Maailmanlaajuinen raportti

Afrikka

Norsunluurannikolla asuva Edith-niminen nuori opiskelija sai kuulla, että hänen kasteensa ja koulun tutkinto osuisivat samaksi päiväksi. Hän pyysi rohkeasti opettajaltaan lupaa olla tutkinnosta poissa, ja opettaja suostui. Koulutoverit naureskelivat Edithille ja sanoivat häntä Mariaksi, Jeesuksen äidiksi. Eräs poika huvitti toisia oppilaita sanomalla, ettei Edith ollut mennyt kasteelle vaan uintikilpailuun. Edith antoi sen vuoksi pojalle traktaatin, jossa kerrotaan Jehovan todistajien uskonkäsityksistä.

Luettuaan sen poika lopetti pilkkaamisen ja sanoi, että hänkin haluaisi tulla todistajaksi. Hän tutki kirjan Tieto joka johtaa ikuiseen elämään ja meni kasteelle perheensä vastalauseista huolimatta. Edith on onnellinen siitä, että hän pani Jehovalle vihkiytymisensä ensi sijalle elämässään ja saattoi siten auttaa myös jotakuta toista tekemään samoin.

Muuan lähetystyöntekijä Länsi-Afrikasta kertoo: ”Yksi Jehovan suomista siunauksista on se, että saa kuulua järjestöön, jolla on hyvä maine jopa maailman pienimmissä kylissä. Sain tästä vaikuttavan todisteen täällä Ghanassa, missä Jehovan todistajat tunnetaan hyvin ja heitä kunnioitetaan.  Olimme viemässä kuukausittaista kirjalähetystä joihinkin maaseudun seurakuntiin. Eräässä pikkukaupungissa emme tavanneetkaan todistajaa, joka tavallisesti otti kirjallisuuspaketin vastaan. Kysyin autonkuljettajalta, mitä meidän pitäisi tehdä. Hän hymyili ja sanoi: ’Ei hätää.’ Sitten hän pysäytti kuorma-auton täpötäydelle torille, nojautui ulos ikkunasta ja kutsui yhtä nuorista tytöistä, jotka olivat myymässä kaloja tienvarressa. Mies antoi kirjallisuuslaatikon hänelle ja sanoi: ’Olisitko ystävällinen ja antaisit tämän Jehovan todistajille.’ Sanaakaan sanomatta tyttö nosti laatikon päänsä päälle, kääntyi ympäri ja katosi ihmisvilinään. Ajaessamme seuraavaan kaupunkiin kysyin kuljettajalta, tunsiko hän tytön. Mies hymyili jälleen ja sanoi: ’En, mutta hän tuntee meidät.’ Aprikoin, saisivatko veljet laisinkaan tuota kirjallisuutta. Huolehdin kuitenkin turhaan. He saivat sen vielä samana päivänä.”

Gbolobon kylässä Liberiassa veljet kirjoittivat kaupungin päällikölle kirjeen, jossa he kertoivat aikovansa pitää hänen kaupungissaan vuoden tärkeimmän uskonnollisen kokouksensa. Päällikkö lupasi, että veljet saisivat järjestää tilaisuuden paikallisella jalkapallokentällä, ja hän ilmoitutti asiasta kaikille hallintoalueensa seitsemän kaupungin kirkoille. Ilmoituksessa kutsuttiin ihmisiä muistonviettoon. Suuri joukko todistajia saapui kylään rakentamaan jalkapallokentän keskelle puhujalavaa muistonviettoa varten. He työskentelivät yhdessä rakkauden ja ilon hengessä. Tämä teki vaikutuksen kyläläisiin. Vaikka Gbolobossa on vain viisi julistajaa, muistonvietossa oli läsnä 636 henkeä!

Eräs Ruandan pohjoisosassa asuva kymmenvuotias poika kasvatti pientä vuohta, joka synnytti viimein kolme pientä kiliä. Äskettäin poika lähetti haaratoimistoon valokuvan itsestään ja vuohesta ja liitti mukaan kirjeen, jossa sanottiin: ”Jehova on siunannut minua hyvin paljon, ja siksi  lahjoitan tämän vuohen maailmanlaajuiseen saarnaamistyöhön, josta kerrotaan Matteuksen 24:14:ssä.” Hän antoi vuohen seurakunnan vanhimmille ja pyysi heitä myymään sen. Vanhimmat tekivät työtä käskettyä ja toimittivat rahat haaratoimistoon.

Nigeriassa muuan erikoistienraivaaja nousi autoon, jonka kuljettaja oli tarjoutunut antamaan hänelle kyydin. Kun autossa ennestään oleva matkustaja siirtyi tehdäkseen tilaa, kuljettaja näki veljen kädessä Vartiotornin. Hän käski veljeä poistumaan autosta eikä suostunut millään kertomaan syytä. Kun jotkut sivulliset näkivät auton lähtevän ilman veljeä, he sanoivat hänelle, että hänen Jumalansa oli pelastanut hänet. ”Tuo on kidnappaajien auto!” he sanoivat. Veli sai kokea Jehovan suojeluksen ”henkilötodistuksensa” ansiosta.

Grant on kahdeksanvuotias julistaja Copperbeltin provinssista Sambiasta. Jo aivan taaperona hän osasi kertoa yksinkertaisia kertomuksia kirjan Suurin ihminen joka koskaan on elänyt kuvista. Grantin vanhemmat kannustivat häntä opettelemaan ulkoa kohtia Raamatusta ennen kuin hän osasi lukea. Nyt hän palvelee kastamattomana julistajana ja johtaa useita raamatuntutkisteluja, toisia julkaisusta Kirjani Raamatun kertomuksista ja toisia kirjasesta Mitä Jumala vaatii meiltä? Paikkakunnan muut lapset kutsuvat Grantia hänen innokkaan toimintansa vuoksi nimellä shimapepo mukalamba, mikä on cibemban kieltä ja tarkoittaa ’ylipappia’.

Senegalissa muuan mies, joka oli alkanut tutkia Raamattua, luki Herätkää!-lehdestä  22.9.1999 kirjoituksen eräästä kanadalaisesta todistajanaisesta ja tämän tyttärestä. He olivat löytäneet kirpputorilta ostamastaan käsilaukusta tuhat dollaria ja palauttaneet rahan omistajalleen. Pian kirjoituksen lukemisen jälkeen mies löysi kadulta lompakon, jossa oli useita henkilökortteja ja käteistä rahaa yli 560 euron arvosta. Hänen lukemansa kirjoitus vaivasi häntä eikä hän saanut seuraavana yönä kunnolla nukutuksi.

Heti aamukahdeksalta hän soitti lompakon omistajalle ja sopi tapaavansa tämän saman tien, jotta voisi palauttaa lompakon ja rahat. Raamatuntutkisteluoppilaan rehellisyys teki lompakon omistajaan niin suuren vaikutuksen, että hän antoi tälle puolet lompakossa olleista rahoista eli noin 280 euroa. ”Tuon yhden Herätkää!-lehden ansiosta toimin tuossa tilanteessa tavalla, josta olen ylpeä koko loppuelämäni!” raamatuntutkisteluoppilas sanoi. Siitä lähtien hän on suhtautunut Raamatun tutkimiseen hyvin vakavasti.

Ugandassa Itä-Afrikassa asuva 12-vuotias Kandole-poika istui aina hiljaa ja kuunteli tarkkaavasti, kun hänen äitinsä tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Aikanaan äiti menetti kiinnostuksensa tutkimiseen, mutta Kandole halusi kuulla Jumalan sanaa. Niinpä hän otti selville, missä todistajat pitivät kokouksiaan, ja käveli seuraavana sunnuntaina 11 kilometriä valtakunnansalille. Hän kävi siitä lähtien säännöllisesti kokouksissa. Muuan tienraivaajaveli alkoi tutkia Raamattua hänen kanssaan, ja hän edistyi hienosti ja kävi kasteella 14-vuotiaana. Nyt hän on 17-vuotias, ja hänestä tuli äskettäin vakituinen tienraivaaja. Kandolen tavoitteena on ryhtyä erikoistienraivaajaksi. Aikanaan myös hänen äitinsä jatkoi tutkimista, ja nyt hän on kastettu sisar. Enää Kandolen ei tarvitse kävellä kokouksiin, sillä hänellä on polkupyörä, jolla hän kyyditsee äitinsäkin valtakunnansalille.

 Amerikka

Brasiliassa asuva Márcio sai kutsun Betel-palvelukseen. Márcio on kotoisin maan köyhästä osasta, ja hän on perheensä ainoa todistaja. Hän tarvitsi rahaa matkustaakseen Beteliin linja-autolla, joten hän myi kaiken omaisuutensa. Siitä sekä paikallisilta todistajilta saamiensa rahojen turvin hän saattoi tehdä tuon matkan. Kun linja-auto oli ollut matkalla kolme päivää, aseistautuneet ryöstäjät pakottivat auton tien sivuun. He penkoivat jokaisen matkatavarat ja veivät mukanaan kaiken haluamansa. Avattuaan Márcion laukun he näkivät hänen Raamattunsa ja sulkivat laukun ottamatta sieltä mitään. Kun linja-auto saapui seuraavaan kaupunkiin, matkustajat olivat nälkäisiä, mutta useimmilla ei ollut enää ruokarahaa. Koska ryöstäjät eivät kuitenkaan olleet vieneet Márcion lompakkoa, hän osti ruokaa muille matkustajille, mikä koitui erinomaiseksi todistukseksi.

Osvaldo, joka tutki Jehovan todistajien kanssa Chilessä, sai kuulla työpaikalla, että hänen pitäisi alkaa käydä työssä myös sunnuntaisin. Hän kertoi esimiehelleen, että sopimuksen mukaan hänen työaikansa oli maanantaista perjantaihin, ja lisäsi: ”Olen mennyt hiljattain naimisiin, ja  minun täytyy viettää aikaa vaimoni kanssa. Lisäksi olen varannut sunnuntait siihen, että annan jotakin Jumalalle.” Esimies sanoi, että Osvaldo saisi kuukauden päättyessä lopputilin. Osvaldo oli noin 3000 työntekijästä ainoa, joka ei tehnyt sunnuntaityötä. Hän jatkoi kokouksissa käymistä ja luotti Jehovaan.

Pian yrityksessä vieraili eräs korkea-arvoinen johtaja Ranskasta. Hän pysähtyi Osvaldon työpöydän luo ja onnitteli häntä hyvästä työstä. Lisäksi hän sanoi: ”Olet ainoa, jonka tietokoneessa ei ole pelejä, ja sinä työskentelet järjestelmällisesti.” Osvaldo kiitti johtajaa ja kertoi, että lähtisi pian yrityksestä. ”Oletko saanut paremman paikan?” johtaja tiedusteli. Osvaldo vastasi kieltävästi ja kertoi syyn.

Joitakin päiviä myöhemmin hänet kutsuttiin esimiehen ja ranskalaisjohtajan kanssa pidettävään kokoukseen. Ilmapiiri oli jännittynyt. Johtaja sanoi: ”Osvaldo, sinun ei tarvitse olla työssä sunnuntaisin eikä kovin usein lauantaisinkaan. Saat myös lisävastuuta yrityksessä.” Samalla viikolla Osvaldo kävi kasteella, ja nyt hän palvelee vaimonsa kanssa osa-aikaisena tienraivaajana.

Ecuadorissa eräs hiljattain kastettu nuori mies sai pidettäväkseen ensimmäisen harjoituspuheensa valtakunnansalin pääsalissa. Hänen mielestään puheen pitäminen oli niin suuri etu, että hän alkoi säästää rahaa uutta pukua varten. Saatuaan kokoon summan, joka vastasi noin 34:ää euroa, hän kuuli, että eräällä seurakunnan sisarella ei ollut rahaa lääkkeisiin. Niinpä hän antoi kaikki säästörahansa sisarelle ja sanoi: ”Jehova rakastaa minua aivan yhtä paljon, pidänpä puheeni sitten vanhassa tai uudessa puvussa!”

Todistaessaan kadulla Guatemalassa muuan sisar näki erään talon portailla miehen istumassa. Sisar päätti kuitenkin olla todistamatta miehelle, sillä talo oli toisen seurakunnan  alueella. Hän käveli miehen ohi, mutta sitten hänestä tuntui, että hänen oli pakko mennä puhumaan tälle. Hän tuli takaisin ja alkoi kertoa miehelle Jehovan valtakunnasta. Mies kuunteli tarkkaavaisesti ja sanoi sitten: ”Kiitos teille, rouva, että tulitte puhumaan kanssani, sillä aikomuksenani oli tappaa eräs mies, joka tulee tänne kello 7.45. Hän oli matkalla hautaan ja minä vankilaan! Tiedän, ettette tullut tänne omasta aloitteestanne; Jumala lähetti teidät luokseni, jotta tulisin tuntemaan hänen rakkautensa. Menen saman tien kotiin, jotten tee tuota rikosta. Jumalan siunausta teille!”

Kolumbian haaratoimisto järjesti joulukuusta 2000 tammikuuhun 2001 kampanjan hyvän uutisen saarnaamiseksi syrjäseuduilla. Kolumbialaistodistajia kannustettiin lähtemään noille alueille saarnaamaan ja herättämään kiinnostusta ja viipymään siellä viikosta kahteen kuukauteen sen mukaan kuin kunkin olosuhteet sallivat.

Eräs nuori bogotálainen sisar halusi osallistua kampanjaan. Hän lähti Guascan kaupunkiin ja viipyi siellä kaksi kuukautta. Hän iloitsi siellä olostaan niin paljon, että hän pyysi Jehovalta apua, jotta voisi löytää työpaikan ja jäädä sinne. Hän osti kookospähkinöitä ja valmisti niistä kookoskeksejä, jotka sitten myi kadulla ja kaupoissa. Hän sai myös työtä vaatteiden pesijänä ja silittäjänä, ja hän oppi jopa lypsämään lehmiä. Näin hän on pystynyt ansaitsemaan elantonsa ja jatkamaan vakituista tienraivauspalvelusta Guascassa. Hänellä on 25 raamatuntutkistelua.

Jamaikassa muuan sisar tapasi palveluksessa naisen, joka sanoi, ettei kukaan saisi koskaan häntä tulemaan todistajaksi. Sisar selitti, että hänen tarkoituksenaan oli kertoa, mitä Raamatulla on sanottavana muun muassa ikuisen elämän toivosta. Heidän keskustellessaan sisar huomasi, että  nainen kunnioitti syvästi Raamattua. Lisäksi hän pani merkille, että vaikka nainen esitti joistakin asioista voimakkaita vastaväitteitä, ne voitiin kumota lukemalla asiaan liittyviä raamatunkohtia. Sisar käyttikin runsaasti Raamattua vieraillessaan naisen luona ja myös myöhemmin, kun raamatuntutkistelu oli jatkunut jonkin aikaa. Myöhemmin nainen alkoi käydä kokouksissa ja hänestä tuli se, mitä hänestä ei sanojensa mukaan koskaan pitänyt tulla – vihkiytynyt ja kastettu Jehovan todistaja.

Boliviassa asuva Carol-niminen sisar johti raamatuntutkistelua eräälle pariskunnalle. Pariskunta asui miehen äidin talossa. Äiti oli antaumuksellinen katolilainen, joka ei koskaan jäänyt pois yhdestäkään messusta tai uskonnollisesta kulkueesta. Hänen talonsa oli koristeltu kuvin, joista jokaisen edessä paloi kynttilä. Eräänä päivänä tutkistelun ollessa meneillään äiti syöksyi huoneeseen kädessään katolinen Raamattu ja kysyi Carolilta haastavasti: ”Missä kohdin Raamattua sanotaan, että Marialla oli muitakin lapsia?” Carol näytti hänelle Matteuksen 12:46–50:n ja 13:55:n. Äiti lähti huoneesta nolona. Muutaman minuutin kuluttua hän tuli takaisin pidellen ylpeänä suurta, kullattua kuvaraamattua – ja lähti nähtyään samat raamatunkohdat uudelleen. Pian hän tuli jälleen, taas eri Raamattu mukanaan, mutta siinäkin oli sama teksti. Hän ei puhunut enää mitään.

Seuraavien viikkojen aikana hän tuli aina uudestaan keskeyttämään tutkistelun kysymyksillään, mutta vähitellen hän alkoi pehmetä. Hänen saamansa vastaukset kiehtoivat häntä, ja pian hänkin otti vastaan raamatuntutkistelun. Hänen aiempi intonsa katolisuuden puolesta muuttui innoksi tosi palvonnan puolesta. Hän alkoi tuoda ystäviäänkin valtakunnansaliin, ja aikanaan hän meni kasteelle.

 Aasia ja Lähi-itä

Sri Lankassa asuva Gary tarjosi kirjasta Voit olla Jumalan ystävä! eräälle katoliselle miehelle ja hänen buddhalaiselle vaimolleen. Vaimo vakuutti, että vain hänen miehensä haluaisi tietää enemmän Raamatusta. Mutta kun Gary seuraavan kerran meni pariskunnan luokse, nainen sanoi, että häntäkin kiinnostaisi tietää, miten tulla Jumalan ystäväksi. Seuraavalla viikolla he aloittivat tutkistelun tuosta kirjasesta, ja pariskunta pyysi saada Raamatun. Vaimo sanoi: ”Luulen, että tarvitsemme Raamatun, jos aiomme tulla Jumalan ystäviksi.”

Kun he olivat edenneet kirjasen 3. oppijaksoon, vaimo oli jo aivan innoissaan tutkimisesta. Tuona iltana tutkistelussa oli mukana eräs samassa talossa asuva nuori mies. Joitakin päiviä ennen neljättä tutkistelukertaa Gary toi pariskunnalle Raamatun. Se asetettiin viipymättä pöydälle, jossa heidän kirjasensakin olivat. Neljännellä tutkistelukerralla pariskunta otti ylpeänä esiin Raamatun, jonka väliin oli laitettu useita sinisiä nauhoja. Mies sanoi: ”Olemme tutkineet koko aineiston etukäteen.” He olivat etsineet kaikki oppijaksossa mainitut raamatunkohdat ja panneet jokaisen kohdalle sinisen nauhan.

 Rowena, Filippiineillä asuva hieman yli 20-vuotias yksinhuoltajaäiti, kiinnostui totuudesta. Hänen kanssaan alettiin tutkia Raamattua, ja pian hän alkoi käydä kokouksissa. Taloudelliset vaikeudet pakottivat hänet kuitenkin muuttamaan kotikaupungistaan työnhakuun kauas toiseen kaupunkiin. Siellä hän sai työtä erään harrasmielisen katolisen perheen sisäkkönä. Rowena kysyi heiltä, missä päin kaupunkia oli lähin valtakunnansali, mutta he olivat haluttomia auttamaan häntä todistajien löytämisessä.

Kului kuukausia, ja Rowena rukoili hartaasti, että Jehova auttaisi häntä löytämään todistajat ja jatkamaan Raamatun tutkimista. Eräänä aamuna soi puhelin, ja Rowena vastasi. Soittaja sanoi: ”Päivää, onko valtakunnansalilla?”

Rowena vastasi viipymättä: ”Minä etsin valtakunnansalia. Voitteko auttaa minua löytämään sen?” Rowena löysi valtakunnansalin ja jatkoi Raamatun tutkimistaan, ja nyt hän on kastettu todistaja.

Muuan 12-vuotias tyttö lähetti Venäjän haaratoimistoon kirjeen, jossa luki: ”Olen aivan tavallinen tyttö. Asun Tyumenin alueella Siperiassa. Vähän aikaa sitten saimme tänne pieneen syrjäkyläämme ensimmäistä kertaa Vartiotorni-lehden. Näin sen koulun kirjastossa ja päätin viedä sen kotiin luettavaksi. Opin tästä lehdestä monia uusia ja kiinnostavia asioita. Jo pelkästään kuvien katseleminen oli tosi mukavaa. Haluaisin saada lisää tietoa. Tutkisin mielelläni Ilmestyskirjaa ja Raamattua, ja haluaisin tietää järjestöstänne enemmän.” Tytön auttamiseksi on jo tehty järjestelyjä.

Libanonissa kaksi sisarta oli saarnaamassa talosta taloon. Koputettuaan eräälle ovelle he huomasivat tarran, jossa luki, että Jehovan todistajat eivät olleet tervetulleita. Oven avasi mies. Sisaret alkoivat keskustella hänen kanssaan, ja mies kutsui heidät sisään. Kun hän kuuli heidän olevan todistajia, hän kysyi, olivatko he nähneet ovessa olevaa tarraa.  ”Kyllä”, sisaret vastasivat, ”mutta vasta, kun olimme koputtaneet.” Mies selitti, että talo oli hänen vanhempiensa, jotka eivät pitäneet Jehovan todistajista. Hän halusi kuitenkin kuulla lisää, ja juuri tuo ovessa oleva tarra – joka ei ollut lähimainkaan ainoa tuolla alueella – oli tehnyt hänet aivan erityisen uteliaaksi.

Sisaret sopivat tapaamisesta miehen kanssa hänen omassa kodissaan. Hänelle ja hänen vaimolleen aloitettiin raamatuntutkistelu, ja pian he alkoivat käydä kokouksissa ja soveltaa Raamatun periaatteita. Mies sanoi, ettei ollut koskaan avannut Raamattua mutta että todistajat auttoivat häntä sekä lukemaan että ymmärtämään sitä.

Eräs Koreassa asuva sisar, jolla on kauneussalonki, pitää esillä Raamattua ja Jehovan todistajien julkaisuja. Hän myös soittaa usein kirjan Suurin ihminen joka koskaan on elänyt äänikasetteja. Kuunneltuaan kasetteja muuan nainen halusi samanlaiset myös itselleen, ja hänen kanssaan aloitettiin raamatuntutkistelu. Erään pastorin vaimo niin ikään kyseli kaseteista ja sanoi, ettei ollut koskaan kuullut niin ajatuksia herättäviä asioita kirkossaan. Hänkin pyysi saada nuo kasetit ja alkoi tutkia todistajien kanssa. Esillä olevien julkaisujen ansiosta myös eräs buddhalainen kiinnostui ja alkoi tutkia Raamattua. Sisar ryhtyi vakituiseksi tienraivaajaksi voidakseen huolehtia niiden hengellisistä tarpeista, joihin hän oli saanut kosketuksen vapaamuotoisen todistamisen välityksellä.

Malesiassa muuan erikoistienraivaajapariskunta todisti tiellä kävelevälle miehelle. Miehellä oli paljon kysymyksiä, joten hän kutsui pariskunnan kotiinsa. Seurasi kiinnostava keskustelu. Kun pariskunta alkoi tehdä lähtöä seurakunnan kirjantutkisteluun, he pyysivät miestä mukaan, ja hän suostui. Mies piti kokouksesta kovasti. Kokouksen jälkeen pariskunta antoi hänelle Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen, ja he sopivat tapaavansa seuraavana päivänä miehen kotona.  Kun he saapuivat, mies kertoi, että edellisiltana kokouksen jälkeen hän oli kotiin tultuaan lukenut ja rukoillut aamuneljään saakka.

Mies oli erään kristikunnan kirkon pappi. Vaikka hän oli opiskellut teologiaa vuosikausia, hän ei ollut koskaan tajunnut kolminaisuutta. Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen avulla hän oli löytänyt raamatunkohtia, jotka kertoivat totuuden tuosta epäraamatullisesta opista. Iloissaan siitä tiedosta, kuka Jumala todella on, hän sanoi pariskunnalle: ”En usko enää kolminaisuuteen.” Hän ei sen koommin suostunut saarnaamaan kirkossaan, vaan alkoi käydä Jehovan todistajien kokouksissa.

Mies tutki todistajilta saamaansa raamatullista kirjallisuutta ja vertasi oppimiaan asioita muistiinpanoihin, joita oli tehnyt teologiantunneilla. Kahden viikon kuluttua hän päätti kääntää elämässään aivan uuden lehden. Hän oli tullut Intiasta opiskellakseen teologiaa Singaporen Trinity Collegessa. Nyt hän sanoi kuitenkin: ”Miten voisin käydä tuota opistoa? Jo sen nimikin liittyy kolminaisuuteen!” Hän lähti kotimaahansa ja halusi innokkaasti saada yhteyden todistajiin. Hän sanoi kiitollisena: ”Olen löytänyt totuuden!”

Erästä Kazakstanista kotoisin olevaa sisarta pelotti valtavasti saarnata maanmiehilleen. Kun hän aloitti tienraivauksen, hän työskenteli alueella, jolla asui muiden etnisten ryhmien ihmisiä. Eräänä päivänä hän kuitenkin tapasi alueellaan kazakstanilaisnaisen. Hän tarjosi naiselle Herätkää!-lehteä, ja tämä otti sen. Vasta kahden viikon kuluttua sisar oli saanut kootuksi riittävästi rohkeutta uusintakäyntiä varten. Hänen yllätyksekseen nainen oli närkästynyt siitä, ettei hän ollut tullut aiemmin. Nainen sananmukaisesti raahasi sisaren asuntoonsa, näytti hänelle Tieto-kirjaa ja sanoi: ”Nyt aletaan tutkia Raamattua!” Joitakin aikoja myöhemmin tämä nainen ja hänen vanhempi poikansa kävivät kasteella  kierroskonventissa. Nyt myös nuorempi poika palvelee kastamattomana julistajana, ja naisen tytär, serkku ja veljenpoika tutkivat Raamattua.

Eräässä Lähi-idän maassa muuan erikoistienraivaaja tapasi herra Johnin, joka halusi uudistaa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden tilauksensa. John selitti, että hänen Intiassa asuva isoäitinsä oli ollut todistaja jo kauan. John oli käynyt kristillisissä kokouksissa Intiassa, mutta oli muuttanut sieltä jo 19 vuotta sitten eikä ollut tiennyt, miten saada yhteys todistajiin.

Kun tienraivaaja kannusti häntä tulemaan kokoukseen, hän vastasi, että hänellä on samaan aikaan omassa kodissaan kokous, jossa ”tutkitaan Raamattua ja rukoillaan”. John tutki Raamattua Vartiotornin ja Tieto-kirjan avulla jopa 25 muun intialaisen kanssa. He olivat pitäneet kokouksia viikoittain jo muutamia vuosia. Samaan aikaan sikäläisessä englanninkielisessä ryhmässä oli vain 12 julistajaa. Veljet vierailivat intialaisryhmän luona, ja nyt noista kiinnostuneista pyritään huolehtimaan hengellisesti.

Muuan tyttö Nepalissa asui orpokodissa, jota johtivat korealaiset vapaaehtoistyöntekijät. Orpokodin koulussa yksi tytön opettajista väitti löytäneensä ”aitoja kristittyjä”. Tämä isätön tyttö oli aina pitänyt itseään tosi kristittynä. Mutta koska nekin, jotka ylläpitivät orpokotia, väittivät olevansa kristittyjä, hän ihmetteli opettajan sanoja. Hän halusi tyydyttää uteliaisuutensa ja nähdä nuo ”aidot kristityt”. Opettaja oli alkanut tutkia Jehovan todistajien kanssa ja käydä säännöllisesti kokouksissa. Tyttö lähestyi opettajaa ja meni hänen kanssaan kokoukseen. Se mitä tyttö näki, teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän otti heti vastaan raamatuntutkistelun. Hän edistyi nopeasti, kävi neljän kuukauden kuluessa kasteella ja aloitti sen jälkeen osa-aikaisen tienraivauksen.

 Eurooppa

Lontoossa Englannissa järjestetään joka vuosi näyttely, jossa jaetaan tietoa kuuroille. Jehovan todistajilla on näyttelyssä oma esittelypöytänsä, jossa on Raamattuja ja muuta kirjallisuutta sekä brittiläiselle viittomakielelle tulkattu videoesitys Mitä Jumala vaatii meiltä? Eräs kuuro nainen ilahtui nähdessään todistajien esittelypöydän, ja hän lähestyi heitä ja kertoi etsineensä kuuroja todistajia kaikkialta. Hän selitti, että muuan kuuro todistaja oli usein jutellut hänen kanssaan hänen asuessaan Mongoliassa. Kuitenkin vasta isänsä kuoleman jälkeen hän oli oppinut arvostamaan ylösnousemustoivoa ja alkanut tutkia Raamattua. Puolen vuoden kuluttua hän muutti Englantiin, ja vaikka hän löysi valtakunnansalin, hän ei ymmärtänyt kokouksesta mitään eikä kertonut kuuroudestaan kenellekään. Hän rukoili Jehovalta, että löytäisi kuuroja Jehovan todistajia, ja niin kävikin. Nyt hän ja hänen tyttärensä tutkivat Raamattua ja käyvät viittomakielisissä kokouksissa.

Andreia, kahdeksanvuotias todistajatyttö Portugalista, huomasi, että hänen koulutoverinsa oli hyvin surullinen vanhempiensa eron vuoksi. Muutamia päiviä  myöhemmin Andreia sai Herätkää!-lehden 8.1.2001, jonka kansiotsikkona oli ”Voimmeko pelastaa avioliittomme?” Innoissaan Andreia selitti äidilleen, että kirjoitukset voisivat auttaa hänen koulutoverinsa vanhempia, ja hän järjesti niin, että kumpikin vanhemmista sai tuon lehden.

Vähän tämän jälkeen Andreian koulutoveri sanoi hänelle: ”Isä ja äiti asuvat taas yhdessä, ja isä pyysi kertomaan sinulle, että perheemme on koossa sen lehden ansiosta, jonka annoit meille!” Seuraavaksi Andreia antoi heille kirjan Perheonnen salaisuus, ja nyt Andreian äiti tutkii Raamattua tuon tytön äidin kanssa.

Italiassa kaksi todistajaa tapasi kenttäpalveluksessa vanhahkon miehen ja tarjosi hänelle Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Mies sanoi, ettei osannut lukea. Hän selitti, että hänestä oli seitsenvuotiaana tullut paimen ja että hän oli sen jälkeen asunut 15 vuotta vuorilla vain lampaat seuranaan. Hän ei ollut koskaan käynyt koulua. Paimenessa ollessaan hän oli usein rukoillut hartaasti, että saisi oppia tuntemaan Jumalan paremmin. Hän sanoi luokseen tulleille veljille: ”Jos osaisin lukea lehtiänne, se olisi unelmieni täyttymys.”

”Teidän ei ole liian myöhäistä oppia lukemaan”, toinen veli sanoi. Seuraavana päivänä paimen meni valtakunnansaliin. Hän oppi todistajien avulla lukemaan ja  kirjoittamaan. Tätä nykyä tuo iäkäs mies lukee Raamattua säännöllisesti ja julistaa väsymättä hyvää uutista.

Grönlanti, jota tarkastellaan tässä raportissa Euroopan yhteydessä, on maailman suurin saari, vaikka siellä on kaikkiaan vain noin 56000 asukasta. Maassa on seitsemän seurakuntaa, joista jotkin ovat hyvin pieniä.

Harald on 15-vuotias kastamaton julistaja, joka kuuluu yhteen noista seurakunnista. Kun hänen luokkansa lähti retkelle, hän ei mennyt mukaan. Hän meni sen sijaan toiseen luokkaan, jossa oppilaille oli annettu tehtäväksi kertoa uskonnostaan. Vaikka oppilailla oli ollut parisen kuukautta aikaa valmistautua, vain harvalla oli jotakin sanottavaa ja hekin puhuivat vain muutaman minuutin. Koska luokalle ei voitu antaa puolta tuntia vapaata, opettaja kysyi, miten he käyttäisivät lopputunnin. Harald, joka oli luokassa vain vierailulla, nosti kätensä ja sanoi, että kertoisi heille mielihyvin uskonnostaan.

Opettaja sanoi: ”Oletko varma? Sinulla ei ole ollut aikaa valmistautua.” Harald sanoi valmistautuneensa ja antoi luokalle erinomaisen todistuksen. Kun Haraldin oma luokanvalvoja kuuli, mitä tämä oli tehnyt, hän pyysi Haraldia kertomaan samat asiat omalle luokalleen. Tällä kertaa hän sai viikon valmistautumisaikaa. Hän otti mukaansa joitakin raamatullisia julkaisuja voidakseen näyttää niitä luokalle ja opettajalle.

Tanskassa asuva Pia halusi kastattaa vastasyntyneen vauvansa kirkossa. Hänen miehensä ei kuitenkaan uskonut lapsikasteeseen, joten heille syntyi asiasta kiistaa. Viimein he päättivät keskustella ongelmasta pappinsa kanssa. Tämä sanoi, ettei lapsikaste ole raamatullinen. Pia oli vihainen kirkolle ja sen papeille siitä, että hänelle oli 32 vuotta opetettu sellaista, mikä on väärin. Hän päätti, ettei kastattaisi  lastaan ja että hän lukisi Raamattua itsekseen saadakseen selville, mikä on oikein ja mikä väärin.

Toukokuussa 2000 Pian luona kävi todistaja, ja Pia otti vastaan raamatuntutkistelun. Oltuaan piirikonventissa hän sanoi: ”En ymmärrä vielä aivan kaikkea, mutta sen tiedän, että kansankirkolla ei ole totuutta.” Nyt hän on kastamaton julistaja ja edistyy hyvää vauhtia kohti kastetta.

Sloveniassa eräs veli oli rentoutumassa puistossa poikansa kanssa, kun hän huomasi naisopiskelijan, joka oli erillään muista ryhmänsä opiskelijoista. Veli alkoi keskustella hänen kanssaan hengellisistä asioista. Myöhemmin veli ja hänen vaimonsa ryhtyivät tutkimaan Raamattua tämän Silvia-nimisen naisen kanssa. Silvia toi raamatuntutkisteluun myös poikaystävänsä, ja nyt hänkin tutkii Raamattua. Silvia kertoi totuudesta äidilleen, joka niin ikään alkoi tutkia. Nyt kaikki kolme käyvät säännöllisesti kokouksissa valtakunnansalissa ja Silvia on kastamaton julistaja. Hän kertoo, että sinä päivänä, jolloin hän tapasi veljen puistossa, hän oli rukoillut Jumalaa auttamaan häntä ymmärtämään, miksi maailma on niin mieletön.

Viime vuosina Etelä- ja Keski-Amerikasta on virrannut maahanmuuttajia Espanjaan. Talosta-taloon-työssä ollut tienraivaajasisar todisti kolumbialaisnaiselle, joka kuunteli tarkkaavaisesti ja otti vastaan raamatuntutkistelun. Seuraavalla käynnillä sisar tarjosi raamatuntutkistelua myös muille samassa huoneistossa asuville, ja monet hyväksyivät tarjouksen. Koska asukkaat vaihtuivat jatkuvasti, sisar todisti jokaiselle, jonka kulloinkin asunnossa tapasi. Tähän mennessä hän on aloittanut 20 raamatuntutkistelua. Muutamat tutkimaan alkaneista ovat muuttaneet pois, eikä tiedetä, ovatko he jatkaneet tutkimista. Parhaillaan johdetaan kuitenkin säännöllisesti kymmentä  tutkistelua, ja jotkut oppilaat käyvät jo kokouksissa.

Vaikka eräs Kreetassa asuva 82-vuotias nainen oli kuunnellut Valtakunnan sanomaa jo 40 vuotta, hänestä tuli kastamaton julistaja vasta aivan äskettäin. Se henkilökohtainen kiinnostus, jota muuan erikoistienraivaajasisar osoitti häntä kohtaan, sai hänet edistymään ja menemään lopulta kasteelle.

Muut perheenjäsenet seurasivat pian tämän iäkkään naisen esimerkkiä. Hänen 86-vuotias aviomiehensäkin, joka oli tupakoinut 60 vuoden ajan, alkoi tutkia Raamattua. Mies lopetti tupakanpolton, ja hänestä tuli kastamaton julistaja. Myös pariskunnan 55-vuotias tytär edistyy tutkimisessa. Hän käy kokouksissa ja on lopettanut tupakoinnin. Lisäksi yksi pariskunnan pojanpojanpojista alkoi tutkia Raamattua, ja hän on sanonut haluavansa liittyä teokraattiseen palveluskouluun.

Virossa eräs lähetystyöntekijäsisar oli todistamassa kotinsa viereisessä kerrostalossa, kun hän tapasi naisen, joka kysyi, oliko sisarella hyvä aviomies. Sisar vastasi myöntävästi, ja nainen kysyi, missä sisar asui. Hän kertoi asuvansa naapuritalossa. Silloin nainen innostui ja sanoi: ”Sittenhän se olet sinä – sinun täytyy olla se. Sinähän syöt usein parvekkeella, eikö niin?”

”Kyllä, mieheni kanssa”, sisar vastasi.

”Olen katsellut teitä”, nainen sanoi. ”Miehesi käyttää esiliinaa ja tarjoilee usein ruoan. Voi, teillä on selvästikin onnellinen avioliitto! En näe teitä omasta asunnostani, mutta menen aina katselemaan teitä ystäväni parvekkeelta. Olemme huomanneet, että te rukoilette aina ennen kuin alatte syödä. Sitä on niin mukava katsella. Tulkaa toki sisään!” Naisen luo on tämän jälkeen tehty säännöllisesti uusintakäyntejä.

 Oseania

Tämä maapallon alue käsittää Tyynenmeren etelä-, länsi- ja keskiosan saaret sekä Melanesian, Mikronesian ja Polynesian. Myös Australia, Uusi-Seelanti, Malaijien saaristo ja Havaijisaaret sisällytetään tähän jaksoon.

Uudessa-Seelannissa kaksi sisarta näki eräänä päivänä naisen puutarhatöissä, ja he pysähtyivät auttamaan häntä bambun kiskomisessa maasta. Hämmästyneenä sisarten huomaavaisuudesta hän tarjosi heille kahvit, ja he saivat todistaa hänelle. Nainen kirjoitti tapauksesta paikalliseen lehteen, josta puolestaan otettiin yhteyttä seurakuntaan ja ilmoitettiin, että sisaret olivat voittaneet ystävällisyytensä vuoksi kauniin kukkakimpun.

Lehden kirjoituksessa sanottiin: ”Kun Jehovan todistajat kiskoivat maasta erään lesken hankalan bambun, he tekivät vain sen, mikä on heille luontaista: auttoivat tarpeessa olevaa. Heidän huomaavaisuutensa pelasti lesken päivän. Hän oli niin kiitollinen, että kertoi meille koko tapauksen. Kertomus valittiin elokuun kukkakimpun voittajaksi. Toivomme, että kukat tuovat heille iloa, aivan kuten heidän huomaavaisuutensa toi iloa [kertomuksen lähettäjälle].”

 Yhdessä Vanuatuun kuuluvassa saaressa kaksi tienraivaajaa todisti nuorelle tytölle, joka työskenteli kaupassa. Tyttö otti Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen, ja hänen kanssaan sovittiin raamatuntutkistelusta. Hänen isänsä vastusti kuitenkin jyrkästi eikä halunnut tyttärensä tutkivan todistajien kanssa. Hän hävitti tytön raamatullisen kirjallisuuden, pieksi häntä ankarasti ja käski hänen lopulta muuttaa pois kotoa. Sillä välin tytön tieto karttui, ja hän kävi kokouksissa ja kehitti hengen hedelmiä (Gal. 5:22, 23). Hänen kunnioittava asenteensa teki lopulta isään vaikutuksen, ja hän rauhoittui ja pyysi tytön takaisin kotiin. Tyttö ilmoittautui teokraattiseen palveluskouluun ja oli ensimmäisessä kierroskonventissaan läheisessä Santon saaressa. Kun häneltä kysyttiin, miten hänellä oli varaa tuohon matkaan, hän vastasi hymyssä suin: ”Isä maksoi lipun.”

Havaijissa asuva Clarence oli ystävällinen mies, joka otti aina lehdet, kun julistajat kävivät hänen luonaan. Muuan tienraivaaja huomasi kerran, että Clarencella oli kirja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, ja tarjosi hänelle raamatuntutkistelua. Clarence otti tarjouksen mielihyvin vastaan ja sanoi, että oli aina halunnut oppia tuntemaan Raamattua. Hän valmistautui raamatuntutkisteluun hyvin ja alkoi pian käydä seurakunnan kokouksissa.

Clarencen täytyi kuitenkin tehdä joitakin muutoksia. Toisen maailmansodan veteraanina hän tapasi marssia ylpeänä toisten veteraanien kanssa juhlapäivien paraateissa. Jouluisin hän tarjoutui soittamaan Pelastusarmeijan lahjapadan kelloa. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän tajusi, mitä merkitsee olla erossa Saatanan maailmasta. Aikanaan hän kuitenkin pätevöityi sananpalvelukseen.

Clarence kastettiin 85-vuotiaana, ja hän osallistuu sananpalvelukseen edelleenkin aktiivisesti. Hän pitää harjoituspuheita teokraattisessa palveluskoulussa. Äskettäin hän  opetteli käyttämään tietokonetta voidakseen hyödyntää tutkimisessa Watchtower Library -CD-ROM-levyä. Clarence sanoo vakaumuksellisesti: ”Mikään ei voi saada minua lopettamaan Jehovan palvelemista nyt, kun olen löytänyt totuuden.”

Todistaessaan puhelimitse muuan sisar Australiassa kysyi langan päässä olevalta mieheltä, voisiko tämä käyttää 15 minuuttia viikossa raamatulliseen keskusteluun. Mies sanoi, ettei luultavasti voisi. ”Entä viisi minuuttia?” sisar kysyi. Mies myöntyi vastahakoisesti, ja seuraavalla viikolla he aloittivat viiden minuutin tutkistelunsa. Pian mies alkoi esittää syvällisiä kysymyksiä. Koska sisar piti tutkistelun edelleen viisiminuuttisena, hän sanoi: ”Tuo on hyvä kysymys, mutta koska aika on täysi, keskustellaan siitä ensi kerralla. Kuulemiin.”

Kun mies kysyi, miten hän voisi tietää, mikä on oikea uskonto, asiasta päätettiin keskustella seuraavalla kerralla. Tuon tutkistelun jälkeen mies sanoi: ”Jehovan todistajilla täytyy olla oikea uskonto, mutta en voi vain yhtäkkiä vaihtaa uskontoa. Minun on hankittava lisää tietoa.” Kun hänen kiinnostuksensa kasvoi, tutkisteluaikaa pidennettiin vähitellen viidestä minuutista puoleen tuntiin.

Kun he olivat tutkineet kirjasen Mitä Jumala vaatii meiltä?, sisar kysyi, voisiko hän tulla aviomiehensä kanssa miehen kotiin keskustelemaan siitä, mitä tämä oli siihen mennessä oppinut. Mies suostui. Käynnillään sisar ja hänen miehensä ilmaisivat ilonsa siitä, että miestä oli saatu auttaa kuluneen puolen vuoden ajan, ja he kannustivat häntä jatkamaan. Nyt sisaren aviomies käy tutkimassa viikoittain tuon miehen kanssa hänen kotonaan.

Papua-Uudessa-Guineassa on vielä useita alueita, joilla ei ole saarnattu hyvää uutista, sillä kyliin on hankala päästä. Yleensä ainoa keino saada kosketus noiden kylien  asukkaisiin on pyrkiä tapaamaan heitä, kun he tulevat kaupunkiin ostoksille. Tällä tavoin eräs syrjäkylässä asuva mies sai Vartiotornin. Luettuaan sen hän kirjoitti haaratoimistoon ja pyysi lisää tietoa. Erästä lähetystyöntekijää pyydettiin ottamaan häneen yhteyttä. Se onnistui kuitenkin ainoastaan postitse, mikä vuorostaan johti siihen, että monia tutkisteluja alettiin johtaa kiinnostuneille postin välityksellä.

Jotkut lähetystyöntekijät, jotka olivat päättäneet käydä tuolla alueella, lähtivät matkaan nelivetoisella autolla. Matka kesti kuusi tuntia, ja suurin osa matkasta oli vaarallista viidakkotietä, joka kiemurteli halki kapeiden vuoristosolien ja yli jokien. Yhdessä kohdassa ”tienä” oli joenuoma. Kun lähetystyöntekijät saapuivat määränpäähänsä, he löysivät kauniin, 10–12 neliökilometrin laajuisen alatasangon. Sitä ympäröivät rehevät, viidakon peittämät vuoret, joiden huiput olivat pilvien peitossa. Tuntui kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Asunnot oli rakennettu vuosisataisten perinteiden mukaisesti bambusta. Kun ihmiset kuulivat, että seudulle oli tullut lähetystyöntekijöitä, he kokoontuivat innoissaan tapaamaan heitä. Vaikka monet eivät olleet koskaan tavanneet Jehovan todistajia, he tutkivat jo Vartiotornia kahdesti viikossa, ja lähes jokainen oli eronnut luterilaisesta kirkosta.

Lähetystyöntekijät näyttivät, miten kokouksia pidetään, ja ilmoittivat, että seuraavana päivänä aamukahdeksalta olisi esitelmä. Jotkut miehet nousivat jo puoli viideltä aamulla ja menivät lähikyliin kutsumaan ihmisiä esitelmään. Muut kyläläiset rakensivat kokoussalin. Suuret puunoksat toimivat istuimina ja runsaslehtiset oksat aurinkosuojina. Puhujakoroke oli tehty bambusta. Kaikki olivat innoissaan. Kokouksessa oli läsnä 44 henkeä, ja 11 uutta antoi nimensä, jotta heidän kanssaan alettaisiin tutkia postitse. Lähetystyöntekijät palasivat kotiin uupuneina mutta erittäin tyytyväisinä sen vuoksi, mitä he olivat saaneet aikaan.

[Kuva s. 45]

Sambialainen kahdeksanvuotias Grant johtaa useita raamatuntutkisteluja

[Kuva s. 57]

Esittelypöytä, jota on käytetty kuuroille tarkoitetuissa näyttelyissä Englannissa