriä, ja se pystyy liitämään yhtä hyvin kuin toiset taitavat lentäjät. Lennossa se näyttää varsin hienostuneelta pää vedettynä hieman hartioiden väliin ja pitkät jalat ojennettuina ruumiin taakse. Se on oppinut käyttämään hyväkseen nousevia lämpimiä ilmavirtauksia, ja se pystyy lentämään niin korkealla, että toisinaan sitä tuskin erottaa maan pinnalta! Tiedetäänhän afrikanmarabujen leijailleen jopa 4000 metrissä!

Vastuuntuntoiset vanhemmat

Erityisen ihailtavaa on kuitenkin se, miten hyvin afrikanmarabu hoitaa vanhemman virkansa. Vanhemman tehtävä on vaativa, ja se alkaa pesän rakentamisella. Valittuaan sopivan paikan koiras aloittaa rakentamisen, ja naaras liittyy mukaan myöhemmin. Pesä, joka rakennetaan toisinaan 30 metrin korkeuteen maan pinnasta, ei ole mitenkään erikoinen. Metrin levyinen rakennelma on pelkkä  kuivista risuista, puunoksista ja -lehdistä kyhätty avoin tasanne. Pesimäpuuhissa oleva lintu perii joskus vanhan pesän, jonka se korjaa lisäämällä siihen oksia ja muuta materiaalia. Joidenkin afrikanmarabuyhdyskuntien on tiedetty pitävän hallussaan jotakin tiettyä pesäpaikkaa 50 vuoden ajan.

Samaan aikaan kun uusi pesä on vielä rakenteilla, koiras alkaa etsiä puolisoa. Monien lintulajien koiraat lähestyvät naarasta, mutta afrikanmarabukoiras taas odottaa naaraan lähestyvän sitä. Useat puolisoehdokkaat esittäytyvät toivoen voivansa liehakoida koirasta. Rukkasten saaminen on tavanomaista. Mutta peräänantamattomuus palkitaan, ja lopulta koiras valitsee naaraan. Seuraavien soidinmenojen aikana molemmat linnut, joiden kurkkupussit ovat täynnä ilmaa, päästelevät ääniä, joiden tarkoituksena on karkottaa ei-toivotut osapuolet. Näiden äänien on sanottu muistuttavan ammumista, ulinaa ja vihellyksiä – mitkä ovatkin ainoita äännähdyksiä, joita afrikanmarabujen tiedetään päästävän sen lisäksi, että ne toisinaan kalisuttelevat valtavaa nokkaansa. Puolisoiden välille kehittyy voimakas side, jota vahvistetaan tavanomaisella nyökyttelytervehdyksellä, joka esitetään aina kun puoliso palaa pesälle oltuaan jonkin aikaa poissa. Siinä lintu ojentaa pään taakse ja laskee sen sitten eteen, minkä jälkeen se kalisuttaa pitkään nokkaansa.

Pariskunta rakentaa pesän valmiiksi yhdessä. Kumpikin myös osallistuu munien hautomiseen. Kuukauden hautomisen jälkeen kahdesta tai kolmesta liidunvalkoisesta munasta kuoriutuu pieniä vaaleanpunaisia vähähöyhenisiä poikasia, joista kumpikin vanhemmista on hyvin kiinnostunut. Nämä nuoret afrikanmarabut saavat suurenmoista huolenpitoa. Alkaa tarmokas ruokintaohjelma, johon kuuluu erittäin ravitsevaa ruokaa, esimerkiksi kalaa. Soilta, joilla afrikanmarabut usein vierailevat, ne saavat runsaasti sammakoita, jotka myös kuuluvat linnun ruokavalioon. Poikaset saavat ravintoa syömällä vanhempien pesän pohjalle oksentamia ruoanpaloja. Nuoret linnut kasvavat hitaasti, ja vasta nelikuisina, jolloin ne osaavat jo lentää pois pesästä, ne alkavat tulla toimeen omin päin.

Puhtaanapitäjät

Koska afrikanmarabu on raadonsyöjä, sitä on usein halveksittu, mutta todellisuudessa se tekee varsin hyödyllistä työtä. Petoeläimet jättävät Afrikan tasangoille lukuisia mätäneviä raatoja. Jos niille ei tehtäisi mitään, ne voisivat hyvinkin levittää sairauksia ja olla vaaraksi sekä ihmisille että eläimille. Afrikanmarabu tekee kuitenkin hyödyllisen palveluksen: se hävittää jätteitä. Toisten hyvällä ruokahalulla varustettujen petolintujen, korppikotkien, kanssa afrikanmarabut tarkkailevat ilmasta Afrikan tasankoja ja etsivät hylättyjä raatoja. Kun ne löytävät sellaisen, ne odottavat  aggressiivisempien korppikotkien avaavan ruhon vahvoilla käyrillä nokillaan. Sopivalla hetkellä afrikanmarabu hyökkää äkkiä raadon kimppuun ja nappaa pitkällä, kirurgin veitsen kaltaisella nokallaan palan lihaa ja palaa sivustalle odottamaan toista tilaisuutta. Kun korppikotkat ovat syöneet kylliksi, afrikanmarabujen on aika alkaa tapella jokaisesta jäljellä olevasta lihanpalasta. Afrikanmarabut syövät melkein kaiken, mitä ne saavat kurkustaan alas, paitsi luut. Ne nielaisevat vaivatta jopa yli puolen kilon painoiset lihakimpaleet.

Viime vuosina afrikanmarabu on laajentanut siivoustyötään oman asuinalueensa ulkopuolelle. Lintu ei enää pelkää niin paljon ihmisiä, ja se vierailee nyt usein kaupunkien ja kylien kaatopaikoilla. Tästä on tuloksena puhtaampi ympäristö. Afrikanmarabu siivilöi jopa teurastamojen likaveden etsiessään siitä makupaloja. Seuraava esimerkki osoittaa, kuinka sitkeä afrikanmarabu on. Tonkiessaan erään Länsi-Keniassa sijaitsevan teurastamon jätteitä lintu nielaisi teurastusveitsen. Muutamaa päivää myöhemmin veitsi löytyi puhtaana ja kiiltävänä läheltä samaa paikkaa, kun taas veitsen oksentanut lintu jatkoi puuhiaan tavalliseen tapaan eikä näyttänyt vahingoittuneen mitenkään!

Afrikanmarabun tulevaisuus

Vaikka afrikanmarabun lähimmän sukulaisen, assaminmarabun, lukumäärä vähitellen pienenee, afrikanmarabulla itsellään menee hyvin. Sillä ei tiedetä olevan mitään vihollisia luonnossa. Menneinä aikoina sen pahin vihollinen oli ihminen. Tämä suuri kattohaikara ammuttiin ja sen pehmeät selkäpuolen sulat kynittiin irti naisten päähineiden kaunistukseksi. ”On lähes käsittämätöntä, että niin hienot ja kauniit sulat, jotka koristavat viuhkaa tai jotakin muuta naiselle kallisarvoista esinettä, ovat peräisin tästä valtavasta, luisevasta ja vastenmielisen näköisestä raadonsyöjästä”, sanotaan eräässä lintukirjassa (Storks, Ibises and Spoonbills of the World). Afrikanmarabujen onneksi tällainen mielivaltainen tuhoaminen on vähentynyt vuosien mittaan, ja niiden lukumäärä on jälleen kasvussa. Tämä lyhyt tutustuminen afrikanmarabuun on epäilemättä paljastanut, ettei se ansaitse halveksuntaa eikä parjausta. Ihmiset hyötyvät suuresti siitä, että se puhdistaa ympäristöään niin tehokkaasti ja ahkerasti. Vaikkei se ole linnuista kauneimpia, se silti tuottaa kunniaa Luojalleen omalla vaatimattomalla tavallaan (Psalmit 148:7, 10).

[Kuva s. 16]

Linnun suuri kiilamainen nokka voi kasvaa yli 30 senttimetrin pituiseksi

[Kuva s. 16, 17]

Afrikanmarabun siipiväli on yli 2,5 metriä

[Lähdemerkintä]

© Joe McDonald

[Kuva s. 17]

Afrikanmarabun poikasista huolehditaan suurenmoisella tavalla

[Lähdemerkintä]

© M.P. Kahl/VIREO

[Kuva s. 18]

Afrikanmarabun kurkkupussin biologista tarkoitusta ei vielä tiedetä

[Kuva s. 19]

Pesä rakennetaan toisinaan 30 metrin korkeuteen maan pinnasta