Tieto ja tuntemus merkitsevät pääasiassa tosiasioista perillä olemista omien kokemusten, havaintojen tai tutkimusten ansiosta. Raamattu kannustaa voimakkaasti etsimään ja vaalimaan oikeaa tietoa, ja se pitää sitä parempana kuin kultaa (San 8:10; 20:15). Jeesus tähdensi, että on tärkeää todella tuntea hänet ja hänen Isänsä, ja sekä tietoa että tuntemusta korostetaan toistuvasti Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa (Joh 17:3; Fil 1:9; 2Pi 3:18).

 Tiedon lähde. Jehova on todellisuudessa tiedon pääasiallinen lähde. Elämähän on lähtöisin hänestä, ja elämä on välttämätöntä, jotta ihmisellä voisi olla tietoa (Ps 36:9; Ap 17:25, 28). Lisäksi Jumala loi kaiken, joten ihmisten tieto perustuu hänen kättensä työn tutkimiseen (Il 4:11; Ps 19:1, 2). Jumala henkeytti myös kirjoitetun Sanansa, josta ihminen voi oppia hänen tahtoaan ja tarkoituksiaan (2Ti 3:16, 17). Kaiken tosi tiedon polttopiste on siis Jehova, ja sitä etsivällä tulee olla jumalanpelkoa, joka saa hänet huolellisesti varomaan sitä, ettei hän vain herätä tyytymättömyyttä Jehovassa. Tällainen pelko on tiedon alku. (San 1:7.) Tällainen jumalanpelko suo ihmiselle mahdollisuuden hankkia täsmällistä tietoa, kun taas ne, jotka eivät ota Jumalaa huomioon, tekevät helposti vääriä päätelmiä siitä, mitä he havaitsevat.

 Raamatussa yhdistetään Jehova ja tieto usein toisiinsa, ja Jehovan sanotaan olevan ”tiedon Jumala” ja ”täydellinen tiedossa” (1Sa 2:3; Job 36:4; 37:14, 16).

 Se osa, jonka Jehova on antanut Pojalleen tarkoitustensa toteuttamisessa, on niin tärkeä, että Jeesuksesta voidaan sanoa: ”Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet huolellisesti kätkettyinä.” (Kol 2:3.) Jos ihminen ei usko Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana, hän ei voi tajuta Raamatun todellista merkitystä eikä nähdä sitä, miten Jumalan tarkoitukset toteutuvat Hänen ennustustensa mukaisesti.

 Voimme ymmärtää paremmin tiedon ja tuntemuksen merkityksen ja tärkeyden tarkastelemalla niitä heprean ja kreikan sanoja, jotka usein käännetään sanalla ”tieto” tai ”tuntemus”, ja panemalla merkille sen suhteen, joka vallitsee tiedon ja tuntemuksen sekä viisauden, ymmärryksen, ajattelukyvyn ja tarkkanäköisyyden välillä.

 Sanojen merkitys. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa useat sanat (substantiivit), jotka voidaan kääntää vastineella ”tieto”  tai ”tuntemus”, ovat sukua perusverbille ja·daʽʹ, joka merkitsee ’tietää (siten, että joku kertoo)’, ’tietää, tuntea (tarkkailemalla)’, ’tuntea, tietää (henkilökohtaisen tutustumisen tai oman kokemuksen perusteella)’ tai ’olla kokenut, taitava’. Täsmälliset merkitysvivahteet ja se, miten kukin sana pitäisi kääntää, täytyy ratkaista tekstiyhteyden perusteella. Esimerkiksi koska Jumala ’tunsi’ Abrahamin, hän oli varma, että tuo uskon mies käskisi jälkeläisiään oikein. Jehova ei sanonut pelkästään, että hän tiesi Abrahamin olevan olemassa vaan että hän oli tutustunut hyvin Abrahamiin, sillä hän oli monien vuosien ajan tarkkaillut Abrahamin tottelevaisuutta ja kiinnostusta tosi palvontaa kohtaan. (1Mo 18:19, KR-1776, UM, La; 1Mo 22:12; vrt. JEHOVA: Nimen varhainen käyttö ja sen merkitys.)

 Verbin ja·daʽʹ (tietää, tuntea) tavoin sen heprealaisen sanan perusajatuksena, joka pääasiassa käännetään vastineella ”tieto” tai ”tuntemus” (daʹʽat), on tosiasioiden tuntemus, mutta toisinaan siihen sisältyy muutakin. Esimerkiksi Hoosean 4:1, 6:ssa sanotaan, että Israelissa ei yhteen aikaan ollut ”Jumalan tuntemusta”. Tämä ei tarkoita sitä, etteivät ihmiset olisi tienneet, että Jehova oli Jumala ja että hän oli menneisyydessä vapauttanut israelilaiset ja johtanut heitä (Ho 8:2), mutta murhaamalla, varastamalla ja tekemällä aviorikoksia he osoittivat, että he hylkäsivät tosi tiedon, koska he eivät toimineet sen mukaisesti (Ho 4:2).

 Joskus ja·daʽʹ tarkoittaa yhdyntää, sukupuolisuhteita, kuten 1. Mooseksen kirjan 4:17:ssä, missä jotkin käännökset käyttävät kirjaimellista vastinetta ”tunsi” (KR-1776, RS, Ro), mutta toiset sanovat täysin sopivasti, että Kain ”yhtyi” vaimoonsa (KR-92, KR-38, UM, Mo). Kreikan verbiä gi·nōʹskō on käytetty samalla tavoin Matteuksen 1:25:ssä ja Luukkaan 1:34:ssä.

 Sen jälkeen kun Aadam ja Eeva olivat syöneet kiellettyä hedelmää (1Mo 2:17; 3:5, 6), Jehova sanoi luomistyössä mukana olleelle työtoverilleen (Joh 1:1–3): ”Katso, ihmisestä on tullut kuin yksi meistä hyvän ja pahan tietämisessä.” (1Mo 3:22.) Tämä ei selvästikään tarkoittanut pelkästään sitä, että ensimmäisellä miehellä ja naisella oli tietoa siitä, mikä oli heille hyvää ja mikä pahaa, sillä he olivat jo saaneet tätä tietoa Jumalan heille antamien käskyjen kautta. Jumalan sanat 1. Mooseksen kirjan 3:22:ssa eivät voineet myöskään tarkoittaa sitä, että he tiesivät nyt kokemuksensa kautta, mikä oli pahaa, sillä Jehova sanoi, että heistä oli tullut niin kuin hän, ja hän taas ei ole saanut tietää, mikä on pahaa, tekemällä sitä (Ps 92:14, 15). Ilmeisesti Aadam ja Eeva oppivat tietämään, mikä oli hyvää ja mikä pahaa, siinä erikoismerkityksessä, että he päättivät nyt itse, mikä oli hyvää ja mikä pahaa. He asettivat epäjumalanpalvelusta harjoittaen oman arvostelukykynsä Jumalan arvostelukyvyn yläpuolelle ja tulivat siten tottelemattomasti ikään kuin laiksi itselleen sen sijaan, että he olisivat totelleet Jehovaa, jolla on sekä oikeus että tarvittava viisaus päättää, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Heidän riippumaton tietonsa hyvästä ja pahasta eli hyvän ja pahan mittapuunsa ei siksi ollut Jehovan tiedon kaltaista. Se oli sen sijaan tietoa, joka johti heidät kurjuuteen. (Jer 10:23.)

 Kreikkalaisissa kirjoituksissa on kaksi sanaa, jotka tavallisesti käännetään vastineilla ”tieto” ja ”tuntemus”, nimittäin gnōʹsis ja e·piʹgnō·sis. Molemmat ovat sukua verbille gi·nōʹskō, joka merkitsee ’tietää, tuntea, ymmärtää, käsittää’. Tämän verbin käyttötapa Raamatussa osoittaa kuitenkin, että se voi tarkoittaa myös jonkun myönteistä suhdetta johonkuhun, jonka hän ”tuntee” (1Ko 8:3; 2Ti 2:19). Tieto (gnōʹsis) esitetään Kreikkalaisissa kirjoituksissa hyvin suotuisassa valossa. Kaikkea, mitä ihmiset saattavat sanoa ”tiedoksi”, ei ole kuitenkaan hyvä tavoitella, koska on olemassa filosofioita ja näkemyksiä, joita ”valheellisesti nimitetään ’tiedoksi’” (1Ti 6:20). Se tieto, jota suositellaan, koskee Jumalaa ja hänen tarkoituksiaan (2Pi 1:5). Tämä ei tarkoita pelkästään tietoa tosiasioista, jota monilla ateisteillakin on; kysymyksessä on henkilökohtainen omistautuminen Jumalalle ja Kristukselle (Joh 17:3; 6:68, 69). Pelkästään jonkin tietäminen voisi johtaa ylemmyydentunteeseen, mutta se, että tunnemme ”Kristuksen rakkauden, joka ylittää tiedon”, ts. se, että tunnemme tämän rakkauden kokemuksesta, koska itse jäljittelemme hänen rakkaudellisia menettelytapojaan, tasapainottaa sitä, miten käytämme hankkimiamme tietoja, ja ohjaa niiden käyttöä terveeseen suuntaan (Ef 3:19).

 Sanan e·piʹgnō·sis, joka on sanan gnōʹsis vahvistettu muoto (e·piʹ tarkoittaa ’lisä-’), voidaan usein nähdä tekstiyhteyden perusteella merkitsevän ’tarkkaa, täsmällistä tai perinpohjaista tietoa’. Paavali kirjoittikin joistakuista, jotka olivat aina oppimassa (hankkimassa tietoa) ”eivätkä silti milloinkaan kykene tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen [”todelliseen tuntemukseen”, TC; ”henkilökohtaiseen tuntemukseen”, Ro; ”selvään, perinpohjaiseen tuntemukseen”,  Da, alav.]” (2Ti 3:6, 7). Hän rukoili myös, että Kolossan seurakuntaan kuuluvat, joilla ilmeisesti oli jonkin verran tietoa Jumalan tahdosta, sillä heistä oli tullut kristittyjä, täyttyisivät ”hänen tahtonsa täsmällisellä tuntemuksella kaikessa viisaudessa ja hengellisessä käsityskyvyssä” (Kol 1:9). Kaikkien kristittyjen tulee yrittää hankkia tätä täsmällistä tietoa (Ef 1:15–17; Fil 1:9; 1Ti 2:3, 4), koska se on tärkeää pukeuduttaessa ”uuteen persoonallisuuteen” ja pyrittäessä rauhaan (Kol 3:10; 2Pi 1:2).

 Tietoon liittyviä piirteitä. Tieto yhdistetään Raamatussa usein mm. viisauteen, ymmärrykseen, tarkkanäköisyyteen ja ajattelukykyyn (San 2:1–6, 10, 11). Näiden välisten peruserojen tajuaminen selventää suuresti monia raamatunkohtia. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että alkukielten sanat eivät välttämättä vastaa poikkeuksetta joitakin suomen kielen sanoja. Tekstiyhteys ja sanan käyttötapa vaikuttavat sen merkitykseen. Siitä huolimatta ilmenee joitakin mielenkiintoisia eroja, kun tarkastellaan Raamatun viittauksia tietoon, viisauteen, ymmärrykseen, tarkkanäköisyyteen ja ajattelukykyyn.

 Viisaus. Viisaus on kykyä panna tieto käytäntöön, opitun järkevää soveltamista. Jollakulla voi olla melkoisestikin tietoa, mutta hän ei osaa käyttää sitä, koska häneltä puuttuu viisautta. Jeesus yhdisti viisauden aikaansaannoksiin, kun hän sanoi: ”Viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot.” (Mt 11:19.) Salomo ei pyytänyt Jumalalta pelkästään tietoa vaan myös viisautta, ja hän saikin sitä (2Ai 1:10; 1Ku 4:29–34). Salomo oli perillä äidin rakkaudesta lastaan kohtaan, ja kun kaksi naista väitti samaa lasta omakseen, hän osoitti viisautta käyttämällä tätä tietoaan kiistan ratkaisemiseen (1Ku 3:16–28). ”Viisaus on pääasia”, sillä ilman sitä tiedolla on hyvin vähän arvoa (San 4:7; 15:2). Jehovalla on runsaasti sekä tietoa että viisautta, ja hän jakaa niitä myös muille (Ro 11:33; Ja 1:5).

 Ymmärrys. Ymmärrys on kykyä nähdä, kuinka jonkin asian osat tai eri puolet liittyvät toisiinsa, nähdä kokonaisuus eikä vain erillisiä tosiasioita. Heprean verbijuuren bin perusmerkitys on ’erotella’ tai ’erottaa’, ja se käännetään usein vastineella ”ymmärtää” tai ”havaita”. Sitä käytetään samaan tapaan kuin kreikan verbiä sy·niʹē·mi. Niinpä Apostolien tekojen 28:26:ssa (jossa lainataan Jes 6:9, 10:tä) voitaisiin sanoa, että juutalaiset kuulivat, mutta eivät ymmärtäneet eli eivät yhdistäneet asioita. He eivät tajunneet, miten eri näkökohdat tai ajatukset sopivat yhteen ja mitä ne merkitsivät heille. Kun Sananlaskujen 9:10:ssä sanotaan, että ”Pyhimmän tuntemus on ymmärrystä”, siinä osoitetaan, että jonkin todellinen ymmärtäminen sisältää sen käsittämisen, mikä suhde sillä on Jumalaan ja hänen tarkoituksiinsa. Koska ihminen, jolla on ymmärrystä, pystyy yhdistämään uutta tietoa siihen, mitä hän jo tietää, voidaan sanoa, että ”ymmärtäväiselle tieto on helppoa” (San 14:6). Tieto ja ymmärrys nivoutuvat toisiinsa, ja niitä molempia tulee yrittää hankkia (San 2:5; 18:15).

 Tarkkanäköisyys. Heprealainen sana, joka usein käännetään vastineella ”tarkkanäköisyys” (tevu·nahʹ), on sukua sanalle bi·nahʹ, joka käännetään vastineella ”ymmärrys”. Molemmat sanat esiintyvät Sananlaskujen 2:3:ssa, joka kuuluu: ”Jos lisäksi kutsut ymmärrystä ja korotat äänesi saadaksesi tarkkanäköisyyttä – –.” Tarkkanäköisyyteen sisältyy asioiden näkeminen tai tunnistaminen, kuten ymmärrykseenkin, mutta se korostaa osien erottamista ja jonkin osan punnitsemista tai arvioimista muiden osien valossa. Ihminen, joka yhdistää tiedon ja tarkkanäköisyyden, pitää kielensä kurissa ja on hengeltään viileän rauhallinen (San 17:27). Jehovaa vastustava osoittaa tarkkanäköisyyden puutetta (San 21:30). Jumala antaa Poikansa välityksellä tarkkanäköisyyttä (perusteellista ymmärrystä) (2Ti 2:1, 7, KR-92, UM, NE).

 Ajattelukyky. Tieto liittyy myös siihen, mikä on joskus käännetty ”ajattelukyvyksi” (hepr. mezim·mahʹ). Tätä heprealaista sanaa voidaan käyttää kielteisessä merkityksessä (ilkeistä ajatuksista, juonista) tai myönteisessä merkityksessä (terävänäköisyydestä). (Ps 10:2; San 1:4.) Mieltä ja ajatuksia voidaan siis ohjata kiitettävään ja oikeamieliseen suuntaan tai täysin päinvastaiseen suuntaan. Omaa ajattelukykyään voi varjella ja ohjata oikeisiin uomiin kiinnittämällä tarkoin huomiota siihen, miten Jehova toimii, ja kuuntelemalla halukkaasti kaikkia Hänen tahtonsa ja tarkoitustensa eri piirteitä (San 5:1, 2). Oikein käytetty ajattelukyky, joka on sopusoinnussa jumalisen viisauden ja tiedon kanssa, varjelee ihmistä joutumasta moraalittomien houkutusten ansaan (San 2:10–12).

 Varovaisuus tiedon hankinnassa. Salomo näytti esittävän tiedon kielteisessä valossa sanoessaan: ”Sillä viisauden runsaudessa on mielipahan runsautta, niin että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.” (Sr 1:18.) Tämä tuntuisi olevan vastoin sitä näkemystä, joka Raamatussa yleensä esitetään tiedosta. Salomo korostaa tässä  kuitenkin jälleen kerran ihmisen ponnistelujen turhuutta kaikissa sellaisissa asioissa, jotka eivät liity Jumalan käskyjen täyttämiseen. (Sr 1:13, 14.) Ihminen voi siis hankkia tietoa ja viisautta monilta aloilta tai hän voi tutkia perusteellisesti jotain erikoisalaa, ja sellainen tieto ja viisaus saattavat sinänsä olla sopivia, vaikka ne eivät suoranaisesti liitykään Jumalan ilmoitettuun tarkoitukseen. Mutta kartuttaessaan tätä tietoa ja viisautta ihminen voi hyvinkin tulla tietoisemmaksi siitä, miten rajalliset mahdollisuudet hänellä on käyttää tietoaan ja viisauttaan elinikänsä lyhyyden ja niiden ongelmien ja huonojen olosuhteiden vuoksi, joita hän kohtaa ja jotka ovat häntä vastaan epätäydellisessä ihmisyhteiskunnassa. Tämä on kiusallista ja saa aikaan tuskastuttavan turhautumisen tunteen. (Vrt. Ro 8:20–22; Sr 12:13, 14; ks. SAARNAAJAN KIRJA.) Näin ollen myös se tieto, joka hankitaan ’paljolla kirjoille omistautumisella’, ”on väsyttävää lihalle”, ellei sitä yhdistetä ja käytetä Jumalan käskyjen täyttämiseen (Sr 12:12).