Borbonio Aybar kastettiin 19. tammikuuta 1955, jolloin työ oli vielä kielletty. Kasteensa jälkeen hänellä oli monia raamatuntutkisteluja Monte Adentrossa ja Santiagossa. Kun kielto poistettiin vuonna 1956, jotkut tutkisteluoppilaista menivät kasteelle, muun muassa hänen vaimonsa.

Heinäkuun puolivälissä 1957 viranomaiset järjestivät Salcedossa kokouksen, jossa parjattiin Jehovan todistajia. ”Pääpuhujana oli Francisco Prats-Ramírez”, veli Aybar kertoo. ”Hän sanoi, että muutaman päivän kuluttua todistajat hävitetään lopullisesti.” Muutama päivä myöhemmin, 19. heinäkuuta 1957, poliisi pidätti kerralla kaikki Blanco Arriban, El Jobon, Los Cacaosin ja Monte Adentron todistajat.

”Minutkin pidätettiin”, veli Aybar muistelee. ”Meidät vietiin Salcedon varuskuntaan. Heti kun saavuimme sinne, eversti Saladín pieksi minut. Silmät vihasta leiskuen hän uhkaili meitä. Sitten miehet pantiin yhteen jonoon ja naiset toiseen. Vartijat alkoivat potkia ja hakata miehiä ja lyödä naisia kepeillä samalla kun huusivat: ’Olen katolilainen ja minä tapan.’ ”

Veli Aybar tuomittiin sakkoihin ja kolmen kuukauden vankeuteen. Hän jatkaa: ”Vankilassa meitä kävi katsomassa kenraali Santos Mélido Marte, ja hän sanoi: ’Olen lukenut Raamattua ja tiedän, että Jehova on Jumala. Te ette ole tehneet mitään, mistä pitäisi tuomita vankilaan, mutta en voi auttaa teitä, koska tuomioiden takana ovat katoliset piispat. Niitä voivat lyhentää vain  nuo samat piispat tai sitten El Jefe [’päällikkö’, Trujillo].’ ”

Pidätettyjen joukossa olivat Fidelia Jiménezin tytär ja sisarentyttäret, joiden kaikkien kanssa hän oli tutkinut Raamattua. Fideliaa ei ollut pidätetty, mutta hän itse ilmoittautui viranomaisille ja meni vapaaehtoisesti vankilaan voidakseen rohkaista muita. Erään kerran sinne tuli viralliselle vierailulle koppavuudestaan ja julmuudestaan tunnettu korkea-arvoinen upseeri Ludovino Fernández. Hän haetti Fidelian ja kysyi tältä: ”Tekö siis olette pomo?”

”En ole”, Fidelia vastasi. ”Te olette pomoja.”

”No oletteko sitten joukon paimen?” Fernández tokaisi.

”En ole”, sisar vastasi. ”Jeesus on paimenemme.”

”Eivätkö kaikki nämä ole vankilassa juuri teidän takianne?” upseeri jatkoi. ”Tehän heitä olette opettanut.”

”Ei, vaan he ovat täällä Raamatun takia”, Fidelia sanoi. ”He noudattavat sitä, mitä ovat oppineet Raamatusta.”

Juuri silloin kaksi vangittua veljeä, Pedro Germán ja Fidelian serkku Negro Jiménez, kulkivat käytävällä ohi. Heitä oltiin viemässä eristyssellistä tavalliseen selliin. Negron paita oli kauttaaltaan kuivuneen veren tahraama, ja Pedron toinen silmä oli turvonnut umpeen. Nähtyään, että heitä oli pahoinpidelty raa’asti, Fidelia kysyi Fernándezilta: ”Näinkö te kohtelette kunnollisia, rehellisiä, jumalaapelkääviä ihmisiä?” Upseeri tajusi, ettei voinut pelotella Fideliaa, ja käski viedä hänet takaisin selliin.

 Jehovan uskollisten palvelijoiden oli oltava näin julman vastustuksen edessä rohkeita, ja juuri sellaisia he olivat! Sen huomasivat viranomaisetkin. Esimerkiksi presidentin turvallisuudesta vastaava tarkastaja Luis Arzeno Colón kirjoitti harmistuneena sisäministerille 31. heinäkuuta 1957: ”Vaikka kongressi aivan äskettäin kielsi lailla Jehovan todistajina tunnetun lahkon uskonnollisen toiminnan, enemmistö lahkon jäsenistä jatkaa sitä edelleen päättäväisesti.”