Brasiliassa syrjäisellä alueella palveleva erikoistienraivaajapariskunta sai tietää Valdirasta, naisesta joka oli tutkinut Raamattua 13 vuotta aiemmin. Matkustettuaan tomuista hiekkatietä ja ylitettyään jokia vaarallisista paikoista tienraivaajat löysivät Valdiran, joka halusi jatkaa tutkimista. Koska hän asui maan kaukaisessa kolkassa, oli tehtävä erikoisjärjestelyjä. Vaikka Valdira  omisti matkapuhelimen, ainoa paikka, jossa yhteys oli riittävän hyvä, oli ulkosalla pitkän matkan päässä hänen kotoaan. Lisäksi hän pystyi tutkimaan vasta iltayhdeksän jälkeen. Kuvittele näkymää: nuori nainen istuu yksin ulkona pimeässä, korva kiinni matkapuhelimessa, tutkimassa Raamattua kynttilänvalossa.

Valdira kuuntelee puhelimellaan myös sunnuntain kokoukset. Hän menee ulos kuuntelemaan mukanaan Raamattu, Vartiotorni ja laulukirja. Kun sataa, hän ottaa lisäksi sateenvarjon.

Maaliskuussa Valdira matkusti noin sata kilometriä paikalliselle valtakunnansalille erikoiskokoukseen, jossa julkaistiin tarkistettu portugalinkielinen Uuden maailman käännös. Hänestä oli upeaa saada tämä uusi Raamattu. Kun Valdiraa kiiteltiin kaikesta, mitä hän tekee voidakseen tutkia Raamattua, hän sanoi: ”Voi, ei se ole ollenkaan hankalaa!”

Yukpat ovat Kolumbiassa elävä intiaaniheimo. Ennen kuin erikoistienraivaajana toimiva Frank meni käymään eräässä heidän yhteisössään, häntä varoitettiin paikallisesta päälliköstä John Jairosta. Tämä oli ajanut pois useita evankelisia ryhmiä, jotka halusivat saarnata siellä. Kerran kun John sai selville, että heidän pappinsa keräsi kymmenyksiä, hän ajoi tämän pakosalle ampumalla ilmaan.

Frank muistelee: ”Kun tulimme kylään, ensimmäinen meitä kuunnellut ihminen oli – kukapa muukaan kuin yksi John Jairon tyttäristä! Näytettyämme hänelle kirjaa Mitä Raamattu todella opettaa? hän sanoi heti: ’Tähän uskontokuntaan haluan kuulua!’ Sitten hän  juoksi kertomaan isälleen saapumisestamme. Isä kutsui meidät heti puheilleen. Menimme hermostuneina tapaamaan häntä. Ennen kuin saimme suumme auki, hän sanoi: ’Tiedän, että teillä on tosi uskonto. Kahdeksan vuotta sitten löysin Becerrilissä roskaläjästä samanlaisen kirjan kuin annoitte tyttärelleni. Luin sen, ja siitä lähtien olen odottanut tuloanne. Tiesin, että jonakin päivänä te tulisitte. Haluan teidän jakavan tietoa Raamatusta minulle, perheelleni ja tälle yhteisölle. Ovemme ovat teille avoinna.’ ”

”Nuo sanat saivat kyyneleet kihoamaan silmiimme. Koko kylän väki kokoontui kuuntelemaan, kun saarnasimme, ja John Jairo tulkkasi sanomamme heidän kielelleen.  Lähtiessämme hän lainasi meille pienen aasin kantamaan matkatavaroitamme. Johdamme nyt 47:ää raamatuntutkistelua 120 yukpalle, jotka asuvat eri kylissä, myös John Jairolle ja hänen tyttärelleen.”

Entinen harras katolilainen José asuu Ecuadorissa. Hän kirjoittaa: ”Tunsin polttavaa vihaa Jehovan todistajia kohtaan. Vainosin heitä kymmenen vuotta. Tapanani oli yllyttää väkijoukkoja todistajia vastaan, pahoinpidellä heitä ja syyttää heitä varkaiksi. Sitten poliisiasemalla halusin ehdottomasti itse panna riippulukon sellin oveen. Kerran tuhosimme erään todistajan auton.  Toisella kertaa heitimme heille kuuluvan moottoripyörän rotkoon.”

”Sitten vuonna 2010 sairastuin sikainfluenssaan. Lääkäri määräsi minut lähtemään kodistani korkealta Andeilta ja siirtymään rannikolle lämpimämpään ilmastoon toipumaan. Menin pienelle rannikolla sijaitsevalle maatilalle, joka kuului eräälle sukulaiselleni, ja päädyin huolehtimaan tilasta omin neuvoin. Koska olin aivan yksin, halusin epätoivoisesti puhua kenen kanssa tahansa. Ja keitä maatilalle tulikaan? Jehovan todistajia! Silkasta yksinäisyydestä keskustelin heidän kanssaan, ja ihailin heidän tapaansa käyttää Raamattua. Uteliaisuus sai minut ottamaan vastaan raamatuntutkistelun. Tutkittuani puoli vuotta kävin ensimmäistä kertaa kokouksessa. Minulle osoitettu ystävällisyys ja rakkaudellinen kiinnostus tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että kysyin itseltäni: voisivatko nämä olla aitoja Jumalan palvelijoita? Edistyin, ja viimein huhtikuussa 2014 minut kastettiin.”

”Minua kadutti, että olin vainonnut todistajia. Jehova antoi minulle kuitenkin tilaisuuden sovittaa joitakin tekojani. Kierroskonventissa 4.10.2014 minua haastateltiin ja minulta kysyttiin: ’Jos sinun olisi mahdollista pyytää anteeksi keneltä tahansa, jota olet vainonnut, niin kuka se olisi?’ Vastasin heti, että se olisi veli nimeltä Edmundo, mutta ettei minulla ollut aavistustakaan, miten löytäisin hänet. Tietämättäni kierrosvalvoja oli tuonut hänet lavan taakse. Kuulijat liikuttuivat kyyneliin, kun Edmundo ja minä halasimme toisiamme ja itkimme yhdessä lavalla.”

Asunciónissa Paraguayssa sisarista koostuva palvelusryhmä sai heille määrätyn alueen käytyä keskipäivän  auringon paahteessa. He päättivät kuitenkin kerätä vielä voimia ja saarnata muutamassa lähitalossa. Yksi todistajista sanoi: ”Ehkäpä joku parhaillaan rukoilee.” Erään talon ovella nuori nainen tervehti sisaria hymyillen ja kysyi, olivatko he Jehovan todistajia. Hän selitti muuttaneensa kuukautta aiemmin Boliviasta Paraguayhin työnsä vuoksi. Ennen muuttoaan nainen oli tutkinut Raamattua Boliviassa. Kukaan hänen uudessa naapurustossaan ei tiennyt, mistä löytää todistajia, joten hän rukoili: ”Jehova, annathan todistajiesi löytää minut.” Tuona samana päivänä sisaret tulivat hänen luokseen ja hänen kanssaan sovittiin raamatuntutkistelusta.