Kätköpaikka tuulelta

KORKEALLA Euroopan alppivuoristossa voi nähdä sitkeän pensaan, jota kutsutaan alppiruusuksi. Tämä kääpiökasvuinen pensas kasvaa usein maata vasten painautuneina tiheikköinä suojautuen siten ylänköjen raaoilta viimoilta. Armottomat tuulet uhkaavat alppikasvien olemassaoloa alentamalla niiden lämpötilaa, kuivattamalla ilmaa ja maaperää ja kiskomalla niitä maasta juurineen.

Alppiruusu pelastautuu usein tuulen aiheuttamilta tuhoilta kasvamalla kallionhalkeamissa. Niissä maaperä ei kenties ole kovin hedelmällistä, mutta ne tarjoavat tuulensuojan, minkä ansiosta kasvi voi varastoida vettä. Nämä pensaat ovat suuren osan vuotta käytännöllisesti katsoen näkymättömissä, mutta kesällä ne koristavat vuoristoista turvapaikkaansa kirkkaanpunaisin kukin.

Profeetta Jesaja selitti, että Jumala nimittäisi ”ruhtinaita”, joista jokainen palvelisi ”kätköpaikkana tuulelta” (Jesaja 32:1, 2). Kuninkaan Kristuksen Jeesuksen ohjauksessa nämä hengelliset ruhtinaat eli valvojat olisivat kuin vakaita kallioita, lujia paineen ja ahdingon aikoina. He tarjoaisivat varman suojan vastoinkäymisten kohdatessa ja auttaisivat tarpeessa olevia suojelemaan Jumalan sanan hengellisen veden varastojaan.

Vainon, masennuksen tai sairauden tuuli voi riepottaa kristittyä ja saada hänen uskonsa kuihtumaan, mikäli häntä ei suojella. Kristityt vanhimmat voivat olla suojana kuuntelemalla tarkkaavaisesti hänen ongelmaansa, esittämällä raamatullisia neuvoja ja rohkaisemalla tai antamalla käytännön apua. Nimitetyn Kuninkaansa Kristuksen Jeesuksen tavoin he haluavat auttaa niitä, jotka ovat ”sysittyjä” (Matteus 9:36). He haluavat auttaa myös niitä, joita väärien opetusten tuulet ovat vahingoittaneet (Efesolaisille 4:14). Tällainen oikeaan aikaan annettu apu voi osoittautua ratkaisevan tärkeäksi.

”Elin tunneperäisesti hyvin raskasta aikaa, kun jotkut läheiset ystäväni jättivät seurakunnan ja samoihin aikoihin isäni sai aivoverenvuodon”, kertoo Miriam. ”Yritin päästä masennuksestani alkamalla tapailla erästä maailmallista poikaa. Pian tämän jälkeen, tuntiessani itseni arvottomaksi, kerroin seurakunnan vanhimmille, että olin päättänyt jättää totuuden, koska olin varma, ettei Jehova voisi enää rakastaa minua.

Tuossa kriittisessä vaiheessa muuan myötätuntoinen vanhin palautti mieleeni vuodet, jotka olin palvellut vakituisena tienraivaajana. Hän sanoi, että hän oli aina ihaillut uskollisuuttani, ja pyysi ystävällisesti, että antaisin vanhinten auttaa minua, saada minut vakuuttumaan Jehovan rakkaudesta. Heidän lämmin kiinnostuksensa tuona hyvin vaikeana aikana, jolloin ympärilläni raivosi hengellinen myrsky, oli minulle kuin ’kätköpaikka’. Kuukauden kuluttua olin jo katkaissut suhteen poikaystävääni, ja olen siitä lähtien kulkenut eteenpäin totuuden tiellä.”

Vanhimmat saavat vaivannäöstään palkan nähdessään uskonveljiensä hengellisen kukoistuksen, joka on tuloksena oikeaan aikaan tarjotusta suojasta. Lisäksi nämä ’kätköpaikat’ antavat esimakua siitä runsaasta hengellisestä avusta, jota saamme Kristuksen tuhatvuotisella hallituskaudella.