KANSIAIHE | MITEN KEHITTÄÄ HYVIÄ TOTTUMUKSIA?
3 Ole pitkäjänteinen
On sanottu, että uuden tavan omaksuminen kestää 21 päivää. Tutkimukset osoittavat, että vaikka merkittävien muutosten tekeminen voi onnistua nopeamminkin, se voi viedä myös huomattavasti pidemmän aikaa. Tulisiko tämän ajatuksen lannistaa?
Kuvittele seuraava tilanne: haluat ottaa tavaksesi liikkua kolme kertaa viikossa.
-
Ensimmäisellä viikolla saavutat tavoitteen.
-
Toisella viikolla jää yksi kerta väliin.
-
Kolmannella viikolla palaat ruotuun.
-
Neljännellä viikolla liikut hädin tuskin kerran.
-
Viidennellä viikolla pääset taas tavoitteeseen, ja siitä lähtien saavutat sen joka viikko.
Uuden tavan vakiinnuttaminen vei viisi viikkoa. Se saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta tavoitteeseen päästyäsi voit olla iloinen siitä, että olet omaksunut uuden hyvän tottumuksen.
RAAMATUN PERIAATE: ”Vanhurskas voi langeta jopa seitsemästi ja on nouseva ylös.” (Sananlaskut 24:16.)
Raamattu kannustaa meitä olemaan pitkäjänteisiä. Loppujen lopuksi merkitystä ei ole sillä, kuinka monta kertaa kaadumme, vaan sillä, kuinka monta kertaa nousemme ylös.
Loppujen lopuksi merkitystä ei ole sillä, kuinka monta kertaa kaadumme, vaan sillä, kuinka monta kertaa nousemme ylös.
MITÄ VOIT TEHDÄ?
-
Älä ajattele, että repsahdus merkitsee lopullista epäonnistumista. Varaudu siihen, että kohtaat takaiskuja.
-
Keskity niihin kertoihin, joina onnistuit. Jos esimerkiksi pyrit edistymään siinä, miten puhut lapsillesi, mieti: Milloin viimeksi minun teki mieli huutaa heille, mutta en huutanut? Mitä tein sen sijaan? Miten voin onnistua siinä uudelleen? Tällaiset kysymykset voivat auttaa keskittymään takaiskujen sijaan onnistumisiin.
Haluaisitko tietää, miten Raamatun periaatteet voivat olla avuksi muilla elämänalueilla? Miten ne voivat auttaa esimerkiksi selviytymään huolista, rakentamaan onnellisen perhe-elämän ja löytämään aidon onnellisuuden? Ota yhteyttä johonkuhun Jehovan todistajaan tai käy verkkosivustollamme jw.org.