”Evoluutio on yhtä selvä tosiasia kuin auringon lämpö”, väittää tunnettu evoluution kannattaja professori Richard Dawkins.¹⁶ Auringon kuumuus voidaan tietysti todeta kokeellisesti ja suoraan havainnoimalla, mutta voivatko kokeet ja suorat havainnot tarjota yhtä kiistattomia todisteita evoluutioteorian puolesta?

Ennen kuin vastaamme johdannon kysymykseen, on tärkeää tehdä selväksi eräs asia. On monia tieteellisiä havaintoja siitä, että elollisten jälkeläiset voivat ajan myötä muuttua jossain määrin. Esimerkiksi koiria voidaan risteyttää valikoivasti siten, että jälkeläisillä on lopulta lyhyemmät jalat tai pitempi karva kuin vanhemmillaan. a Jotkut tiedemiehet liittävät tällaisiin vähäisiin muutoksiin termin ”mikroevoluutio”.

Evoluutioteoreetikot selittävät kuitenkin, että toinen toisensa jälkeen ilmaantuneet pienet muutokset tuottivat vähitellen miljardien vuosien aikana ne suuret muutokset, jotka mahdollistivat kalojen muuttumisen sammakkoeläimiksi ja apinamaisten eläinten muuttumisen ihmisiksi. Näitä oletettuja suuria muutoksia kutsutaan makroevoluutioksi.

 Esimerkiksi Charles Darwin uskoi havaittavien pienten muutosten merkitsevän sitä, että paljon suuremmatkin muutokset – joita kukaan ei ole havainnut – olisivat mahdollisia.¹⁷ Hän ajatteli, että jotkin ensimmäiset, niin sanotut yksinkertaiset eliöt kehittyivät hitaasti pitkien ajanjaksojen kuluessa ”äärimmäisen vähäisten – – muutosten” kautta niiksi miljooniksi eliöiksi, joita maapallolla on nykyään.¹⁸

Monien korvissa tämä väite kuulostaa järkevältä. Jos kerran lajin b sisällä voi tapahtua pieniä muutoksia, niin miksei evoluutio voisi tuottaa suuriakin muutoksia pitkien ajanjaksojen kuluessa? Tosiasiassa evoluutioteoria lepää kolmen oletuksen varassa. Mietitäänpä niistä kutakin.

1. Mutaatiot tuottavat uusien lajien syntyyn tarvittavan raaka-aineen. Makroevoluution ajatus perustuu siihen oletukseen, että kasvien ja eläinten geneettisen koodin sattumanvaraiset muutokset eli mutaatiot voivat tuottaa paitsi uusia lajeja myös täysin uusia eliöiden heimoja.¹⁹

Tosiasiat. Monet kasvien ja eläinten ominaispiirteet määräytyvät niiden ohjeiden mukaan, jotka ovat niiden geneettisessä koodissa jokaisen solun tumassa. c Tutkimuksissa on havaittu, että mutaatiot voivat tuottaa muutoksia jälkeläisissä. Mutta tuottavatko ne täysin uusia lajeja? Mitä perinnöllisyystieteen tutkimuksissa on sadan vuoden aikana saatu selville?

1930-luvun lopulla tiedemiehet innostuivat eräästä uudesta ajatuksesta. He uskoivat jo valmiiksi, että luonnonvalinta – ilmiö jossa vain ympäristöönsä parhaiten sopeutuneet eliöt jäävät todennäköisimmin eloon ja lisääntyvät – saattoi tuottaa uusia kasvilajeja sattumanvaraisten mutaatioiden kautta. Siksi he olettivat nyt, että jos ihminen ohjaisi mutaatioiden valintaa, lajeja syntyisi vielä tehokkaammin. ”Biologien ja erityisesti perinnöllisyystieteilijöiden ja jalostajien keskuuteen levisi euforia”, sanoo Wolf-Ekkehard Lönnig, joka toimii tutkijana Max Planck -instituutin kasvinjalostuksen tutkimusyksikössä Saksassa. d Miksi ajatus herätti näin suurta innostusta? Lönnig, joka on tutkinut kasvien geenimutaatioita noin 30 vuotta, sanoo: ”Tutkijat uskoivat, että oli koittanut aika mullistaa kasvien ja eläinten jalostusmenetelmät. He ajattelivat, että aiheuttamalla mutaatioita keinotekoisesti  ja valikoimalla niistä edulliset he voisivat tuottaa uusia ja parempia kasveja ja eläimiä.”²⁰ Jotkut toivoivat tuottavansa kokonaan uusia lajejakin.

Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Euroopassa käynnistettiin runsaan rahoituksen turvin tutkimusohjelmia, joissa käytetyt menetelmät antoivat toiveita evoluution nopeutumisesta. Millaisia tuloksia yli 40 vuoden tiivis tutkimustyö tuotti? ”Hankkeisiin käytettiin valtavia rahasummia”, kertoo tutkija Peter von Sengbusch, ”mutta siitä huolimatta yritys luoda säteilyttämällä [mutaatioiden synnyttämiseksi] yhä tuottoisampia lajikkeita epäonnistui suurelta osin.”²¹ Lönnig sanoo: ”1980-luvulle tultaessa tutkijoiden toiveet ja euforia olivat hiipuneet kautta maailman. Mutaatiojalostuksesta erillisenä tutkimushaarana luovuttiin länsimaissa. Lähes kaikki mutantit – – kuolivat tai olivat heikompia kuin villimuodot.” e

Yleiset mutaatiotutkimukset sadan vuoden ajalta ja erityisesti mutaatiojalostuksessa saadut kokemukset 70 vuoden ajalta tarjoavat tiedemiehille kuitenkin aineistoa, jonka pohjalta he voivat tehdä johtopäätöksiä mutaatioiden mahdollisuuksista tuottaa uusia lajeja. Aineistoon perehtynyt Lönnig toteaa: ”[Kasvi- tai eläin]laji ei voi muuttua kokonaan uudeksi lajiksi mutaatioiden kautta. Tämä päätelmä on sopusoinnussa kaikkien 1900-luvun mutaatiotutkimuksissa saatujen kokemusten ja tulosten samoin kuin todennäköisyyslaskennan kanssa.”

Voivatko mutaatiot siis saada jonkin lajin kehittymään täysin uudenlaiseksi eliöksi? Todisteiden valossa se on täysin mahdotonta. Lönnig on tutkimustensa pohjalta tullut seuraavaan tulokseen: ”Selväpiirteisillä lajeilla on todelliset rajat, joita ei voida kaataa tai ylittää sattumanvaraisten mutaatioiden kautta.”²²

Mitä nämä tosiasiat merkitsevät? Jos pitkälle koulutetut tiedemiehet eivät pysty tuottamaan uusia lajeja aiheuttamalla mutaatioita keinotekoisesti ja valitsemalla niistä edullisia, onko todennäköistä, että prosessi, jolla ei ole älyä, selviytyisi tehtävästä paremmin? Jos tutkimukset osoittavat, että mutaatiot eivät voi muuttaa lajia täysin uudeksi lajiksi, niin miten makroevoluutio olisi tarkalleen sanottuna tapahtunut?

2. Luonnonvalinta johti uusien lajien syntyyn. Darwin uskoi, että ilmiö, jota hän kutsui luonnonvalinnaksi, suosisi niitä eliöitä, jotka sopisivat ympäristöön kaikkein parhaiten, kun taas huonommin sopivat eliöt kuolisivat jossain vaiheessa. Nykyään evoluutioteoreetikot esittävät, että kun lajit levisivät uusille alueille ja eristyivät, luonnonvalinta suosi niitä yksilöitä, jotka geenimutaatioidensa ansiosta selvisivät uudessa elinympäristössään elossa. Näiden eristyneiden ryhmien oletetaan sitten kehittyneen aivan uusiksi lajeiksi.

Tosiasiat. Kuten edellä todettiin, tutkimuksissa saadut todisteet viittaavat vahvasti siihen, että täysin uudenlaisia kasveja ja eläimiä ei voi syntyä mutaatioiden kautta. Millaisia todisteita evoluution kannattajat kuitenkin esittävät sellaisen väitteen tueksi, että uusia lajeja syntyy, kun luonnonvalinta valitsee edullisia mutaatioita? Yhdysvaltain tiedeakatemian (NAS) vuonna 1999 julkaisemassa kirjasessa viitataan tässä yhteydessä ”13 sirkkulajiin, joita Darwin tutki Galápagossaarilla ja jotka nykyään tunnetaan darwininsirkkuina”. f²³

 Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston tutkijoiden Peter ja Rosemary Grantin johtama ryhmä alkoi 1970-luvulla tutkia noita sirkkuja ja havaitsi, että vuoden kestäneen kuivuuden jälkeen ne sirkut, joilla oli hieman suurempi nokka kuin muilla sirkuilla, selviytyivät paremmin. Koska nokan koon ja muodon määrittäminen on yksi ensisijaisista menetelmistä erottaa nuo 13 sirkkulajia toisistaan, havaintoa pidettiin merkittävänä. Kirjasessa selitetään: ”Grantit ovat arvioineet, että jos kuivia kausia sattuu noilla saarilla suunnilleen kerran kymmenessä vuodessa, uusi sirkkulaji voisi syntyä jo noin 200 vuodessa.”²⁴

Tiedeakatemian kirjasessa jätetään kuitenkin mainitsematta se, että kuivuutta seuranneina vuosina sirkkupopulaatiossa nousivat jälleen valta-asemaan ne, joilla oli pienempi nokka. Tutkijat havaitsivat, että saaren ilmaston muuttuessa pitempinokkaisia sirkkuja oli jonain vuonna enemmän, mutta sitten taas pienempinokkaiset olivat enemmistönä. Lisäksi he totesivat, että osa ”sirkkulajeista” risteytyi keskenään ja tuotti jälkeläisiä, jotka selviytyivät paremmin kuin vanhempansa. Tämän perusteella he tulivat siihen tulokseen, että jos risteytyminen jatkuisi, kaksi ”lajia” voisi sulautua yhdeksi.²⁵

Tuottaako luonnonvalinta siis täysin uusia lajeja? Muutama vuosikymmen sitten evoluution kannattajiin kuuluva biologi George Christopher Williams kyseenalaisti luonnonvalinnan mahdollisuudet vaikuttaa näin.²⁶ Vuonna 1999 evoluutioteoreetikko Jeffrey H. Schwartz kirjoitti, että luonnonvalinta saattaa auttaa lajeja sopeutumaan muuttuvan ympäristön vaatimuksiin mutta se ei tuota mitään uutta.²⁷

Darwininsirkut eivät tosiaankaan ole muuttumassa ”miksikään uudeksi”. Ne ovat edelleen sirkkuja. Lisäksi se, että ne risteytyvät keskenään, herättää epäilyjä sen suhteen, millä perusteilla jotkut evoluution kannattajat määrittelevät lajin. Tässä yhteydessä on myös käynyt ilmi, että ennakko-oletukset voivat vaikuttaa jopa arvostettujen tiedeakatemioiden tapaan raportoida todisteista.

 3. Fossiilisto vahvistaa makroevolutiiviset muutokset. Edellä mainitusta Yhdysvaltain tiedeakatemian kirjasesta saa sellaisen vaikutelman, että tutkijoiden löytämät fossiilit tarjoavat makroevoluution puolesta enemmän kuin riittävästi todisteita. Siinä sanotaan: ”Kalojen ja sammakkoeläinten, sammakkoeläinten ja matelijoiden, matelijoiden ja nisäkkäiden sekä kädellisten lajien välimuotoja on löydetty niin paljon, että usein on vaikea sanoa kategorisesti, milloin siirrytään lajista toiseen.”²⁸

Tosiasiat. Kirjasen sanoista heijastuva varmuus on varsin yllättävää. Vakaumuksellinen evoluution kannattaja Niles Eldredge sanoo, että muutosten asteittaisen lisääntymisen sijasta fossiilisto osoittaa, että ”useimmissa lajeissa ei tapahtunut juuri mitään evolutiivisia muutoksia” pitkiin aikoihin. g²⁹

Tutkijat ovat eri puolilla maailmaa löytäneet ja luetteloineet tähän mennessä noin 200 miljoonaa suurta fossiilia ja miljardeja pieniä fossiileja. Monet tiedemiehet ovat yhtä mieltä siitä, että tämän laajan, yksityiskohtaisen aineiston perusteella kaikki suuret eläinryhmät ilmaantuivat äkillisesti ja pysyivät lähes muuttumattomina ja monet lajit hävisivät yhtä äkillisesti kuin olivat ilmaantuneet.

Miksi monet huomattavat evoluution kannattajat pysyvät sitkeästi sillä kannalla, että makroevoluutio on tosiasia? Vaikutusvaltainen evoluutioteoreetikko Richard Lewontin kirjoitti rehellisesti, että monet tiedemiehet ovat valmiita hyväksymään todistamattomia tieteellisiä väittämiä, koska he ovat ”jo ennalta sitoutuneet materialismiin”. h Monet tiedemiehet kieltäytyvät edes harkitsemasta älykkään Suunnittelijan mahdollisuutta, koska, kuten Lewontin kirjoittaa, ”emme voi sallia Jumalan astuvan kynnykselle”.³⁰

Sosiologi Rodney Stark sanoo Scientific American -lehdessä: ”Kahdensadan vuoden ajan on markkinoitu, että jos haluaa olla tieteellisesti ajatteleva ihminen, mieli täytyy pitää vapaana uskonnon kahleista.” Hän jatkaa, että tutkimusyliopistoissa ”uskonnolliset ihmiset pitävät suunsa kiinni”.³¹

Jos hyväksyt makroevoluution tosiasiaksi, sinun täytyy uskoa, että agnostikko- tai ateistitutkijat eivät anna maailmankatsomuksensa vaikuttaa siihen, miten he tulkitsevat tieteellisiä havaintoja. Sinun täytyy uskoa, että mutaatiot ja luonnonvalinta ovat tuottaneet kaikki monimutkaiset elolliset, vaikka tutkimuksissa ei sadan vuoden aikana ole havaittu, että mutaatiot olisivat muuttaneet edes yhtä selvästi määriteltyä lajia täysin uudeksi lajiksi. Sinun täytyy uskoa, että kaikki elolliset olennot ovat kehittyneet asteittain yhteisestä kantamuodosta, vaikka fossiilisto osoittaa selvästi, että tärkeimmät kasvi- ja eläinryhmät ilmaantuivat äkillisesti eivätkä kehittyneet muunlaisiksi edes pitkien ajanjaksojen kuluessa. Kuulostaako tämäntyyppinen katsomus siltä kuin se perustuisi tosiasioihin, vai lepääkö se sittenkin tyhjän päällä? Evoluutio on eittämättä uskonasia.