Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Aviomiehet, tehkää kodistanne turvallinen paikka

Aviomiehet, tehkää kodistanne turvallinen paikka

MILLAISTA turvallisuutta miehen tulisi tarjota vaimolleen? Monet on kasvatettu ajattelemaan, että miehen pääasiallinen tehtävä on taata perheen toimeentulo. Jotkut vaimot, joiden elämä on taloudellisesti turvattua, eivät kuitenkaan tunne oloaan turvalliseksi, vaan he saattavat olla suorastaan peloissaan. Esimerkiksi espanjalainen nainen nimeltä Rosa sanoo miehestä, jonka kanssa hän meni naimisiin: ”Ulkopuolisten seurassa hän oli mukava, mutta kotona hän oli karkea mies.” Nigerialainen Joy kertoo: ”Kun en ollut mieheni kanssa samaa mieltä, hän sanoi: ’Sinun täytyy tehdä niin kuin minä sanon, koska olen aviomiehesi.’ ”

Miten aviomies voi täyttää osansa perheessä rakkaudellisesti? Miten hän voi tehdä kodista turvallisen ”lepopaikan” vaimolleen? (Ruut 1:9.)

MITÄ RAAMATTU SANOO AVIOMIEHEN VALLASTA?

Vaikka mies ja vaimo ovat samanarvoisia Jumalan silmissä, Raamatun mukaan kummallakin puolisolla on perheessä oma roolinsa. Roomalaiskirjeen 7:2 osoittaa, että naimisissa oleva nainen on ”miehensä lain” alaisuudessa. Aivan kuten yrityksiin ja laitoksiin valitaan johtaja hoitamaan asioita, Jumala on asettanut aviomiehen vaimon pääksi (1. Korinttilaisille 11:3). Miesten tulisi ottaa johto perheessään.

Miten sinun pitäisi aviomiehenä käyttää Jumalalta saamaasi valtaa? Raamatussa sanotaan: ”Rakastakaa jatkuvasti vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa.” (Efesolaisille 5:25.) Jeesus Kristus ei tosin koskaan mennyt naimisiin, mutta hänen esimerkkinsä voi auttaa sinua tulemaan hyväksi aviomieheksi. Katsotaanpa, miten.

JEESUS – TÄYDELLINEN MALLI AVIOMIEHILLE

Jeesus virvoitti toisia ja kevensi heidän kuormaansa. Jeesus lupasi kaikille, jotka olivat sorrettuja ja ongelmien kuormittamia: ”Tulkaa minun luokseni – –, niin minä virvoitan teidät.” (Matteus 11:28, 29.) Hän lievitti usein heidän fyysisiä kärsimyksiään ja antoi heille virkistävää hengellistä apua. Ei ihme, että Jeesus veti puoleensa monenlaisia ihmisiä. He olivat vakuuttuneita siitä, että hän keventäisi heidän kuormaansa.

Miten miehet voivat jäljitellä Jeesusta? Mieti, miten voisit keventää vaimosi kuormaa. Joistakin vaimoista tuntuu samalta kuin Rosasta, joka harmitteli: ”Olin miehelleni pelkkä piika.” Sitä vastoin onnellisessa avioliitossa elävä mies nimeltä Kweku sanoo: ”Kysyn usein vaimoltani, miten voisin keventää hänen työtaakkaansa. Koska rakastan häntä, autan häntä usein kotitöissä oma-aloitteisesti.”

Jeesus oli huomaavainen ja empaattinen. Eräs köyhä nainen oli kärsinyt 12 vuotta vakavasta terveysongelmasta. Kuultuaan Jeesuksen kyvystä tehdä ihmeitä hän toisteli itsekseen: ”Jos kosketan edes hänen päällysvaippoihinsa, niin tulen terveeksi.” Hän oli oikeassa. Hän lähestyi Jeesusta, kosketti hänen vaatteensa reunusta ja parantui heti. Jotkut paikalla olleista luultavasti ajattelivat, että nainen toimi julkeasti, mutta Jeesus havaitsi hänen epätoivonsa. * Hän sanoi naiselle ystävällisesti: ”Tytär, – – ole terveenä tuskallisesta sairaudestasi.” Jeesus ei nolannut eikä nuhdellut naista vaan huomioi hänen sairautensa. Näin Jeesus osoitti olevansa empaattinen mies. (Markus 5:25–34.)

Miten miehet voivat jäljitellä Jeesusta? Kun vaimosi ei voi hyvin, ole hänelle erityisen huomaavainen ja ole kärsivällinen. Yritä katsella asioita hänen näkökulmastaan ja ymmärtää hänen reaktioitaan. Esimerkiksi Ricardo selittää: ”Kun huomaan, että vaimollani on tunteet pinnassa, yritän aivan erityisesti välttää sanomasta mitään, mikä pahentaisi hänen oloaan.”

Jeesus puhui opetuslastensa kanssa. Jeesus keskusteli ystäviensä kanssa monista asioista. ”Olen tehnyt teille tunnetuksi kaiken, minkä olen kuullut Isältäni”, hän sanoi (Johannes 15:15). On totta, että Jeesus halusi joskus rukoilla itsekseen ja olla yksin omine ajatuksineen, mutta hän myös kertoi opetuslapsilleen usein sisimmistä tunteistaan. Viimeisenä iltana ennen teloitustaan tuomittuna rikollisena hän sanoi heille suoraan olevansa ”syvästi murheellinen” (Matteus 26:38). Jeesus ei lakannut puhumasta ystävilleen edes silloin kun he tuottivat hänelle pettymyksen (Matteus 26:40, 41).

Jeesuksen mallin miettiminen voi auttaa miestä tulemaan paremmaksi aviomieheksi ja isäksi.

Miten miehet voivat jäljitellä Jeesusta? Kerro vaimollesi ajatuksistasi ja tunteistasi. Jotkut vaimot valittavat, että mies on kotona hiljaa, vaikka tällä ei näytä olevan vaikeuksia puhua julkisesti. Huomaa toisaalta, miltä Anasta tuntuu, kun hänen miehensä avautuu hänelle: ”Tunnen, että hän todella rakastaa minua, ja hän tuntuu minusta läheiseltä.”

Älä pidä mykkäkoulua vaimosi rankaisemiseksi. Eräs nainen kertoo: ”Kun mieheni oli suuttunut minulle, hän ei puhunut kanssani päiväkausiin. Hän sai minut tuntemaan itseni syylliseksi ja halveksituksi.” Edwin puolestaan pyrkii jäljittelemään Jeesuksen esimerkkiä. ”Kun ärsyynnyn, en vastaa heti, vaan etsin sopivaa tilaisuutta asioiden selvittämiseen.”

Joy, jota lainattiin kirjoituksen alussa, on nähnyt miehessään muutoksia sen jälkeen kun tämä alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Joy kertoo: ”Hän on muuttunut parempaan päin, ja hän yrittää kovasti olla rakkaudellisempi aviomies Jeesuksen mallin mukaisesti.” Miljoonat avioparit hyötyvät samasta raamatullisesta opetuksesta. Haluaisitko sinäkin tutustua Raamattuun paremmin? Voit pyytää joltakulta Jehovan todistajalta ilmaista raamattukurssia.

^ kpl 10 Mooseksen lain mukaan tämän naisen sairaus teki hänestä palvontamenojen kannalta epäpuhtaan. Lisäksi kaikkia, joita hän kosketti, pidettiin epäpuhtaina. (3. Mooseksen kirja 15:19, 25.)